Tässä vihaisessa maailmassa, jossa monen ihmisten parisuhteetkin perustuvat puolisolle pahatahtoiseen vittuiluun, ihastuminen on ihanaa. Haluan kertoa teille viimeisestä ihastumisestani, sillä olenhan eräänkin minulle vittuilleen lukijan kommentin perusteella moraaliton sarjaihastuja. Sinänsä hänen henkilöä kohti käyvä kuittailunsa meni ohitse, koska minusta sarjaihastuja on esimerkiksi sarjamurhaajaan verrattuna vain ja ainoastaan kaunista.
Olin eilen ruokakaupassa kolmevuotiaan tyttäreni kanssa. Kassalla töissä ollut mies käyttäytyi ihastuttavasti lastani kohtaan koko toimituksen ajan. Ihastuin häneen välittömästi. En hänen tekemiseensä, vaan ihmiseen, koska hänestä näkyi kauas kauneus, jota hän kantaa sisällään.
”Ihastuminen on esiaste uudelle suhteelle tai ainakin vähintään pettämiselle.” Näin kommentoi minulle eräs lukija viimeisimpään tekstiini, joka koski ihastumista muihin kuin omaan puolisoonsa. Itselleni ei tullut eilen edes mieleen, että ihastumiseni ihmiseen olisi johtanut joko sängyn jousien tai hääkellojen soimiseen. Ihastuin vain ihmiseen, joka käyttäytyi ihastuttavalla tavalla. Pelottaa jopa ajatella, että miten jonkun ihmisen mielikuvissa ihastuminen on aina merkki tulevasta aviorikoksesta?
Ihastuminen on ihanaa. Katseen kääntäminen kohti kauneutta on ihanaa. Ihana sanan viljeleminen on ihanaa. Maailma on monella tapaa hyvin ruma ja ilkeä. Ihmiset ovat monella tapaa rumia ja ilkeitä. Sellaisia toisten asioihin puuttuvia kyräileviä paskiaisia. Ihmisiä, jotka eivät joko kykene tai halua koskaan kääntää katsettaan kohti kauneutta.
Minä rakastan joidenkin ihmisten tapaa käyttäytyä, kohdella muita ihmisiä, puhua kauniisti tuntemattomillekin, tapaa olla lasten kanssa, pitää tärkeitä arvoja esillä ja ottaa muut ihmiset huomioon. Minä rakastan ihmisten olkapäitä, tapoja kävellä, hymyjä, pukeutumista, silmiä, pyllyjä, katseita, asennetta ja sanoja. Ihminen, joka pitää silmänsä liikkuessaan auki ja uskaltaa katsoa kohti kauneutta, tulee ihastuneeksi toiseen ihmiseen useita kertoja päivässä.
Kuten eräs elämässäni olleista kumppaneista kerran töistä tullessaan vastasi kysymykseen, jossa kysyin, että miten päivä oli mennyt. Hän vastasi ihastuneensa uuteen kollegaansa, koska hän on ihastuttava ihminen ja kuulemma vielä kovinkin seksikäs.
”Panisin” hän vastasi ennen kuin ehdin edes kysyä tuota puolihumoristista kysymystä.
Miksi en siitä hätkähtänyt? Miksi minun olisi pitänyt hätkähtää? Hänhän saapui töistä minun luokseni ja työskenteli muutenkin työssä, jossa varmasti tuli tavanneeksi lukuisia ihastuttavia ihmisiä työviikon aikana. Olisi kovin raskasta olla asiasta koko ajan mustasukkainen. Minusta on hienoa, että ihmiset tapaavat päivän aikana ihastuttavia ihmisiä. Perseestä olisi sellainen elämä ja työ, jossa kohtaisi vain vastenmielisiä ja ikäviä ihmisiä ja jossa ei koskaan ihastuisi yhtään kehenkään.
Tässä rumassa maailmassa katseen kääntäminen kohti kauneutta tekee ihmiselle vain ja ainoastaan hyvää ja vaikka kotona odottaisikin se kaikkein kaunein asia, niin ihmisellä on lupa ja jopa velvollisuus katsella kaikkea muutakin kauneutta muualla ollessaan ja jopa ihastua siihen kaikkeen kauniiseen, joka ihmisistä hohkaa.
Olen kuullut muitakin tapoja suhtautua asioihin. Eräs aiemmin tuntemani nainen ei saanut miehensä kiellosta koskaan halata ihmisiä heitä tavatessaan. Ei edes sukulaisiaan. Toisen esimerkin antoi edellisen tekstin kommenttikenttään eräs nainen, joka ei saanut kirjoittaa kirjeitä muille, koska jotenkin se oli hänen mieheltään pois. Mutta kuten hän itse kommentissa totesi, tuollainen mustasukkaisuus ja omistamisen tunne on jo sairasta.
Itselleni se on sitä todellakin. Yhtä lailla, kun vastustan jyrkästi turkistarhausta, koska villieläimet on ahdettu aivan liian ahtaisiin häkkeihin ja se on mitä julminta eläinrääkkäystä, niin vastustan myös ihmisten pitämistä liian ahtaissa parisuhdehäkeissä, koska se on mitä julminta ihmisrääkkäystä. Ihminen näivettyy, jos sen ympärille on laitettu omistamisesta kertova hihna. Ja se on aivan varma asia, että eniten sitä aidan takana olevaa vihreämpää ruohoa kurkottelee ihmiset, jotka kerran vuodessa hihnasta vapaaksi päästyään säntäilevät kuin pellolle kirmaavat tuotantoeläimet. No olette te pikkujouluissa tai työpaikan ”seminaarimatkoilla” olleet, jossa kyseisiä säntäilijöitä näkee, vaikka ei tahtoisikaan.
Maailma on täynnä ihastuttavia ihmisolentoja jokaisesta mahdollisesta sukupuolesta, johon puolisoni saa ihan vapaasti ihastua. Saa jopa tuntea seksuaalista vetoa, koska parhaimmillaan siitä saa mukavasti lisäpontta omaankin seksielämään. Virikkeethän ovat sitä varten, että niitä käytetään eikä, että ne ohitetaan.
Tärkeintähän kai on se, että loppujen lopuksi, päivän, tarinan tai sadun lopuksi se moneen eri ihmiseen ihastunut kauneudenpalvoja saapuu sinne oman ison ihastuksensa luokse ja ihastelee häntä tunti toisensa perään mitä kauneimmilla sanoillaan ja suudelmillaan. Minä uskon henkilökohtaisesti sellaiseen maailmaan ja parisuhteeseen, että matka tuohon pisteeseen voi tapahtua monen ihastumisen kautta. Uskon jopa siihen, että mitä enemmän ihminen on päivänsä aikansa nähnyt kaikkea ihanaa ja kaunista ja mitä enemmän ihminen on uskaltanut kääntyä kohti kauneutta, niin sitä kauneimpia sanat ja suudelmat ovat sitä ihmistä kohtaan, jonka on elämäänsä valinnut tai oikeastaan elämä on valinnut heidät.
Loppulauseet lausukoot nainen, joka lähestyi minua blogiin tulleella kommentillaan:
”Ihastun ihmisiin ympärilläni. Mieheni tietää tämän ja ymmärtää täysin. Flirttailen, hassuttelen, nauran ja ilahdutan toisia. Se on minulle luontaista ja tuottaa iloa. Näin on ollut aina. Se ihastuminen on johtanut ystävyyssuhteisiin ja parhaisiin keskusteluihin ikinä. Se on tuonut yhteyden toisiin ihmisiin, vaikka vain hetkeksi, joissa oli vain minä ja tuo toinen ihminen.
Nämä ihastumiset saavat minut jaksamaan työssä, jossa jatkuvasti saan kokea inhottavaakin kohtelua muilta ihmisiltä. Paljon helpompi olisi antaa valta ihmisvihalle, kyynisyydelle ja inholle. Valitsen kuitenkin mielummin tämän. Ihastuminen ei ole yhtä kuin rakastuminen. Se ei ole yhtä kuin pettäminen, seksisuhde tai rikos toista kohtaan. Se on minulle merkki ihmisyydestä ja siitä, että meissä kaikissa on jotain kaunista. Kaikissa!!!!
Rakastan miestäni, enkä haaveile muista ihmisistä. Minulla ei ole tarvetta. Annan hänelle kaiken hyvän, jota saan noista pienistä kohtaamisista, enkä pidä huonona asiana sitä, jos hän näkee toisissa ihmisissä jotain kaunista. Luottamus ja vapaus olla, saa haluamaan olla yhdessä juuri tämän ihmisen kanssa.”
No niin. Tämä on tällä hyvä. Jokainen suoraan silmiin katsottu katse tekee maailmasta kauniimman kuin se, että katsoo joka kerta ohitse, ihan vain siksi, että silmät ja katse olisi polttomerkitty vain yhden ihmisen katseltavaksi.
Joten rakastelkaa henkisesti koko maailmaa ja sen jälkeen fyysisesti sitä kaikkein kauneinta.