Ei elämää opi kerrasta. Se on paradoksaalista, sillä ei ole kuin yksi elämä. Nuoruus on seikkailu, lauletaan jo vanhassa iskelmässä. Ei kai sen pidäkään olla mikään ennalta käsikirjoitettu näytelmä. Tässä tekstissä paneudutaan nuoruuden seikkailuihin ja siihen, kuinka keskeneräinen ihminen onkaan, lapsuudesta vanhuuteen. Ensi viikolla sarja jatkuu Marjan Puhu muru-blogissa.
Sami: Sulla oli ero alla. Miten sinkkuelämä erosi seurusteluajasta?
Marja: Aloitin eron jälkeen kaiken alusta. Reilun neljän vuoden kotileikin ja yhdessä nukkumisen jälkeen kaikki oli uutta. Tuttujen kautta löytyi kämppä, jonka jaoin armeijassa olevan nuoren miehen kanssa. Olosuhteet olivat varsin askeettiset ja otolliset suhteelle. Päädyttiin kuitenkin vapaaseen suhteeseen ja pala palalta opin katselemaan maisemia sillä silmällä. Oli oudolla tavalla kutkuttavaa olla vapaa ja samaan aikaan itkeä iltaisin yksinäisyyttä. Muistan, kun avantouintiporukalla saunottiin ja valitin kun ei voi sheivata riittävän usein seksiä ajatellen, koska iho ärtyy. Naiset nostelivat kulmiaan, olivat hetken hiljaa ja räjähtivät sitten nauramaan. Naiset totesivat nauraen, että ei mun ongelmat kovin isoja olleet.
Marja: Sä aloit heti uuteen suhteeseen vanhan päätyttyä. Painoiko vanha vielä mieltä vai täyttikö uusi rakkaus mielen ja kehon?
Sami: Vanha katosi mielestä jo Jämsän asemalla, kun palasin Tampereelta Jyväskylään suhteenlopetusmatkalta. Olin rakkauteni kukkuloilla. Antauduin täysin uuden rakkauden vietäväksi ja kaikki muu sen ympärillä menetti merkityksensä. Vapaus tuntui uudenlaiselta. Olimme parikymppisiä ja uskalsimme tehdä asioita, joita ei nykyään tulisi edes miettineeksi. Hän meni tekemään iltasiivousta erääseen jyväskyläläiseen apteekkiin ja apteekki piti siivota aikavälillä 22-05. Yhtenä yönä menin hänen mukaansa apteekkiin ja päädyttiin harrastamaan seksiä apteekin lattialla. Se on ehkä oudoin paikka, jossa olen harrastanut seksiä elämäni aikana. Yhden toisen kerran menimme baari-illan jälkeen jatkoille hänen ja muutaman ystävän kanssa apteekin taukotiloihin, koska se oli vain niin älytön idea, että se piti toteuttaa. Elämä todellakin oli avoinna oleva ovi, jonka sisään ei ujostuttanut mennä.
Sami: Sanoit aloittaneesi vapaan suhteen. Kerro enemmän mitä tarkoittaa olla vapaassa suhteessa? Voisitko kuvitella olevasi uudestaan vapaassa suhteessa?
Marja: Olimme molemmat eronneita emmekä halunneet seurustella. Yhteinen asuminen oli vain käytännön ratkaisu. Mutta meillä oli yhteistä historiaa. Mies oli neitsyyteni viejä ja nyt sattumien kautta, elämämme kietoutuivat oudolla ja kiihkeällä tavalla yhteen. Se miksi olimme yhdessä, oli valtava seksuaalinen viritys ja vapaa suhde oli siihen kuin tarkoitettu. Alussa tuntui, ettei voinut pitää näppejä erossa toisesta ja pöksyt kastui heti kun näki hänen auton ajovalot intin vapaailtana. Vapaan suhteemme sääntöihin kuului ehdoton vapaus nauttia elosta muidenkin ihmisten kanssa. Puhuimme paljon tunteista ja siitä, ettei saa rakastua toiseen. Leikimme hippaleikkiä mustasukkaisuuden kanssa. Emme muka olleet mustasukkaisia vaikka todellisuus oli muuta. Lähdin kerran treffeille miehen ollessa kotona. Siinä vaiheessa, kun olin sheivannut ja sovitin seksikkäitä alusvaatteita, miehen ilme alkoi olla aika hapan. Ja kyllä minuakin ahdisti, kun tajusin, ettei mies ole tulossa minun sänkyyni, vaan on jäänyt jonnekin muualle viettämään viikonloppuvapaita. Tällä hetkellä vapaa suhde tuntuu hyvin kaukaiselta ajatukselta. Vapaassa suhteessa on hyvääkin, jota ehkä voisi soveltaa, jos suhde alkaisi tylsistyttää.
Marja: Teillä tuore lempi roihusi. Millaisia haasteita kuului nuoreen rakkauteenne kaikkien ilojen lisäksi?
Sami: Itse olin vielä pelkkä ihmisen puolikas. Epävarmuudet elämää, itseä ja koko maailmaa kohtaan purkautui esiin liiallisena mustasukkaisuutena ja omistamisena. Ahdistuin valtavasti jos tyttöystäväni oli ulkona ilman minua ja pelkäsin, että minua petettäisiin jokaisella kerralla, kun hän on poissa. Aloin tarkkailla häntä ja varmistelemaan, että missä hän on. Tämä oli hyvin tuhoavaa käytöstä ja raadollisen itsekästä, koska baarissa ollessani saatoin itse helpostikin vilkuilla muita tyttöjä vailla mitään ongelmia. Muutimme tyttöystävämme kanssa yhteen ja silloin ongelmat mustasukkaisuuden kanssa ehkä vielä pahenivat. En uskaltanut luottaa häneen tai oikeastaan yhtään kehenkään. Suhde oli tuomittu epäonnistumaan oman epävarmuuteni vuoksi. Onneksi opin suhteesta paljon ja että sen jälkeisissä suhteissa olen oppinut antamaan ihmisille tilaa olla ja mennä, puuttumatta siihen tai pelkäämättä, että se johtaa kaiken sortumiseen. Ihmistä ei voi rajoittaa muu kuin hän itse.
Sami: Miten nuori Marja otti vastaan vapaan suhteen suomat vapaudet? Annoitko itsellesi luvan nauttia vapaan suhteen mahdollisuuksista?
Marja: Alussa olin jopa arka. Taisin olla ihastunutkin vapaan suhteen toiseen osapuoleen. Toki nuolin myös vanhan suhteen haavoja. Mutta kun muutama kuukausi kului, rohkaistuin. Turussa reissun päällä tapahtui elämäni ensimmäinen yhden illan juttu. Seksi ei ollut kovin kummoista, mutta ylitin jonkun rajan tai valitsin uuden polun. Olin aamulla innoissani. Pian alkoikin kesä ja minä nautin! Saatoin suudella yhtä miestä torstaina, perjantaina kyläillä toisen luona ja lauantaina iskin uuden. Joku voisi sanoa, että pirun hutsu. Ei, olin onnellinen nuori nainen, joka oli löytänyt oman seksuaalisuutensa. Erilaiset ja eri-ikäiset miehet tarjosivat mielenkiintoisen ikkunan tutkia omaa seksuaalisuutta. Eikä kaikki ollut panemista, vaan luvallista flirttailua. Sai vietellä miehiä ilman häivähdystäkään huonosta omastatunnosta. Oli ihanaa tuntea, miten haluttu oli.
Marja: Mitä sä olet siirtänyt ja jättänyt sun nykyiseen elämääsi nuoruudestasi? Opitko nuoruudessa jotain?
Sami: Mä opin jo nuorena suhtautumaan seksiin huumorilla ja vapaudella. Seksi ei saa olla liian vakavasti otettava suoritus. Kaikki saa olla mahdollista, vaikka sitä kaikkea ei lähestulkoonkaan käyttäisi. Ehkä omaa seksielämää pitäisi päivittää säännöllisin väliajoin. Niin, että se ei lähde urautumaan. Seksi ei saa olla liian pidäkkeistä. Voi tehdä välillä jotain älytöntä, kuten harrastaa seksiä apteekissa. Näyttää seksinkin kautta kumppanilleen, kuinka paljon häntä rakastaa ja haluaa. Halun kohteena oleminen on yksi tärkeimmistä parisuhteen koossapitävistä voimista. Haluan, että se parikymppisen uskaliaisuus ja uteliaisuus säilyisi läpi elämän. Tahtoisin, että ei tylsistyisi seksuaalisesti tai ylipäätään yhtään missään. Olisi avoin rakkaudelle ja kaikelle sille kauniille, kiehtovalle ja kutkuttavalle, sille kaikelle, joka on rakkauden syvin olemus.
Elämä on tässä hetkessä. Se on tässä meidän käsissä. Marja ja Sami etsi tahoillansa tapaa elää ja rakastaa kaksikymppisenä. Marja ja Sami etsii tahoillansa tapaa elää ja rakastaa läpi elämänsä. Ei mikään ole missään kohtaa valmista. Ei tule hetkeä, jolloin voi vain sanoa, että tämä kaikki on nyt selvää ja lopullista. Ihminen on yhdeksänkymmentä prosenttisesti vettä. Vesi, joka jää paikoilleen seisomaan, samenee. Jos nuoruus oli seikkailu, niin seikkailua se on aikuisuuskin. Seikkailusta saa kaikkein eniten irti, kun elämää seikkailee jonkun toisen seikkailijan kanssa. Kaikki eteen tulevat kivet on tehty käännettäviksi, jopa parisuhteessa tai ennen kaikkea siinä.