Tutkimusten mukaan mies ajattelee seksiä 28 minuutin välein. Esimerkiksi yhden Pikku Kakkosen aikana seksi alkaa soida päässä ainakin kerran. Toisin sanoen mies on haluton 27 minuuttia kerrallaan. Siltikin sain useita viestejä naispuolisilta lukijoiltani, jotka toivoivat kirjoittavani miehen haluttomuudesta. Se on ollut seitsemän vuoden blogiurani toivotuin aihe. Kun mies ei kosketa.

Joko lukijani ovat todella kyltymättömiä, että jopa 27 minuutin haluttomuus on painajaismaista. Tai sitten miehet eivät siirrä ajatuksiaan teon puolelle tai jättävät jotain oleellista kertomatta. Toki jos tutkimus pitää paikkansa, niin seksin tullessa miehen mieleen, sen saattaminen teoksi on ongelma tässä naisen kokeman koskemattomuuden vyyhteessä.

80 -luvun loppu. Postista kolahti Elloksen kuvasto. Sivuilta 65 – 67 löytyi naisten alusvaateosasto. Muistan sivunumerot, koska painoin ne mieleen. Joka kerta yksin ollessani, palasin niihin sivuihin. Nainen valkoisissa alusvaatteissa hymyili juuri minulle. Jotenkin aavistin, että näihin kahteen sivuun sisältyy olennainen osa elämän tarkoitusta. Enkä ollut silloin väärässä. Löysin naisesta salaisuuden, joka oli ollut vielä siihen päivään asti piilossa. Eikä se tämän neljäkymmentä vuotta kestäneen elämän aikana vielä ole paljastunutkaan. Enkä edes halua. Minusta tuntuisi tylsältä ymmärtää naisen arvoitus ja salaisuus. Mitä minä loppuelämällä sitten tekisin?

Suomalaiset parit harrastavat seksiä vähemmän kuin koskaan. Niin sanoo tutkimukset ja seksologi Osmo Kontula. Ja jos Osmo jotain sanoo, niin sen kai on pakko olla totta. Syitä on niin monia kuin on selittäjiäkin. Yhdeksi selittäväksi syyksi on sanottu ajan puutetta. Lapsiperheet elävät ainaisessa kiireessä elämänsä ruuhkavuosien keskellä. Silti esimerkiksi somessa ehditään tutkimusten mukaan olla noin kaksi tuntia vuorokaudessa.

Se siitä selityksestä.

Ei ole olemassa syytä nimeltä ruuhkavuosi, joka tukahduttaa seksielämän. Se on sana, joka ei tarkoita mitään. Usein ruuhkavuosi termiä käyttävät tulevat kuitenkin tehneeksi töitä vimmaisesti, viettäneensä salilla tai puhelimensa parissa tunteja päivässä tai vastanneensa jokaiseen viestiin ja sähköpostiin, joita he päivän aikana saavat. Kiire on usein valinta, ei itsestään saapuva elämänvaihe. Siinä kiireen keskellä parisuhde ja seksi on helppo jättää pahnanpohjimmaiseksi.

Oikea syy kosketuksen puutteeseen ja seksittömyyteen on se, että me olemme menettäneet kosketuksen toiseen ihmiseen. Siinä on se syy.
Toistan. Me olemme menettäneet kosketuksen toiseen ihmiseen. Me itse valitsemme koskettaa älypuhelinta puolison sijaan. Me itse päätämme lähteä silloin kuin voisi vain jäädä. Me itse jätämme hipaisematta puolison poskea ja peppua ohikulkiessamme. Me itse olemme päättäneet.

Kun ei kyse ole tunteja vievästä ajanvietosta, vaan hetkessä tapahtuvasta kevyestä kosketuksesta. Jos on niin ruuhkavuosissa piehtaroiva, että ei edes sängyssä nukkumaanmennessä ehdi koskea puolisoon, niin on syytä mennä ajanhallintakurssille.

Eikä kyse ole aina siitä, että haluaako siinä hetkessä vai eikö halua.

Joskus tulee tilanne, että kaveri pyytää muutamalle oluelle. Millään ei jaksaisi, mutta mentyäni ja pari olutta juotuani, ajatus alkaa tuntua todella hyvältä ja sitä voisi jatkaa vaikka aamuyön tunneille. Samoin on juoksulenkin suhteen. Väsyttää ja tahtoisi valahtaa sohvan upottavaan syleilyyn. Lenkin jälkeen onkin taivaallinen olo, kun sai perseensä liikkumaan puolentunnin ajaksi.

Seksissä toistuu sama kaava. Vastentahtoisesti alkanut seksi alkaakin tuntua ensipolkaisun jälkeen todella hyvältä idealta. Upea olo, kun sai perseensä liikkumaan minuuttien ajaksi. Huolissaan pitää olla, jos seksi aiheuttaa samanlaisen reaktion kuin peruskoulun tillilihakastike, että ihan hirveetä, onko pakko tai jos alkaa katsella kelloa siihen malliin, että pääsisipä jatkamaan taas Sudokujen tekemistä. Siinä vaiheessa on syytä mennä seksihalukurssille.

Seksiä ei saa unohtaa. Pitää säilyttää kosketus toiseen ihmiseen. Eikä sen tarvitse olla yhdyntää. Sormenpäät riittävät tai halu olla vain siinä lähellä. Eikä seksin tarvitse aina olla niin viriteltyä. Joskus voi kiireen kasautuessa syödä soijanakkia suoraan paketista.

Aika on rajallista. Minä laskin. Minulla on keskimääräistä elinikää jäljellä 36 vuotta. Viimeiset kymmenen niistä menee kroonisessa eturauhasongelmassa. Jos ei nyt tee asioita, niin milloin sitten? Seksi on päässä liikkuvia mielikuvia. Arjen sisäistä fantasiaa. Seksi on molempien vastuulla. Kosketus. Pitää säilyttää kosketus ihmiseen. Hipaisu. Sanat. Kertoa, että sinä olet juuri hän, jota eniten haluan.

Kuvitellaanpa loppuun arkinen tilanne.

Istut siinä koneella risaiset bokserit jalassa ja pelaat peliä, jossa saa ampua. Naisesi tulee eteesi seisomaan. Säteilee katsellaan halua. Hän on siinä kauniina kuin lumitalvinen maisema. Odottaa, että upotat häneen itsesi, kuin silloin alkuaikoina. Sinulla on Elloksen-kuvaston sivut 65 – 67 edessäsi oikeasti avoinna. Vuosien päästä odottaa eturauhasongelma. Joten heitä hyvä mies se koneesi nurkkaan ja kohtele häntä naisena.

Kosketa.

Esimerkki otettu naisen lähettämästä viestistä, jossa hän kertoo tehneensä kaikkensa saadakseen miehensä irti koneensa ääreltä. Toistaiseksi räiskintäpeli on voittanut eroottiset alusasut. Kannattaisi miehen havahtua. Kohta hänelle ei ole enää edes vaihtoehtoa valita toisin.

6 kommentti

  1. Nykyään puhelimet pitäisi sulkea ennen ilta kuutta ja keskittyä toiseen…mutta valitettavasti se puhelin on tärkeämpi kuin pieni hipaisu tai läheisyys muutenkin…

  2. Entä jos nainen ei kosketa?
    Entä jos nainen ”ei ota vastuuta” seksistä, mutta kuitenkin sanelee milloin sitä sopii harrastaa?
    Entä jos naiselle telkkari ja puhelin vievät mielenkiinnon suurimmasta osasta yhteisestä ajasta?
    Oon yrittänyt puhua, mutta heikolla menestyksellä…

  3. Kerta toisensa jälkeen kun tulee torjutuksi, vuosien, kymmenen, kahdenkymmenen ajan niin kyllä siinä kiimaisempikin kolli rauhoittuu.
    Kerran viikossa ehkä onnistuu, mutta täysin naisen aikataulun mukaan. Lapset kun on saatu isommiksi ja hyvän elämän alkuun niin taitaa sitten tämä parisuhde olla tiensä päässä.

  4. Meinasin linkata tämän kirjoituksen miehelleni, joka tälläkin hetkellä mielummin istuu tietokoneella pelaamassa ampumispelejä sen sijaan, että olisi täällä sängyssä minun kanssani. Jätän linkkaamatta, koska riita siitä tulisi ja hän vain loukkaantuisi. Tekstin sanoma on kyllä juuri se, mitä toivoisin mieheni ymmärtävän, ennen kuin on liian myöhäistä.

    1. Ihan kuin olisit mun ajatukset kirjoittanut…
      Tosin mulla mies ei pelaa, mutta ei arki iltaisin malta irrottaa katsettaan älypuhelimen ruudusta kuin hetkittäin… Kun hän sitten menee illalla sänkyyn ja haluaisin hyvä yön pusun antaa, niin hän kivahtaa että äkkiä nyt sitten! On ruvettava nukkumaan. Silti hän sängyssä vielä selaa puhelinta n. puoli tuntia ennen kuin oikeesti käy nukkumaan.. Että erikoinen on minun mielestäni tärkeysjärjestys hänellä.. Jos illan aikana yritän häntä jollakin lailla lähestyä tai koskettaa työntää hän minut äkkiä etäämmäs ja ärtyy. Sanoo vaan mulle et ktso nyt telkkaria😞 Saan todella olla tyytyväinen jos onnistun sen yhden iltapusun häneltä saamaan, siinä on kaikki.

      1. Ihan samanlaiset kokemukset itselläni. Kumppanini oli vielä puolitoista vuotta sitten kimppaan mennessämme erittäin aktiivinen seksuaalisesti. Yksinkertaisesti rakastin seksiä hänen kanssaan ja rakastaisin yhä, mutta mies sulkeutuu.
        Kehun häntä usein, puristan pakaroista, suutelen niskaa ja muutenkin kehoa, halaan, kosketan, hieron… Minä en saa vastineeksi enää oikein mitään. Seksiä saan melkein joka kerta, kun pyydän sitä, mutta jos haluaisin esim. sekä anaaliseksiä että perusyhdyntää, ihan vain vaikka itse hänellä ratsastaen, niin se ei onnistu, koska siinä kestää niin kauan. Se ln valhe, koska tulen hyvin nopeasti.
        Joskus mies katsoo jopa telkkaria samaan aikaan tai kännykkää, kun asettelen häntä sisääni.
        Olen tietysti sanonut tästä hänelle.

        Iltaisin, kun menemme nukkumaan, olen monesti painautunut miehen kehoa vasten alasti, suudellut selkää ja vain tuntenut miehen ihon siinä. Itse en saa koskaan kokea vastaavaa, vaikka suhteen alussa hän kyllä usein nukkui isona lusikkana. Jos suutelen häntä, se on nykyään vain pieni pusu häneltä, mutta oma-aloitteisesti hän ei sitä tee. Kiihkeitä suudelmia olen viimeksi saanut hänen ollessa kännissä noin puoli vuotta sitten.

        Tuntuu todella nololta ja oudolta.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *