Näyttää: 1 - 4 of 4 tulokset

Kuinka onnekasta on saada istua villasukat jalassaan tässä hetkessä

Kuuntelin kansanradiota. Villasukissa ja kauhtuneissa verkkareissa. Kupissa höyrysi kuuma vastakeitetty kahvi. Syyssade ropisi ikkunaan. Ajattelin että tässähän on ihan täydellinen hetki ja elämässä on kaikki hyvin. Se tuntui samaan aikaan mahtavalta ja pelottavalta ajatukselta. Mahtavalta siksi että ei tämä elämisen onni valtavia puitteita ympärilleen tarvitse. Pelottavalta siksi että milloin tämä …

Vanhojen tekstien viikko: Kumppanin kummalliset tavat.

Ei niitä silloin alussa huomannut.Kaikki oli vain yhtä suurta Lovee.Hiljalleen alkoi kiinnittää huomiota pieniin arkisiin kummallisuuksiin.Jonain iltana sitä vain havahtui huomaamaan, että pistääkö hän tosiaankin katkenneen varpaankynnen suuhunsa. Pistää.Sanoin vaimolle, että tänä iltana ei sitten suudella.Sitten niitä alkoi tulla aina vain lisää. Kummallisia tapoja.Jotkin niistä menivät suoraan hermoon. Toiset käsityskyvyn …

Anoppi olohuoneessa.

Muistattehan Tommy Hellstenin kirjan Virtahepo olohuoneessa, joka kertoo alkoholin läsnäolosta lapsiperheessä. Siinä kirjoitetaan, kuinka alkoholi aiheuttaa traumoja lapsen elämään. Se on vakava kirja vakavasta aiheesta. Lainaan kirjasta otsikkoa kirjoitukseeni anoppi olohuoneessa. Se on kertomus aikuisiän tunneperäisistä traumakokemuksista, joita anopin läsnäolo omalla sohvalla saattaa aiheuttaa. Kyseessä on yleinen kertomus anopeista ja …