Olen ollut toistaiseksi elämäni ainoassa leikkauksessa, kun olin noin kymmenenvuotias. Ennen varsinaista nukuttamista minulle annettiin lääke joka rauhoitti minut kohti leikkausta. Sänkyni vierellä ollut hoitaja näki kädessäni kuulakärkikynällä kirjoitetun Dingo -sanan. Hän kysyi minulta, että olenko Dingo fani ja vastattuani myöntävästi, hän ensin lempeästi torui, että ei käteen saisi kirjoittaa mustekynällä, mutta sen jälkeen kirjoitti suuni alle laitettuun valkoiseen paperiliinaan sanan Dingo ja kertoi, että pian leikkaus on ohitse.
Vuoden 2020 maaliskuussa koko maailma pysähtyi pandemian edessä. Ihmiset survottiin koteihinsa tekemään etätöitä. Niin, paitsi esimerkiksi hoitajat, jotka ovat tuosta maaliskuusta lähtien tehneet maanisesti töitä koronapotilaiden parantamiseksi. Toistaiseksi ainoa kiitos on ollut valoseinä.
Lakko-oikeuden puolesta on Suomessa taisteltu, jopa verisesti. Lakko-oikeus on demokraattisen valtion yksi kantavimpia voimia. Se estää työntekijöiden mielivaltaisen kohtelun ja luo turvaa ja oikeudenmukaisuutta yhteiskuntaan ja yhteiskunnassa työskenteleville ihmisille. Maailmassa on olemassa valtioita, joissa lakko-oikeutta ei ole ja jossa mielenosoituksetkin lopetetaan väkivallalla.
Yksi sellainen valtio hyökkäsi reilu kuukausi sitten Ukrainaan.
On ollut kylmäävää seurata hoitajien lakkoon liittyvää keskustelua. Siellä moni ihminen, jonka kuukausipalkka on viisinkertainen hoitajiin verrattuna kehtaa ääneen sanoa hoitajien lakkoa kohtuuttomaksi ja hoitajia ahneiksi. Jos kuvittelette, että sellaisia henkilöitä ei ole, niin voin halutessanne liittää kuvakaappauksia tämän tekstin kommenttiosioon.
Kylmäävää tämä on sen vuoksi, että hoitajat ovat jaksamisensa äärirajoilla tehneet työtänsä viimeiset vuodet pandemian vallitessa. Silti on tahoja, jotka tyystin pokkana huutelevat, että eikö se seinän valottaminen olisi ollut tarpeeksi.
Hoitajilla on oikeus lakkoon ja heidän vaatimuksiin on suostuttava.