Ei niitä silloin alussa huomannut.
Kaikki oli vain yhtä suurta Lovee.
Hiljalleen alkoi kiinnittää huomiota pieniin arkisiin kummallisuuksiin.
Jonain iltana sitä vain havahtui huomaamaan, että pistääkö hän tosiaankin katkenneen varpaankynnen suuhunsa. Pistää.
Sanoin vaimolle, että tänä iltana ei sitten suudella.
Sitten niitä alkoi tulla aina vain lisää. Kummallisia tapoja.
Jotkin niistä menivät suoraan hermoon. Toiset käsityskyvyn yli.
Kaikilla niitä on. Kummallisia tapoja.
Kumppani on peili, joka tuo ne päivänvaloon.
Haluan kertoa teille muutamia omasta parisuhteestani.
Vaimo on antanut luvan. Katuu hetken kuluttua.
Ensin hyvä tapa. Parisuhdetta edistävä. Yhteinen.
Menemme yhäkin viiden vuoden jälkeen lusikkaan nukkumaan.
Ennen se kesti koko yön. Sen jälkeen puoli yötä.
Nyttemmin neljä minuuttia on jo kova suoritus.
Niin se vain menee. Vuodet parisuhteessa.
Öinen liika läheisyys lähinnä vituttaa, hiottaa ja valvottaa.
Heilutan jalkojani nukkuessa. Ne vispaa edestakaisin.
Välillä heiluu koko sänky.
Jos meillä olisi vesisänky, vaimoni tappaisi minut sen vuoksi.
En voi jaloilleni mitään. Toisaalta se kuluttaa kaloreita.
Laihdun öisin monia kiloja. Päivisin voi olla liikkumatta.
Vaimoni on nukkuessaan kuin Venäjä.
Vallottaa vierellään olevat pienetkin maapläntit.
Jos erehdyn vessaan kesken yön ja kyllähän minä erehdyn, olen neljäkymmentä.
Samantien on vaimo selällään kuin mustekala täyttäen koko sängyn pinta-alan. Raajat ovat kuin kuolleella. Eivät liiku, vaikka kuinka yritän huitoa niitä omalle puolelle.
Kuvitelkaa ihana kiireetön sunnuntaiaamu. Kahvi tuoksuu kupissa.
Sämpylän välissä on Prisman ruokaosasto. Sanomalehti rapisee sormien liikkeestä. Kunnes täydellisen harmonian rikkoo se sama helvetillinen kilinä, joka lähtee vaimon kynsien osuessa yhä uudestaan kahvikupin pinnalle. Kilikilikilikili. Neljällä sormella.
Kerran siirsin vaimon kahvikupin kaemmaksi. Hän siirsi minut toiseen huoneeseen. Kilinä kuului sinnekin. Lue siinä sitten keskittyneesti lehteä, kun viereltä kuuluu kuin juna saapuisi asemalle.
Napsuttelen peukalon kynsillä hampaitani.
Osaan soittaa sillä tavalla tunnistettavia kappaleita.
Lapseni on tunnistanut. Pahaksi onnekseni napsuttelen hampaitani silloin kun keskityn johonkin täysillä. Huomaamatta.
Vaimo kyllä huomaa ja muistaa asiasta sanoa.
Lisäksi hän muistaa huomauttaa minulle irvistelevästä ilmeestäni, kun olen istumapissalla. On ottanut kuvankin siitä.
Se on sellainen hymyn ja irvistyksen välimuoto.
Ehkä se tuntuu vain niin hyvältä. Olen alkanut lukita oven.
Toisin kuin vaimoni. Jumalauta, että meillä on avovessa.
Ovi ei mene kiinni, ei sitten millään.
Ja tilanteen kruunaa tapa, joka kuuluu sarjaan ohi käsityskyvyn.
Housut on pudotettava nilkkaan jo tovi ennen vessanovea.
Kyllä se kotioloissa juuri ja juuri menee, mutta odotan kauhulla päivää, jolloin olemme kylässä ja sama toistuu vahingossa siellä.
On siinä tuttavilla ihmettelemistä. Ei tule päivälliskutsuja.
On minullakin yksi ohi käsityskyvyn-tapa.
Imitoin ainakin kerran päivässä Jope Ruonansuuta.
Teen sen melko hyvin. Ketään muuta en osaa imitoida.
Jope lähtee päälle varsinkin jos kiihdyn jostakin asiasta.
Kuvitelkaa kuinka vakuuttavaa vaimon korviin on riidellä Jopen äänellä. En välttämättä ole voittamassa sitä riitaa.
Sitten kun kruunaan tilanteen napsuttelemalla vähän sormilla hampaisiin ja heiluttelen jalkoja kuin tanssitaudissa ja vaimo lähtee kesken riidan pissalle vetäen housut nilkkoihin jo olohuoneen kynnyksellä, niin on siinä teille tilannekuvaa riidasta kerrakseen.
No, aina jokainen päivä päättyy. Meillä se päättyy niin, että vaimo asettaa olohuoneen tuolit suoraan pöydän alle. Sillä eihän sitä ikinä tiedä, kuka niitä yön aikana tulee katsomaan. Makuuhuoneen vaatekaapit pitää olla kaikki suljettuina. Pelkää kai, että menen yön aikana kaappiin takaisin. Ja verhot.
Verhoja ei saa laittaa kiinni. Se on virhe edes ehdottaa sellaista.
Eihän verhot ole kiinnilaittamista varten. En vain ymmärrä.
Vähän sama jos ostaisi pyörään lukon ja pitäisi sitä vain siinä tarakalla mukana. Viimein päästään sänkyyn. Otetaan lusikka-asento. Ollaan nelisen minuuttia. Sanotaan että rakastetaan.
Rakkoni huutaa jo puolen tunnin jälkeen. Menen pissalle. Irvistän.
Palaan sänkyyn. Vaimo retkottaa äksänä lakanoissa. Ahdan itseni hyvin pieneen tilaan. Koko muu kroppa ei mahdu liikkumaan, mutta jalat vatkaavat kuin vispilät vaahdottuvassa kermassa.
Aamulla kirjoitan viestivihkoon, että rakastan sinua.
Joka aamu.
Iltapäivällä luen hänen kirjoittamansa.
Joka päivä.