Olen kahden lapsen isä. Vanhemmuus on alue jossa olemme hyvin herkillä. Kun vanhemmuuttamme kritisoidaan, puolustaudumme ja hyökkäämme takaisin. Joskus voisi olla hyvä kuunnella, ottaa vastaan. Kukaan meistä ei ole valmis. Itse ainakin olen joissakin asioissa paska vanhempi.
”Minulla on ikävä niitä hetkiä, kun lapsi saa raivokohtauksen eteisen lattialla ja aikaa lähtemiselle olisi muutama minuutti.” Monet miehiltä saamani viestit koskevat vanhemmuutta ja vanhempana olemisen vaikeutta. Yllä olevan lauseen kirjoitti eronnut isä, joka näkee lapsiaan joka toinen viikonloppu ja yhden arkipäivän joka viikko. Häntä ahdistaa olla ”huvipuistoisä”. Vanhempi, joka on lapsensa kanssa vain arjesta irti olevat viikonloput. Se kun menee helposti siihen ”rusinat pullasta -vanhemmuuteen.” Viettää jälkikasvunsa kanssa tähtiaikaa ja jättää toiselle vanhemmalle ne arjen suurimmat haasteet.
Asia ei ole kuitenkaan aivan niin yksinkertainen. Kuten minulle kirjoittanut isä asian ilmaisee, kyllä niitä arkeen liittyviä hetkiä alkaa kaivata. Yhtälailla on ymmärrettävää jos toinen vanhempi kokee olevansa enemmän vastuussa arjen asioista ja joutuu vaikka ottamaan enemmän kiukkuja vastaan. Hän saattaa tahollaan alkaa kaivata enemmän niitä tähtihetkiä ja on vittuuntunut ja katkera sille, joka saa ne rusinat pullasta. Tosin siinä tapauksessa olisi syytä vilkaista sitä tapaamissopimusta, että miksi toinen vanhempi on lapsensa kanssa vain viikonloppuisin.
Mitä pullan rusinoihin tulee, miksi ihmeessä niitä rusinoita pullaan pitää edes tunkea? Koko pulla pilalla. Puhumattakaan siitä, että rusinoita laittaa simapulloon. Irstain näky ikinä, rusina joka on täynnä nestettä. Näyttää aivan alkoholistin maksalta.
Eikä se vastuu mene aina tasan silloinkaan kun vanhemmat asuvat samassa taloudessa. On monia ”ydinperheitä” joissa isä osallistuu paljon vähemmän lapsensa elämään kuin eri osoitteessa asuva isä. Tutkimusten mukaan lasten isät alkavat tehdä pidempää työpäivää juuri siinä vaiheessa kun lapsi on syntynyt perheeseen. Aivan kuten eronnut ystäväni muutama vuosi sitten sanoi, että eron jälkeen hänen viettämänsä aika tyttären kanssa on paljon intensiivisempää ja läheisempää kuin ennen eroa.
Minä tiedän omat kipupisteeni vanhemmuudessa. Niihin osuessa sattuu. Vanhemmuus taitaa olla kuin Pisan kalteva torni. Vähän vinossa, mutta kyllä se siinä tarvittavat vuodet pystyssä pysyy. Vahvasti, järkkymättä.