”Luin aikaisempia tarinoita kulisseista ja ajattelin avata oman tarinani.
Olen yksi näistä kulisseissa elävistä naisista. Nuorena luotin sinisilmäisenä silloiseen kumppaniin ja kuinka kävikään. Parissa vuodessa paljastui peliongelmainen kumppani joka aiheutti isot ulosottovelat minulle (salaa otti pikavippejä/osti tavaroita nimissäni/jätti maksamatta oman osuuden vuokrasta..).
Niitä oppijarahoja maksan edelleen. Ne velat ei vain lyhene työtä tekemällä kovinkaan nopeasti. Ainakin on 3-4 vuotta edessä, todennäköisesti pidempi jakso jos vihdoin ja viimein menee takuusäätiölle lainahakemus läpi, en tarkkaan tiedä miten velkojen vanheneminen vaikuttaa kesken lainan maksun, tuskin mitenkään?
Nyt nykyisen kumppanin kanssa olemme olleet muutamia vuosia yhdessä, meillä on kaksi lasta. Ja havahdun viikoittain asioihin joita en haluaisi katsoa läpi sormien (elämän arvot esimerkiksi, lasten kasvatus, hänen kontrolloinnin tarve minua kohtaan) vaikka näennäisesti kaikki hyvin mutta olemme kasvaneet täysin erilleen. Syitä on eroon muitakin ja niitä en jaksa avata, koska se ei ole tämän pointti. Pointti on etten uskalla lähteä.
Tässä nykyisessä yhteiskunnassa pelkään etten pärjää taloudellisesti yksin. Pienituloisten toimeentulo on aivan älyttömän hataralla pohjalla ja nykyinen hallitus sitä kuoppaa vaan kaivaa edelleen.
Olen vuorotyötä tekevä äiti sosiaali-ja terveysalalla, pelkään että en näe lapsiani enää riittävän usein enkä esimerkiksi halua siirtää lapsia eron vuoksi vuoropäiväkotiin. Kohtuuhintaisen (eli kelan kelpuuttaman) asunnon saanti täällä vaikeuttaisi lasten kulkemista ja koko ajan stressaan että jos lähden, miten hoidan auton kustannukset koska tämä on työni puolesta välttämätön ja en halua vaihtaa työtäni koska hullua kyllä, nautin siitä kaaoksesta.
Olemme suhteuttaneet yhteiset elinkustannukset omien tulojemme mukaisesti tällä hetkellä. Minulla myös täysi vastuu meta - ja fyysisistä joka päiväisistä kotitöistä."
