Sanovat elävänsä vakavassa parisuhteessa. Että tämä on nyt vakavaa.
Miksi kukaan haluaa elää vakavassa suhteessa jos vaihtoehto on elää hauskassa ja vähemmän vakavassa suhteessa?
Te voitte laittaa itsenne mukaan tähän seuraavaan tarinaan.
Lunta. Loputtomiin lunta. Voisi siitä kai tehdä itselle ongelman. Tehdäänkö siitä iloa?
Kaivaudutaan lumen sekaan. Ihan vieri viereen. Kokeillaan sulaako lumi ympäriltämme kuumilla suudelmilla.
Tee lumienkeli. Minä teen lumienkelisi viereen toisen lumienkelin. Yhdistetään siipien ääriviivat niin että ohikulkijoiden silmiin ne näyttävät olevan kuin sylikkäin.
Voisi mennä keinuun. Hypätä siitä suoraan hankeen. Takatalven synnyttämään hankeen. Nauraa kun lumi pääsee valumaan selkää pitkin. Nauraa kun lumesta muodostuu kasvoille lumiviikset.
Tai tulisikin kesä. Voisi ottaa polkupyörän esille. Sen keltaisen jonka kylkeen on maalattu kukkia. Sinä tulisit tarakalle ja minä polkisin. Menisi rannan liepeille suojaisaan paikkaan. Ottaisi repusta viltin ja mansikoita. Rakastaisi auringonlaskusta auringonnousuun.
Humaltuisi kesäyöstä ja hetken pysyvyydestä. Mikään ei olisi vakavaa. Kosketuksen kepeys ja keveys. Ottaisi kaiken vastaan. Antautuisi. Sillä mikään ei ole pysyvää edes pysyvyys.
Minä haluan peuhata sinua. Siirtää tuulen puhaltamat hiukset kasvoiltasi ja piirtää suudelmalla sinuun jälken, jota kantaisit itsessäsi sen jälkeen kuin hetki olisi ohi. Seuraavana päivänä vai vuosikymmenenä, samantekevää, sillä meillä on vain yksi hetki kerrallaan elettävänä.
Olisi tämä takatalvi tai heinäkuun polttava kuumuus.
Ja kaksi ihmistä kosketuksen päässä toisistaan.
Sanovat elävänsä vakavassa parisuhteessa. Että tämä on nyt vakavaa.
Ei.
Rakkautta sen pitää olla. Keveää ja iloisaa kuin helmeilevä viini. No, sellaista kuin rakkaus nyt on.
Vähemmän vakavaa.