Näyttää: 1 - 10 of 12 tulokset

”Tänä vuonna isäni jää ilman isänpäiväkorttiani”

”Nyt tuli tilaisuus kirjoittaa aiheesta joka ahdistaa vuosi vuodelta enemmän. Se on isänpäivä. Se marraskuun piinapäivä.   Lapsuudestani muistan hyvin vähän ja ”isä” on syyllinen siihen, että olen paljon halunnut asioita unohtaa.   Hän ei koskaan ollut kuin isä. Ei koskaan ottanut mukaan kodin askareisiin, pitänyt sylissä tai lukenut kirjaa. …

”Isä, minusta tuli ihan hyvä ihminen”

”Isä oli käytännössä koko yhteisen aikamme ajan etäinen. Ei hän iloinnut eikä ottanut suruihin kantaa, hän vain oli olemassa. En muista, että hän olisi koskaan kysynyt minulta kuulumisia tai mitä minä kaipaisin. Hän vain oli ja luki lehtiä tai kirjoja. Jo pienenä opin, että isältä ei voi tukea pyytää kuin …

”Hyvä vanhempien koulutus ja hienot materiaaliset puitteet eivät takaa turvallista lapsuutta”

”Pyysit tarinoita isistä. Minäkin kuulun niihin, jotka ei juhli isänpäivää, ei ole paljonkaan hyvää muisteltavaa. Hän on kuollut jo reilut 10 vuotta sitten, ikävä ei ole ollut kun ei ole mitään mitä ikävöisi. Narsisti (sanaa käytetään liiankin heppoisasti monesti mutta hän oli ), Lääkäri joka osasi esittää mukavaa ja höveliä …

”Toivoin että jonain päivänä isä seisoisi oven takana ja ottaisi syliin”

”Minä olen vihannut isänpäivää paljon ja monta kertaa. Olen askarrellut lapsena kortteja tehnyt lahjoja ja lähettänyt niitä isälle saamatta minkäänlaista vastausta. Olen toivonut että jonakin isänpäivänä isä seisoo oven takana ja ottaa syliin, kertoo miksi ei halua olla minun kanssani. Kun hieman kasvoin annoin isänpäivänä kortit suoraan mummolle tai äidille. …

”Isä on syyllinen siihen että olen halunnut unohtaa asioita”

”Nyt tuli tilaisuus kirjoittaa aiheesta joka ahdistaa vuosi vuodelta enemmän. Se on isänpäivä. Se marraskuun piinapäivä. Lapsuudestani muistan hyvin vähän ja ”isä” on syyllinen siihen, että olen paljon halunnut asioita unohtaa. Hän ei koskaan ollut kuin isä. Ei koskaan ottanut mukaan kodin askareisiin, pitänyt sylissä tai lukenut kirjaa. Hän oli …

Onnea kaikille meille ihan ookoo iskämöllyköille!

Isänpäiväaamu. Me olemme ansainneet kaikki nuo päiväkodeista ja kouluista tulevat askartelutuotokset. Olemme olleet tämänkin vuoden isiä. Vieläpä ihan ookoo sellaisia ja sehän riittää. Sinä olet ollut paras isä lapsellesi tai lapsillesi ja niin olen minäkin. Eihän tämä kaikki aina ihan putkeen mene. Mutta kuka on sanonut, että pitäisi mennä? Ehkä …

”Olisin ollut hyvä isä”

”Olen aina halunnut isäksi. Olen tiennyt jo varhaisesta aikuisuudesta lähtien, että en voi koskaan tulla isäksi. Tai ainakaan biologiseksi isäksi. En halua kertoa syytä siihen, että miksi se ei ole ollut mahdollista, mutta se liittyy sairauden jälkitautiin, joka vei minulta mahdollisuuden siihen. Olen ollut muutaman vuoden varaisänä. Olin parisuhteessa naisen …

Isyyden kymmenen käskyä

1. Minä olen sinun isäsi. Koko loppuelämäni. Sinulla saa olla elämässäsi muitakin isähahmoja. Turvallisia aikuisia. Jos sinulla on rakastavia aikuisia ympärilläsi, se ei ole minulta pois, vaan sinulle lisää. 2. Älä käytä väärin isyytesi suomia valtuuksia ja valtaa. Lapsesi ei ole täällä täyttämässä sinun omia kunnianhimojasi eikä toiveitasi, vaan kasvattamassa …

Sinä olet hyvä isä

Viisitoistavuotiaana päätin, että en koskaan juo viinaa enkä koskaan halua isäksi. Ensin mainittuun päätökseen vaikutti se, että isäni joi aivan liikaa ja se, että näin lähelläni liian monta esimerkkiä siitä, mitä alkoholismi saa aikaan ihmisessä ja hänen lähipiirissään. Toiseen päätökseen johti se, että koin vanhemmuuden tuovan elämääni niin suuren vastuun, …

Ne viimeiset sanat

Soitin isälleni. Hän asuu kahdensadan kilometrin päässä minusta. Liian pitkä matka yhdessä juhlimiseen tänään. Hän oli pelaamassa R-kioskilla rahapelejä. Hän kyseli kuulumisia, oli kiinnostunut kuulemaan miten minulla menee. Se tuntui hyvältä. Kuulin hänestä sen ylpeyden lastaan kohtaan, jota jokaisen vanhemman tulisi tuntea. Sen pyyteettömän rakkauden. Minulta kysyttiin tällä viikolla haastattelussa, …