Noin puolet ensimmäisistä solmituista avioliitoista päätyy eroon.
Tämän faktan edessä monet ovat kauhuissaan. Mikä meitä nykyihmisiä oikein vaivaa? Miksi emme osaa sitoutua ja pysyä paikallaan? Ennen kaikki oli toisin ja plaa plaa plaa.
Voisi katsoa asiaa toiselta suunnalta. Yli puolet solmituista avioliitoista ei pääty eroon. Se vasta käsittämättömältä tuntuu. Jos tekee karkean arvion, niin ehkä puolet avioliitoista, jotka eivät pääty eroon, on niin sanottuja tapasuhteita, jossa ollaan siksi, koska se on järkevää ja koska ei uskalleta tehdä elämänmuutosta.
Tämän jaottelun jälkeen jää jäljelle se neljäsosa suhteista, joissa ollaan aidosti onnellisia ja jotka perustuvat ihmisten väliseen romanttiseen rakkauteen ja iloiseen arjen jakamiseen. Suhteita, joissa on kaksi toisilleen sopivaa ihmistä jakamassa jotain sellaista, joka antaa iloa, nautintoa ja energiaa. Ei omistamassa yhtään ketään eikä sysäämässä vastuuta omasta hyvinvoinnista ja onnellisuudestaan toisen ihmisen hartioille.
Kaiken puolin ihanassa parisuhteessa, sellaisessa kuin parisuhteen kuuluu olla.
Tässä on kummallinen arvoharha ja ajatusharha. Se aika, minkä me käytämme sen päivittelyyn, että ihmiset eroavat nykyään niin paljon, niin me voisimme sen sijaan olla siitä iloisia. Hehän ovat ihmisiä, jotka ovat päättäneet lopettaa jotain toimimatonta. Joskus se on enemmän parisuhteessa olevan toisen ihmisen päätös ja tunne, mutta yhtä kaikki tunne, jolle on oltu rehellisiä. Ihmisten tarinoita lukiessa tulee väkisin mieleen, että parempi olisi olla itselle ja toiselle epärehellinen ja elää valheellisessa kulississa kuin erota.
Eikö meidän olisi paremminkin päiviteltävä ja olla huolissamme heistä, jotka ovat parisuhteessa, jossa he eivät haluaisi olla, mutta eivät ole tunteilleensa rehellisiä. Eikö se ole ihmiselle huomattavasti haitallisempaa? Koska ei se ole niin, että sitkeys, uhrautuminen ja ulkoisten syiden totteleminen olisi millään tavalla jaloa ja hienoa käyttäytymistä, josta myöhemmin on saava palkinnon. Palkinto saattaakin tulla, mutta katkeruuteen käärittynä.
Saan tuon tuosta kriittistä palautetta siitä, että suhtaudun teksteissäni eroihin myönteisesti. En ymmärrä tuota saamaani palautetta. Miksi kukaan suhtautuisi tuomitsevasti mihinkään sellaiseen, jossa ihminen päättää tehdä elämälleen jotain muutosta? Elämälleen, jonka kokee olevansa vääränlaista. Eroaminen ei ole helppoa, vaikka sen päätöksen olisikin tehnyt, joten itse haluan olla mieluummin tukena kuin tuomitsijana. Kannustan kokeilemaan.
Ongelma ei ole eroajat ja ongelma ei ole se kuvitteellinen neljäsosa pareista, jotka ovat suhteissaan onnellisia ja tyytyväisiä. Ongelma on se muu joukko, joka ei ole onnellinen, mutta ei myöskään halua tai uskalla erota. Se on se joukko, joka minullekin viikoittain kirjoittaa avoimia viestejä kosketuksen kaipuusta ja yksin yhdessä olemisesta. Siinä joukossa on myös eniten ihmisiä, jotka nostattavat parisuhteessa elävien pettämistilastoja, koska kosketuksen kaipuu on usein voimakkaampi kuin pään sisällä sykkivä omatunto tai moraali.
Tämän kaiken vuoksi, eroajia ei pidä tuomita, vaan heitä pitää kannustaa ja tukea.
Lopuksi siihen kuvitteelliseen neljäsosaan, joka edustaa parisuhteessa sitä kauneutta, toivoa ja rakkautta, jonka vuoksi itsekin olen parisuhdeihminen. Vaikka meille myydään parisuhdemallia hieman valheellisestikin ja parisuhteesta tehdään jokin yhteiskunnallinen normi, joka jokaisella pitäisi olla ja joka johtaa pahimmillaan siihen, että parisuhteissa lojuu toisilleen täysin epäsopivat ihmiset vihaisina ja katkerina elämän loppuun saakka, niin parhaimmillaan parisuhteessa saa kokea toisen ihmisen kanssa jotain niin kaunista, että sitä kohti kannattaa jopa tavoitella.
No, kyllä te onnellisesti parisuhteissanne tällä hetkellä elävät tiedätte, että mistä minä puhun. Muistakaa tämä siinäkin kohtaa parisuhdettanne, kun on hetkellisesti vähän kitkaa. Monet suostuvat elämään siinä kitkassa koko elämänsä.
Kahdelle oikeasti rakastavaiselle kitka on vain väliaikainen kuoppa.
Provosoiva kirjoitus ansaitsee provosoivan vastauksen…..
Minusta todellinen ongelma on ihmisten laiskuus ja haluttomuus ottaa vastuuta omasta elämästä ja omista tunteista. Rakkaus on valinta. Rakkaus on monessa kielessä verbi siitä syystä että kuten kaikki tunteet se syntyy tekemällä. Vapaa tahto on sitä että ihminen itse valitsee mitä ajattelee, ja sitä kautta myös sen mitä tekee ja mitä tuntee. Jos ihminen on tehnyt joko tietoisen tai alitajuisen valinnan olla ajattelematta rakastavia ajatuksia puolisostaan ,olla tekemättä tekoja jotka saavat oman rakkauden liekin vahvistumaan, ehkä hänen olisi alkujaankin kannattanut jättää parileikit välistä. On henkistä kypsyyttä kantaa vastuu omasta onnestaan, omasta rakkaudestaan, ja kunnioittaa annettu lupausta.
Usein kuulee sen että vika on puolisossa. Että onnea ei voi löytää kyseisen ihmisen kanssa. Että ei jaksa. Totuus on kuitenkin että jokainen meistä luo omat ajatuksensa ja omat tunteensa, valitsee ne. Se että ärsyynnymme kumppanimme vioista on sama kuin ärsyynnymme siitä että kukat ovat keltaisia. Se on valinta joka kumpuaa omasta ajattelustamme ja uskomuksistamme, ei siitä mitä kumppanimme on.
Se että teemme kumppanillemme hyvän, rakastavan teon ei saa kumppaniammme rakastamaan meitä yhtään sen enempää, mutta sillä on massiivinen vaikutus siihen mitä itse tunnemme. Samaan tapaan kumppanimmme ei rakasta meitä yhtään sen enempää sen teon takia, vaan sen takia miten hän valitsee ajatella teostamme. Rakkauden teot teemme itse itseämme varten. Niitä ei voi toinen tuntea, eikä toinen luoda, eikä ohjailla.
Se että rakastaa toista on itserakkauden äärimmäinen osoitus. Ja kun valitsemme olla rakastamatta toista, valitsemme olla rakastamatta itseämme. Se on mielestäni totuus miksi niin moni avioliitto kuolee ja kärsii kamalan kuoleman. Koska ihmiskunnasta on paljon jäseniä, jotka eivät osaa hoitaa päänsä sisäistä huonoa oloa. Koska he syystä tai toisesta eivät halua tai osaa rakastaa itseään sillä hetkellä. Ero ei sitä tilannetta korjaa kuin korkeintaan pinnallisesti. Ehkä siitä syystä 60% toisista avioliitoista päätyy eroon, ja 70% kolmansista. Koska ongelma on usein muualla kuin parisuhteessa.