Sain kommentin, jossa minua pyydettiin iloitsemaan siitä, että tekstejäni luetaan, koska paska harvoin pitkään menestyy. Olen pitänyt tätä perisuomalaista kannustuspuheenvuoroa ohjenuoranani. Lopulta kaikki kääntyy huonoon päin. Miksi kiivetä puuta ylöspäin, kun sieltä kuitenkin tippuu alas. Se, joka kuuseen kurkottaa ja mitä näitä itsemurhaan kannustavia sananlaskuja nyt meillä onkaan. Paljon niitä on. Se kun on vähän niin, että toisen onni on aina joltain toiselta pois ja olisikin hyvä, että sitä onnea ei olisi tasapuolisesti kenelläkään. Olen lukenut hämmentyneenä uutisointia suomalaisesta popparista, joka menestyy Britannian laulukilpailussa. Menestys tuntuu jopa loukkaavan osaa meistä ja se vähättely, jota artisti saa osakseen, on jotain häpeällisen outoa.
Suomalainen harrastaa tilastojen mukaan seksiä kerran viikossa lähetyssaarnaaja-asennossa. Näin jokunen aika sitten vanhan suomalaisen elokuvan. Olisiko ollut viisikymmentäluvulta. Siinä oli uskaliaasti rakastelukohtaus. Tai miten sen nyt ottaa. Siinä mies kaatui naisen päälle ja alkoi peiton alla liikutella itseään naista vasten. Naisen kasvoilla oli ilme, että jospa pian loppuisi. Seksi näytti lähinnä rangaistukselta, joka on suoritettava, että sen jälkeen voi taas jatkaa normaalia elämää. Ilo ja nautinto loistivat kohtauksessa poissaolollaan. Jotenkin sitä vain toivoisi, että edes rakkaus ja seksi olisi alueita, joissa voisimme vähän revitellä ja ilakoida, mutta tilastot valitettavasti kertovat jotain aivan muuta.
Suomalaiset syövät länsieurooppalaisista eniten eineksiä. Olemme eineskansaa. Helppoa ja nopeaa ruokailua. Sopii mitä mainioimmin tähän ilottomaan mielenmaisemaan. Ei tule kuuloonkaan, että yhdessä ruokaillessamme puhuisimme toisillemme ja pitkittäisimme nautintoa. Iloitsisimme toistemme seurasta ja nauttisimme maittavasta ateriasta. Kyllä meidän tapamme syödä on aivan jotain muuta. Ruokailunkin on syytä olla mahdollisimman iloton tapahtuma. Mietitäänpä nyt niitä opetuksia, joita meille on ruokailusta opetettu. Meille ruokailukin on suoritus, jossa on tarkat sääntönsä. Kyynerpäät on pidettävä pois pöydältä, ruoka suussa ei saa puhua ja lautanen on aina syötävä tyhjäksi. Ja kaikki tämä mahdollisimman nopeassa ajassa, että ehtii hyvin suorittaa päivän muut askareet. Tärkeintä ei ole se, että ruokailu olisi rentouttava ja nautinnollinen arjen katkaiseva hetki vaan, että lautanen tulee syötyä nopeasti tyhjäksi. Kyllä se on parempi keskittyä yhteen asiaan kerrallaan. Silloin kun syödään, niin syödään ja silloin kun puhutaan, niin puhutaan. Ei niitä ennenkään ole yhdistetty.
Kuinka masentavaa olikaan lukea kommenttiketjua, joka oli uutisen perässä, jossa kerrottiin tutkimuksesta, jossa lasten kehitystä tutkineet tutkijat tulivat lopputulemaan, että lapsen kehitykselle on hyväksi, että hänen annetaan leikkiä ruualla. Artikkelissa oli esimerkkinä pieni lapsi, joka haluaa työntää sormensa maitolasiin, joka tutkijoiden mukaan kertoo vain siitä, että tällä tavoin lapsi tutustuu maailmaan, jota ei vielä tunne. Pahinta mitä lapselle tuossa tilanteessa tutkijoiden mukaan voi tehdä, on kieltää lapselta leikki. No, mitä me tehdään. Kielletään lapselta leikki. Suurin osa kommenteista oli tutkimustulosta vastaan. Ei pidä antaa lapsen leikkiä ruualla. Lapsen pitää oppia käyttäytymään ruokapöydässä, jotta lapsestakin kasvaisi aikuisena normaali suomalainen ruokailija, joka ei puhu eikä osoita tunteitaan ruokailtaessa. Koska silloin kun syödään, niin syödään ja silloin kuin ei syödä, niin tehdään jotain muuta. Uteliaisuus ja seikkailumieli on tapettava heti ihmisen alkumetreillä, koska tärkeintä on hyvät käytöstavat ja se, että pöytäliinaan ei tule läikkiä.
Sitähän sanotaan, että monissa maissa hautajaiset ovat lupsakkaammat kuin Suomessa häät. Eikä tämä täysin tuulesta tempastu näkemys ole. Kyllähän me olemme liikaa sellainen iloton suorittajakansa. Nykyään meillä tekee hyvin kauppansa kaikenlaiset kehonmittauslaitteet. Nukkuminenkaan ei ole jäänyt tämän ulkopuolelle. On olemassa unta mittaavia laitteita, jotka kiinnitetään kehoon ennen nukkumaanmenoa. Aamulla voidaan sitten analysoida unta, että onko siinä varmasti ollut tarpeeksi syvää unta vai onko syytä olla huolissaan. Nukkumisestakin on tehty suoritus. Sekään ei jää tämän ilottomuuden ulkopuolelle, koska suorittamaan tänne on tultu, eikä nauttimaan, perkele.
Sitä voi tehdä testin. Kävellä kaupungin päädystä päätyyn. Hymyillä vastaantuleville. Voi olla, että joka kymmenes hymyilee takaisin. Suurin osa kääntää katseensa. Sillä hymyilevä aikuinen on joko hullu tai humalassa. Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä. Tuo irvokas elämää hyljeksivä sanonta kuuluu yllättävän monen huulilta. Sillä saa ymmärtäväistä nyökyttelyä ympäriltään. Positiivista suhtautumista elämään pitää selittää vähän kuin sitä, että ei juo alkoholia pikkujouluissa. Koska onhan se nyt outoa olla selvä ja iloinen. Paljon suotavampaa on olla kännissä ja negatiivinen. Sitä ei tarvitse kenellekään selittää, koska se on kulttuurimme kuva. Kaikki muu on poikkeavaa, johon pitää puuttua. Jos ei muuten, niin lähettelemällä edes kommentteja, jossa vähätellä toisten saavutuksia. Ehkä siinä oma olo vähän kohenee, kun saa jaettua tunkkaista elämänfilosofiaansa.
Minä haluan elää maailmassa, jossa tiskipöydän ei tarvitse olla puhdas ja jossa aterian voi nauttia vaikka puolisonsa vartalolta. Minua ei kiinnosta ruokailtaessa, että onko jonkun kyynerpäät pöydällä vai pöydän alla. Tärkeämpää on se, että pöydän äärellä on heitä, joita eniten rakastaa. Ja jos se hymy, joka nousee kasvoilleni räntäsateisena arkiaamuna bussipysäkillä häiritsee jotain, niin katsokoon muualle. Seksissä haluan olla niin kuin se lapsi, joka oppii uutta työntämällä sormensa maitolasiin. Ja näitä blogikirjoituksiani jatkan, niin pitkään, kun minulla on sormet, joilla kirjoittaa. Onhan se hieno asia myös heille, joiden elämäntehtävä on vähätellä muita. Säilyypähän heilläkin se tehtävä, joka heille on luotu.
( P.S. Kirjoittamani asian alleviivasi ilottomuuteen hukkunut kansalainen, jolla ei ollut muuta kommentoitavaa tekstiini kuin se, että kyynerpää kirjoitetaan oikeaoppisesti kyynärpää. Korjasinko asian teksiin, no en todellakaan, koska minun mielestäni elämässä saa näkyä virheet, koska virheettömät ihmiset ovat saatanan rasittavia.)
Väistämättä tulee mieleen käynti tamperelaisessa olutravintolassa. Meidät aiottiin ohjata pihalle kesken tuopillisen, koska nauroimme liian kovaäänisesti. Toki vakavoiduimme, sillä olisihan se alkoholin tuhlausta. Joimme hiljaisuudessa ja kuljimme sen ravintolan ovesta viimeisen kerran.
Hehheh, loistava teksti! Jatka samaan malliin!
Kyllä taitaa pitää otsikko paikkansa. Kerran baarissa kuskina mukana pyörien ja hymyillen ja naureskellen kuuntelin muiden juttuja, kunnes yhtäkkiä kysyttiin että mitä mä oon vetäny kun oon niin ilonen….
Arvoisa blogisti !
Kyynerpää ?
Oikea muoto lienee kyynärpää 🙂
Kiitos plogista. Omaan samaa näkemystä vallitsevasta suomalaisuudesta. Omasta puolestani hymyilen ja olen ystävällinen ja positiivinen mahdollisimman paljon.
Tää pelasti päivän. Niin hyvin avattu suomalaisuuden syvin olemus. Pitäisi oikein kääntää englanniksi ja jakaa myös vaikka facessa ulkomaalaisten kaverien ja muiden ulkomaalaisten opastukseksi. Niillä mahtaa olla vaikeaa ymmärtää suomalaisuuden ydintä ja miksi me ollaan niinku ollaan. Tässä toista vuotta oottelen, josko ainokainen velipoika jossain vaiheessa unohtais kaunan ja voitais uudelleen ystävystyä ja vaikka joku kerta ihan vaan leppoisasti keskustella ja naureskella, ja ihan vaan suhtautua elämään Suomessa positiivisesti, mut ei se taida enää näin aikuisiällä onnistua. Aina löytyy niin paljon hyvää negatiivisuutta, ettei sitä Sikson positiivisuutta millään voi sietää… siis ihan mahdotonta välttää vaikka politiikkaa ja liikennejärjestelyjen kommentoimista, ja noh, muutenkin eihän sitä voi vaan olla tyytyväinen ihan tavallisiin jokapäiväisiin asioihin.
Juuri näin!!! 🙏💖