”Kerroin jo omasta, väkivaltaisesta parisuhteestani.
Tarinan kirjoittaminen sai jälkikäteen minut muistamaan asioita, jotka haluan vielä tuoda esille.
Rupesin seurustelemaan nuorena.
Minua ei kohdeltu romanttisesti missään vaiheessa, mutta joku siinä ihmisessä sai minut vain taipumaan kaikessa hänen tahtoonsa ja ennen kaikkea miellyttämään loputtomasti.
Kun tuli aika harrastaa ensimmäisen kerran s*ksiä, minua pelotti. En tiennyt, olinko valmis siihen, mutta eihän minua kuunneltu.
Minua ei myöskään millään tavalla valmisteltu asiaan, ei hyväilyjä, ei suutelua, ei minkäänlaista koskettamista. Sisään vain, tärkeintä oli lienee miehen tyydytys.
Koska kerta oli ensimmäinen, en todellakaan osannut ihmetellä asiaa. Oletin sen olevan aina sellaista.
Siitä eteenpäin minä olin se, joka aina osti kondomit, koska se oli ”niin kiusallista”. Sitä se oli minullekin. Mutta tein sen silti.
Meillä oli pitkän yhdessäolon aikana usein sksiä, mutta voinen laskea yhden käden sormilla ne kerrat, kun sain orgasin. Yleensä minun tyydyttäminen jätettiin kesken. Koska olin oppinut miellyttämään, niin näyttelin laukeavani.
Luulin jo, että minussa on jotain vikaa, että minä en vain kiihotu tai halua. Sitten luin Fifty shades of Grey -kirjat ja ensimmäistä kertaa elämässäni koin palavaa himoa. Turhaan.
Mieheni osti minulle usein pullon viiniä saatesanoilla; jospa sinäkin tänään haluaisit. Jep. Olisin varmaan halunnut, hän sai kuitenkin aina, ihan sama, joinko vai en.
Väkivalta oli henkistä.
En ikinä osannut tehdä mitään oikein. En osannut imuroida, tehdä lumitöitä, laittaa ruokaa, lämmittää leivinuunia tai kasvattaa lapsia. Ja silti jouduin tekemään kaikkia edeltäviä asioita.
Kun lopulta ostin robotti-imurin, olin laiska.
Ja kuinka paljon minä pelkäsin tekeväni virheitä. Milloin minä pudotin jotain, joka meni rikki, unohdin ostaa hänelle kaupasta mehua, sain palohälyttimen huutamaan, kun paistoin hänelle lettuja tai kaaduin vaikka pyörällä.
Ahh. Näistä sitten sain kuulla. Pieniä piikkejä aina sopivassa tilanteessa. Aina muiden kuullen. Aina niin, että minä tunsin piston sisälläni ja voin entistä huonommin.
Pelkäsin virheitä ja silti tein niitä, olenhan ihminen.
Kun uskalsin joskus olla eri mieltä, mies piti mykkäkoulua. Kuinka ärsyttävä väkivallan muoto. Pariin kolmeen päivään hän ei puhunut mitään. Mykkäkoulu loppui, kunnes minä pyysin anteeksi. Tulin siinäkin lahjakkaaksi, osasin aina ottaa syyn niskoilleni. Asiassa kuin asiassa.
Niin. Väkivaltaisesta suhteesta ei ole helppo erota. Ihminen saadaan manipuloimaan ja luulemaan, että parempaa ei ole, eikä hänestä ole mihinkään.
Älkää jumalau*a sanoko minulle, että miksi et lähtenyt aiemmin! Minulla ei ollut siihen rohkeutta eikä voimia.
En olisi ikinä uskaltanut lähteä, ellen olisi ihastunut toiseen ihmiseen, joka tuli elämääni yllättäen.
Meni pitkään, että aina pyytelin anteeksi ja syytin itseäni. Nyt olen onneksi pääsemässä siitä eroon, tie on ollut raskas, pitkä ja mäkinen. Mutta minä selvisin, voittajana.”
