Olen harvinaisuus. Mies joka kirjoittaa sinulle tarinansa. Olen harvinaisuus myös siksi, että miehenä haluaisin kuulla itsestäni sanottavan jotain kaunista. Olen harvinaisuus myös siksi, että minulle on tärkeää saada kokea olevansa puolison silmissä hyvä ja tärkeä. Toki samalla uskallan väittää, että en edes ole harvinaisuus ja että puhun monen miehen äänellä.
Luin tästä blogista muutama päivä sitten tekstin, jossa mies kirjoitti julkisen rakkauskirjeen vaimolleen vuosipäivän kunniaksi. Kirjeessä mies kertoi kauniisti rakkaudestaan vaimoaan kohtaan. Liikutuin tekstistä kyyneliin. Samalla tunsin vihaa muutamaa kommenttia kohtaan, joka tekstiin oli tullut. Kommentissa muutama nainen kirjoitti, että kuinka noloa onkaan miehen kirjoittaa tuollaista potaskaa.
Olin aiemmin naimisissa naisen kanssa, joka olisi voinut kirjoittaa tuollaisen kommentin. Hänen mielestään rakkaudesta puhuva mies on outo ja naurettava. Joka kerta, kun sanoin rakastavani häntä, hän miltei nauroi minulle päin naamaa. Samalla lyöden sen vitsiksi kysymällä, että mitä pahaa olen tehnyt, kun noin pitää leperrellä?
Koin tuon kaiken loukkaavana, sillä olen kauniita sanoja rakastava mies. Esitin hänelle toiveen, että hänkin voisi joskus sanoa minusta tai minulle jotain kaunista. Mitä sinä niillä sanoilla teet, oli hänen vastauksensa minulle. Sanoja hän minulle kyllä antoi. Kriittisiä, arvostelevia ja jopa solvaavia sanoja hän ei säästellyt. Ne tulivat kuin luonnostaan. Kuten tuli luonnostaan myöhemmin ero, sillä minä en enää jaksanut suhteessa, jossa en kokenut minkäänlaista arvostusta.
Tässä toisessa avioliitossani kaikki vanha on alkanut toistumaan. Suhteen alussa huomasin, että nyt minulla on nainen joka pystyy sanomaan minusta kaunista. Itse hänen oli vaikea ottaa vastaan kauniita sanoja, sillä hänestäkin alkoi tulla esiin samanlaisia piirteitä kuin ensimmäisestä vaimosta. Tuntui kuin hän suhtautuisi naureskellen tarpeelleni hellyyteen ja herkkyytteen. Pian loppuivat myös sanat paitsi jälleen kerran sanat, jota arvostamisen sijaan arvostelevat.
Olen alkanut miettiä, että onko minussa miehenä jotain vikaa? Onko tarve herkkyydelle ja hellyyydelle liikaa naisille? Onko herkkä mies uhka naiselle? Vai onko onko kyse vain siitä, että heidät on kasvatettu kohtaamaan mies, joka ei puhu eikä pussaa, niin kuin meitä miehistä valheellisesti sanotaan?
Minulla on menossa toinen avioliittoni rikki sen vuoksi, että tunnun olevan liian herkkä naiselle. Minun tarpeeni kauniille sanoille ja jopa kosketuksille on kai epämiehekästä. Ainakin tarpeeseen suhtaudutaan joko vähätellen, naureskellen tai ohittaen.
Kun en minä mahdottomia vaadi. Sitä, että kuulisin olevani rakastettu ja arvostettu. Olen taas tilanteessa, jossa koen olevani lähinnä tiellä ja väärässä.
Olenko miehenä vääränlainen? Miksi miehen herkkyyttä on niin vaikea ottaa vastaan?”
Kuin omasta sydämestäni kirjoitti hän. Hyvin samanlaisia kokemuksia ollut, joskin vain yksi liitto nyt takana. Puolisoni oli valtava tuki kaikwssa työhön liittyvässä, kannusti tekemään vaikka päivät venyivät usein ja vapaata oli vähän, ja hoiti kodin ja lasten asiat hienosti. Siitä olen hänelle ikuisesti kiitollinen, kuten myös upeista lapsista. Mutta minä olisin kaiken jälkeenkin tarvinnut puolisoa, kumppania myös tunnepuolella. Ennen kaikkea tunnepuolella. Vähemmän suorittamista ja enemmän elämää.
Ei ole kiirettä uuteen liittoon, tai edes parisuhteeseen, mutta kiva olisi löytää ihminen jonka kanssa saisi välillä myös itse kokea olevansa arvokas ja tulla kohdatuksi kokonaisena. Tai siis vajavaisena. Että saisi välillä päästää irti, olla ”heikko” ja toinen tukisi sen sijaan että työntää pois tai sivuuttaa jopa suorat pyynnöt aiheen tiimoilta.
Meitä on monia jotka kaipaamme jatkuvan kritiikin sijaan / lomaan hyviäkin sanoja ja tekoja. Minulla pitkä liitto tyhjentynyt kaikesta hyvästä. Luulin että kestämällä lapsivuodet kuunnellen miten olen huono ja miten on huonosti toimin vaikka kaikkeni yritin antaa. Ne vuodet ovat takana eikä enää sanota juuri hyvää yötä. Olen niin herkkä mies että muistan kuinka viime keväänä puoliso lähtiessäni edeltä töihin sanoi jotain hyvää henkilökohtaista. Leijuin tuossa ilossa useamman päivän ja ihmettelen edelleen miksi hyväksyn tilanteen että aitoa hyvää on kerran vuodessa. Puhuvana ja pussaavana miehenä elin muutaman vuoden kunnes toistuva kritiikki tunteista puhumisen osalta sulki suun, vääriä puheita jne Toistuva torjunta pusujen tai muun läheisyyden suhteen kadotti pussaavan miehen. Nyt odotuksensa vaimolla ette tee ja tuo jotain uutta tähän suhteeseen. Ainoa oikea uusi olisi ottaa ja jättää mutta herkkänä miehenä ei henno. Siinä lienee minun oma syyni tilanteelle, liian kiltti, eihän sellainen viehätä. Herkkyyttä lienee meissä kaikissa mutta vahvuutta on uskaltaa olla herkkä ja avoin. Naureskelu ja vähättely vie hiljalleen tuon kauniin herkkyyden ja vahvuuden.
Mies tai nainen, kaikki ansaitsemme ja tarvitsemme ehdotonta rakkautta, hyväksyntää, kauniita sanoja ja hellyyttä. Tämä kaikki antaa turvallisuuden tunteen ja on osa luottamusta. Miksi velloa negatiivisessa ja huonoissa fiiliksissä. Ne ihmiset, jotka eivät kykene rakkauteen ja aitoon kohtaamiseen, ovat rikki sisältä. Valitettavasti me ehjät ja rakkauteen kykenevät emme voi pakottaa rikottuja muuttumaan, eikä pitäisi anella heiltä rakkautta. Anna onnettoman mennä.