Näyttää: 1 - 10 of 13 tulokset

”Neljän seinän sisällä asuu kaksi yksinäistä ja onnetonta ihmistä”

”Olen saanut ajatukseni ja ihmissuhteeni muutamassa kuukaudessa enemmän solmuun kuin koko reilun kolmekymmenvuotisen elämäni aikana. Tai en toki parissa kuukaudessa alusta loppuun, mutta parin viimeiseksi eletyn kuukauden aikana tilanteet ovat kärjistyneet.Tietenkään auvoa onnea ei elämä tai eletyt vuodet ole olleet tähänkään asti ja ajatuksia sekä itsetutkiskelua, mutta myös pohdintoja elämän …

”Olen ihan onnellinen tässä suhteessa, mutta..”

”Olen 40 nainen, elänyt saman miehen kanssa noin 25 vuotta. Juu, olen aloittanut aikaisin seurustelun. Olen mennyt naimisiin tämän saman ihmisen kanssa ja olemme saaneet yhden lapsen. Olen ihan onnellinen elämääni. Minulla on ollut kakskymppisestä saakka olemassa ihminen, johon rakastuin ihan päätä pahkaa snuorena ennen kuin menin naimisiin mieheni kanssa. …

”Elän hyvässä suhteessa, mutta minulla on valtava kaipuu uuteen rakkauteen”

Minulle kirjoitti nainen. Pitkässä, ensimmäisessä suhteessaan elävä nainen. Hänellä on suhteessaan kaikki ihan hyvin. Paitsi että hän haluaisi kokea jotain enemmän. Annetaan naisen ensin itse kertoa. ”Minulla on kaipuu rakkauteen, jossa yhdistyy mielet, arvot ja yhteys. Minulla on turvallisuus ja helppous. Komea mies. Ahkera ja työteliäs. Hyvä isä lapselle. Minulla …

Miehet jotka puhuvat tunteistaan

Parisuhde on aina kahden ihmisen lopputulos. Tälläkin sivustolla on olemassa sellainen näkökulmaharha, että minulle kirjoittaa pääsääntöisesti vain naiset ja heidän näkökulmastaan. Usein jää toisen tarina siis kuulematta kokonaan. Minulle oli silmiävaava kokemus jokusia vuosia sitten, kun osallistuin miehelle tarkoitettuun Miessakkien erosta elossa kurssiin, jossa koulutetuin eronneille miehille niin sanottuna tukihenkilöitä. …

”Kun saisi välillä päästää irti ja olla hyväksytysti heikko”

Julkaisin eilen illalla miehen kirjoittaman tekstin vaikeudestaan olla herkkä parisuhteissaan. Mies kertoi kaipaavansa parisuhteessa kauniita sanoja, arvostusta. Kirjoitus poiki miehiltä muutaman kommentin. Toinen poimittu komenttikentältä ja toinen viestistä. Mies 1: ”Hyvin samanlaisia kokemuksia ollut, joskin vain yksi liitto nyt takana. Puolisoni oli valtava tuki kaikessa työhön liittyvässä, kannusti tekemään, vaikka …

”Miksi miehen herkkyyttä on niin vaikea ottaa vastaan?”

Olen harvinaisuus. Mies joka kirjoittaa sinulle tarinansa. Olen harvinaisuus myös siksi, että miehenä haluaisin kuulla itsestäni sanottavan jotain kaunista. Olen harvinaisuus myös siksi, että minulle on tärkeää saada kokea olevansa puolison silmissä hyvä ja tärkeä. Toki samalla uskallan väittää, että en edes ole harvinaisuus ja että puhun monen miehen äänellä. …

Mikä lukijoitani vituttaa ja mikä ratkaisuksi siihen, 7 kohdan lista

Ongelma 1: Haluaisin lukea blogejasi, mutta minua ahdistaa kirjoitusten kommenttikenttä. Ratkaisu: Älä lue kirjoitusteni kommenttikenttiä. Hyvin helposti ohitettavissa. Itsekin pysyn lukemieni julkaisujen kommenttikentiltä pois juurikin siksi, että en halua ahdistua. Joskus eksyn, mutta joka kerta yllätyn ihmisten käyttäytymisestä. Jokin aika sitten luin esimerkiksi äärettömän hienon artikkelin eroperheestä, jossa myöhemmin eron …

15 syytä siihen, miksi on kiva herätä tänäkin aamuna parisuhteeseen

Heräät rakastamasi ihmisen vierestä iho ihoa vasten. Aamuseksi tuntuu hyvältä. Vieressäsi on ihminen, jolta kuulla, että hän rakastaa sinua ja tuntea, että sinä olet erityinen. On ihanaa keittää aamukahvi tai tee kahdelle ihmiselle ja nauttia aamupala rakastamansa ihmisen kanssa. Elämä tuntuu lohdullisemmalta ihmisen kanssa, jonka kanssa jakaa se. Sinulla on …

Vanhemmuuden ylistys

Sanovat, että vanhemmuus on rankkaa. Niin kai se onkin, jos vanhemmuudesta tekee itselleen rankkaa. Tässä vaiheessa aktivoituu vanhemmat, joilla oikeasti on rankkaa. Kuuden lapsen yksinhuoltajat, joilla ei ole varmuutta ensi kuun ruoka- ja vuokrarahoista. Minä nostan hattua kaikille yksinhuoltajille, joilla on lapset arjessaan joka ikinen hetki. Itse en pärjäisi, sillä …

Vitutuksen ylistys

Kirjoitin tekstin, jossa käytin sanaa vitutus kuvaamaan tunnetta, jota kyseistä asiaa kohtaan tunsin. Tuli välitön vastaus kommenttikenttään. Kylläpä on asiat liian hyvin, jos tuollainen aiheuttaa vitutusta. Sen jälkeen luettelo asioista, joista vasta oikeutetusti saisi tuntea vitutusta. En tiedä, että onko Suomi maailman ainoa maa, jossa toisen ihmisen vitutustakin vähätellään ja …