Tänään ääneen pääsee jopa runollisen kauniin viestin lähettänyt nainen, joka haluaa antaa kiitoksen miehille, jotka pyyteettömästi antavat rakkaalleen luvan olla heikko.
”Haluaisin kertoa sinulle vahvoista ja herkistä miehistä.
Niistä, jotka ovat läsnä ja pysyvät, vaikka nainen ei ole. Niistä naisista, joiden itsetunto on poljettu multapenkkiin ja jätetty vaille kastelua jo varhain. Satunaisesti se sieltä pilkistelee versoillaan, kun joku keväinen kevyt sade kastelee tuntemattoman sanoilla:
”Sulla on hyvä perse, milloin mennään?”
Mutta lakastuu ensimmäisen hallan saavuttua:
”Vittu,läski huora!”
Sanat jotka tulevat vastaan, kun toivo on ehtinyt jo herätä.
Itsetunto on lytätty koulussa kiusaamalla, työpaikalla vähättelemällä, parisuhteessa mitätöimällä. Sitä koettaa puskea pinnalle keinolla millä hyvänsä. Tai sitten kasvattaa kuoren ja alkaa hylkiä ja varoa. Kunnes päättääkin uskaltaa ja antaa mahdollisuuden auringolle ja lämmölle, mutta pettyy kerta toisensa jälkeen.
Pian alkaa uskoa itsekin, että sitä on vain siemen, josta olisi voinut kasvaa jotain suurempaa. Kastelematta ja kasvamatta jäänyt siemen.
Silti se, joka on viereen valikoitunut, onkin yhtäkkiä siinä. Hän on valikoitunut viereen nähtyään sen kauniin ja rikkinäisen naisen, joka siellä kovan, puolustelevan ja kuoreen käpertyneen naisen sisällä on. Pysyy virheistä ja keskeneräisyydestä huolimatta. Antaa anteeksi ja ymmärtää, etteivät ne pahimmatkaan ylilyönnit ole anteeksiantamattomia.
Ei vaadi väkisin kasvamaan.
Koska hän osaa ja haluaa rakastaa minua, ei ihannekuvaa minusta.
Hän kestää kiukut ja kasvukivut. Ne kaikki lapselliset asiat, jotka jäivät käsittelemättä siinä myllerryksessä, kun piti kasvaa, mutta menikin multiin. Hän on vahvempi kuin tuivertava takatalven tuuli. Taipuu saatanasti, mutta on silti siellä, kun myrsky laantuu. Katsoo hiljaisena vierestä ja toivoo parasta; jospa se selviäisi sittenkin. Ymmärtää kaiken hiljaa ja niin ettei ärsytä. Kuuntelee helpotuksen itkun ja elvyttää vielä kerran eloon.
Elvyttää vielä kerran eloon näkemään kuinka kevät selättää pimeän pelon.
Miten heitä voisi kylliksi kiittää? Miehiä, jotka eivät kavahda heikkoutta. Kiittää siitä, että he eivät vaadi tulemaan ehjäksi, vaan heille riittää rikkinäinen.
Heille riittää rikkinäinen, koska he eivät itse rakanna minäkuvaansa lihaksilla, rahapussilla tai uholla, vaan rakkaudella.
Koska vaatimalla itsetunnon siemen ei lähde kasvamaan, vaan hyväksymisellä ja kosketuksella.
Sillä se on sitä vettä, joka alkaa lopulta itsestään kasvattamaan mullassa olevaa siementä, joka on aikaisemmin jäänyt kastelematta.
Rakkaus ja armo.”
Tämä on myös minun kokemukseni enkä osaa kyllin kiittää elämää, mikä toi kohdalleni vahvan, rakastamaan kykenevän miehen, joka vähitelken auttoi minua tulemaan näkyväksi ja hyväksymään itseni kaikkine puutteineni.
Kuin omaa tarinaansa lukisi.. varmasti myös moni muu rikottu/ särjetty näin ajattelee, mutta olkoon tämä rohkaisuksi – elämä voi muuttua, hyviä miehiä on olemassa! Aitoja ja rehellisiä, jotka oikeasti välittää ❤ Voimia ja aurinkoisia kevät päiviä kaikille🤗
Näin sattui myös mulle. Olin hajalla ja niin rikki. Pahimpina hetkinä yritin hajottaa sitä toista. Ainoaa, joka oli jäänyt mun elämään sieltä elämästä missä elin ennen. Miestäni. Haukuin ja sätin, olin niin vitun sekaisin että yritin jopa tahallani henkisellä väkivallalla saada toista jättämään ja lähtemään. Mutta kun n puoli vuotta oli kulunut ja vihdoin rupesin heräämään todellisuuteen, siinä hän oli. Ei ollut jättänyt mua yksin. Lupasi pysyä rinnallani ja rakastaa. Sinä päivänä, 32 vuotiaana, monet erot ja paskatparisuhteet kokeneena, minä opin mitä aito rakkaus tarkoittaa 😘
Kirjoitat kauniisti. Kumpa kaikki löytäisivät viereltään sen, joka pysyy.
Kukaan ei kuitenkaan pysy ikuisesti. Joku pysyy puoli vuotta, joku kolmekymmentä. Jokainen parisuhde on pysyvä kunnes se päättyy.
Voi kai silti toivoa, että jokainen joka tarvitsee parisuhteen löytää hyvän sellaisen, ja uuden sitten kun edellinen on päättynyt. Kaikki eivät parisuhdetta tarvitse, onneksi, sillä ei niitä kaikille riitä eivätkä kaikki edes hyvään suhteeseen pysty. Eikä kukaan ihminen ole pelkkä tukikeppi jonka varaan toinen voi loputtomiin romahdella. Hänellä on omatkin tarpeensa ja heikkoutensa, näytti hän niitä tai ei.
Eihän kirjoituksessa toki muuta väitettykään, halusin vain muistuttaa 🙂
Kauniisti puettu sanoiksi. Olen todennut itse olevani itseni pahin vihollinen vaativuuksineni ja armottomuuteni kanssa.
Voisi olla helpompaa opetella hyväksyntää ja lempeyttä, jos sitä saisi kumppanilta ja ystäviltä <3
Olen itse ollut tämä mies, kaiken sitä sai kestää ja toista auttaa ja tarjota ymmärrystä ja olkapäätä, niin myötä kuin vastamäessä.
Kunnes se omakin jaksaminen loppui. Sen jälkeen olin ihmisroskaa.
Minä en ansainnut ymmärrystä, en saanut olla väsynyt, minut ajettiin loppuun.
Ja suhteemme päättyi nyt kun hän niin tahtoi.
Hän eli puolisoni oli jatkuvasti uskoton ja välillä hyvin ilkeä ja vihainen, minä kestin määräni verran kaikkea tätä. Hoidin lapsia, kävin töissä.
Ja lopussa kiitos seisoo, PAINU VITTUUN..
Kiitos näistä vuosista, sen teen.
-Pete
Mulla on idea miten kiittää tälläistä miestä. Älä jätä sitä sillä hetkellä kun se mies sinua vuorostaan hetken tarvitsee. Se on ollut siinä sun kanssa ja hyväksynyt sut ihan just tuollaisena. Hyväksy sinäkin hänet.