Maikkari kertoi eilen artikkelissaan, että valtionvarainministeri Riikka Purra on sekaantunut voimakkaasti toisen ministeriön leikkausneuvotteluihin.

”Ei kuulu tapoihin, että valtiovarainministeri sekaantuu ministeriön sisäisiin neuvotteluihin tällä tavalla. Olimme kolmen ministerin kesken päättäneet 50 miljoonan euron lisäleikkausten jaosta, mutta tämä ei kelvannut Riikka Purralle. Hän alkoi politisoida ministeriön sisällä tehtyjä päätöksiä, hallituslähde sanoo MTV Uutisille.”

Purralle 50 miljoonaa ei riittänyt. Hän haluaa leikata enemmän ja nämä lisäleikkaukset kohdistuisivat eniten kulttuuriin ja nuoriin. Kulttuurileikkaukset olisivat historiallisen suuret ja vaikuttaisivat alan työllisyyteen merkittävällä tavalla.

Tämä vaikuttaa kuin kostoretkeltä. Perussuomalaiset ovat aina vihanneet kulttuuria. Ehkä siksi, että kulttuuriala saattaa joskus jopa kritisoida perussuomalaisia. Perussuomalaisille kulttuuri on luksustuote josta aivan hyvin voi luopua. Tähän samaan sapluunaan menee kirjallisuus. Kirjojen ALV nousee Euroopan tasolla kärkilukemille ja tämä tulee vaikuttamaan kirja-alaan tuhoavasti. Ei kulttuuria, ei kirjoja, ei empatiaa.

Purran ja perussuomalaisten toiminta herättää monia kysymyksiä. Päällimmäisenä se, että kuka tätä hallitusta johtaa? Miksi perussuomalaisten annetaan tehdä aivan mitä huvittaa? Onko todella niin, että Kokoomus ja RKP pelkäävät omien työmarkkinauudistusten ja sipsiensä puolesta niin paljon, että eivät millään tavalla puutu Purran tyranniaan?

Perussuomalaisten kannatus on laskussa. Heidän on tehtävä näyttäviä liikkeitä, jotta loputkin eivät lähde. Hallitus antoi jo heille vapaat kädet rasismiinsa. Onko seuraavana luvassa vapaat kädet puuttua joka ministeriön leikkauksiin. Antaako Kokoomus ja RKP kaiken mennä, jotta itse saa pitää omalle eturyhmilleen neuvotellut etuudet?

Tämä on ylivoimaisesti itsekkäin ja epäisänmaallisin hallitus ikinä.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *