Alkaa olla taas aika ostaa joululahjoja. Pelkkä ajatus ahdistaa.
Mikään ei ole vaikeampaa, kun keksiä vaimolle ja lapselle joululahjoja.
Vauvoille ja pienille lapsille se on vielä helppoa.
Sellainen kamalan värikäs, kirkuvan äänekäs, joka kävelee itsestään.
Vähän kuin Aira Samulin, mutta ei Airaa kannata lapselle ostaa lahjaksi, niillä on ihan tarpeeksi kestämistä omissa vanhemmissaankin.
Mutta sellainen Aira Samulinin näköinen lelu.
Isommille lapsille se on jo todella paljon vaikeampaa.
Yhdeksänvuotiaani kirjoitti listan pukille.
Tai hän sanoi, että isi ostaa ne, mutta pukki tuo.
Ajattelin mielessäni, että onpa reilua. Mikäs perkeleen pukki se sellainen on.
Olin ensin, että sen luettuaan ostaminen sujuu helposti.
Vähänpä tiesin. Oli kuin olisin lukenut Koraania, hepreaksi.
En ymmärtänyt mitään kirjoituksista. Olen täysin vieraantunut yhdeksänvuotiaitten tyttöjen sielunmaisemasta.
En ymmärrä ihmisiä, jotka toistavat mantraa, ajatus on tärkein, lahjaa annettaessa.
Niin sanovat ihmiset, jotka eivät osaa ostaa hyviä lahjoja.
Ihmiset, jotka ostavat paskoja paketteja.
Jos on päätetty ostaa toisille joululahjat, niin pitäisi sen verran olla kohtelias, että ostaa sitten hyvän.
Oikein vituttaa saada paska paketti ja sen perään sanat, no ajatus on tärkein.
Ei ole joulu ajatteluun tarkoitettu, vaan hyviin laadukkaisiin paketteihin.
Ajatella voi silloin, kun ei jaeta lahjoja.
Sen vuoksi on hirvittävät paineet keksiä vaimolle joululahja.
Joka vuosi ajattelee tekevänsä sen hyvissä ajoin.
Joka vuosi on aaton aattona hiki kainalossa kymmenenmiljoonan muun hikikainalon joukossa ahdistuneena etsimässä sitä hyvää joululahjaa.
Kaiuttimista kuuluu suureen ääneen ne painostavat joululaulut, jossa hetken kestää elämä, sekin synkkä ja ikävä.
Viime jouluna ymmärsin, että siihen kappaleeseen on varmasti tehnyt sanat joku mies, joka on ollut ostamassa vaimolleen joululahjaa.
Toivonut, että hetken kestäisi elämä, sekin synkkä ja ikävä.
Joka vuosi sama ajatus tulee lahjaa ostaessa.
Juoksisi kaupasta suu kauhusta huutaen ja etsisi ensimmäisen vapaana olevan mattotelineen.
Nousisi telineelle ja survaisisi kielensä kiinni pakkasesta jäätyneeseen tankoon.
Olisi siinä kieli kiinni mattotelineessä joulun yli.
Mutta eihän se saatana enää onnistu minään vuonna.
Ulkona on lähestulkoon kymmenen astetta lämmitä, niin eihän se näyttäisi kuin pervolta nuolla vettä valuvaa tankoa.
Sitä palaa pää punaisena kotiin. Ottaa kaapista tonttulakin.
Heiluttaa päätä edestakaisin ja kuulee kun kulkunen kilisee.
Heiluttaa päätä uudestaan ja kuulee kun kulkunen kilisee.
Ottaa hatun pois päästänsä ja kuulee vieläkin kun kilisee.
Se on se alkavan joulun ääni, joka päässä raikaa.
Sitten koittaa se aattoilta.
Vaimo hypistelee innoissaan pakettiaan.
Sitä samaa pakettia, joka tuli hätäpäissään ostettua omien mieltymysten mukaan.
Katsoa sitä vaimon pettynyttä ilmettä vehkeen tullessa paperista.
Painapa kulta sitä nappulaa siinä päässä.
No niin, katsopas, se alkoi värisemään. Siihen saa myös valot.
Noo, alkoiko vähän mieltä kutkuttaa.
Voisi mennä vähän kokeilemaan, että toimiiko se.
Ei mennä.
Sitten tulee oman paketin vuoro.
Ei meinaa pysyä housuissaan.
Ja todella nopea pettymys heti paketin nähdessään.
Sellainen lerpattava pehmeä löllöpaketti.
Tuntuu samalta kuin varmaan sitten yli kuusikymppisenä.
Odottaa saavansa jotain ihanata, mutta ei vaan saa.
Pehmeässä paketista paljastuu tumput, jotka hukkuu jo ennen tapaninpäivää.
Vaimo pitää kädessään värisevää härveliä ja minä tumppuja.
Tunnin päästä sanomme toisillemme, että ajatus on tärkein.
Ensi jouluna paremmalla menestyksellä.
Onnea alkavalle joululle.
Opettelee tuntemaan toisen ja välillä vaikka kuuntelee mitä toinen sanoo, niin se auttaa kummasti. Paitsi jos tämä oli saraskasmia koko kirjoitus, kuten epäilen.
Voi pyhä pieru! Ei näitä sun kirjoituksia saisi edes lukea töissä. Välillä saa pidätellä itkua ja välillä huomaa, että kaikki tuijottaa, kun nauraa toimistolla ääneen.