Olen menossa piakkoin naimisiin.
Tämä ei ole ensimmäinen kertani. Eikä toinen kertani. Tuleva avioliitto on elämäni kolmas. Voisi erehtyä ajattelemaan, että kaksi ensimmäistä avioliittoani ovat epäonnistuneet. Voisi ajatella myös, että olen helvetin huono avioliitoissa. Ne liitot eivät ole olleet elämänmittaisia, mutta niillä on ollut tarkoitus. Olen onnellinen kaikesta tulevasta. Kahdesta erosta huolimatta tai ehkä juuri niiden vuoksi, suhtaudun tulevaan avioliittoon suurella luottamuksella.
Ei liene yllätys, että aivan kaikki eivät suhtaudu myötämielisesti tulevaan avioliittooni. Sieltä tulee ne tutut kysymykset: ”Miksi pitää taas naimisiin mennä?” ”Mikä kiire teillä on avioitua?” Hyviä kysymyksiähän nuo ovat. Itseäni eniten ihmetyttää, että mikä saa ihmisen olemaan niin kiinnostunut toisen asioista? Itselleni ei tulisi mieleenkään miettiä, että monettakohan kertaa joku on naimisissa? Puhumattakaan, että alkaisi tulkita sen perusteella yhtään mitään. Ihan on tässä omaan elämäänkin liittyviä asioita, joihin keskittyä.
Harvoin muita niin sanottuja epäonnistumisia joutuu selittelemään ulkopuolisille. Harvemmin vähätellään ihmistä, joka kymmenien tuloksettomien työnhakujen jälkeen hakee yhä uutta työpaikkaa. ”Olisikohan viisasta olla hakematta?” ”Eikö nämä kerrat jo riitä todistamaan, että työskentely ei ole sinua varten?” Voisihan sitä pyörällä ajamaan opettelevalle lapsellekin kahden kaatumisen jälkeen sanoa, että ”älä enää yritä, ei ole pyöräily sinua varten.” Mitä avioliittoihin tulee, niin toiset ovat niin onnekkaita, että löytävät kerrasta ihmisen, jota intohimoisesti elämänsä ajan rakastaa. Toisilla sen kaiken saavuttaminen tapahtuu muutaman parisuhteen tai avioliiton kautta. Pääasiahan kai on, että omannäköinen onni löytyy ennemmin tai myöhemmin.
Ehkä kaksi ensimmäistä avioliittoani voivat olla oppina tulevaan. Olen tehnyt sylikaupalla virheitä aiemmissa suhteissani. Olen ollut keskeneräinen enkä ole aina osannut toimia niin kuin parisuhteessa olisi hyvä toimia. Eikö monesti oppiminen synny juuri virheiden ja oivaltamisen kautta? Ehkäpä olenkin aivan helvetin hyvä tulevassa avioliitossani. Kohta sitä huomaakin pyöräilevänsä ilman apupyöriä, saaneensa vakituisen työpaikan ja avioliitto porskuttaa vuosi toisensa perään onnellisena ja toimivana.
Harvoin asioita saavuttaa luovuttamalla. Eikä siten, että antaa toisten ihmisten mielipiteiden vaikuttaa omaan tekemiseensä.
Olin tänään kaupungilla kahvilla. Mummo vierelläni sanoi lähtevänsä ostamaan arpaa. Hän sanoi, että tyhjähän se taas on, mutta tärkeintä on raaputtamisen ilo. Saman filosofian voisi ottaa rakastamiseen ja avioliittoon. Turha sitä on joka päivä miettiä, että viekö se loppuun saakka. Parempi rakastaa päivä kerrallaan, ajattelematta mihin se johtaa. Voihan olla, että arvasta paljastuukin voitto. Raaputtamalla mahdollisimman paljon on edes mahdollisuus.
Itse uskon, että kolmas kerta toden sanoo. Minulla on käsissäni voittoarpa. Aion raaputtaa sitä hyvin hitaasti ja iloiten. Pian tulee iltapäivä, jolloin rakkaani kävelee luokseni kauniimpana kuin ympärillä helteilevä kesäpäivä. Minä haluan mennä naimisiin rakastamani ihmisen kanssa. Ihan vain siksi, että rakastan häntä.
Jos se ei ole riittävä syy, niin mikä sitten?
Tää ihminen ei tiedä rakkaudesta ja vastuusta mitään.Naistenlehdet käyttää kirjoittajina näitä pettäjiä.Miksi??
Arvoisa Sami,
Kun luin tätä kirjoitusta niin olisin kiinnostunut kuulemaan oletko juuri nyt samaa mieltä että kolmas kerta on sanonut toden ja onko sinulla on edelleen tuo sama voittoarpa käsissäsi. Onko tämä kolmas liittosi porskuttanut onnellisena ja toimivana? Raaputatko vielä hitaasti ja iloiten?
Oletko onnellinen juuri nyt?
Tyyppi jättää omiin kysymyksiin vastaamatta ja pommittaa omillaan. Kerron sinulle sitten kun olen vapaa niin saat tilaisuuden hurmata minut. Oi luoaan sen sitten. Tällä hetkellä teet turhaa työtä.
Kiitos kysymästä,.olen onnellinen. Oletko sinä? Pahoin pelkään että et ole. Niin ja se pitää sanoa että onnellisuuteni ei jatkossakaan niin kuin ei koskaan ole parisuhteesta kiinni. Niin ja sekin,että suhteessani en nyt enkä koskaan rajoita puolisoni vapautta. Hän saa tehdä mitä ikinä haluaa. Se on kuule onnellisuutta.
No nyt on pakko lähteä viemään lapsi päiväkotiin ja työtapaamiseen. Kivaa somepäivää siulle. ❤
Surullisinta on että sinä tunnut oikein toivovan että suhteeni päättyisi ja tässä kohtaa näkyy valitettavasti omat haavasi. Plus tuntuu että sinä et tuntemattomana ole päässyt kohta viisi vuotta sitten tulleestani erosta yli. Me olemme päässeet. Päästä sinäkin irti.
Eniten itseäni surettaa että te siellä vauvapalstalla suollatte aivan järkyttävillä nimittksillä toisia ihmisiä höystettynä snadilla homofobialla. Itsekin olen saannut kuulla olevani karvaperseritari. Sukupuoli on lähes kaikessa asiassa yhdentekevä ja homous on muutakin kuin karvaisia perseitä. Se on rakkautta. Toivon todella että saatte sieluunne rauhan siellä keskusteluketjussanne. Kukaan hyvinvoiva ei ajattele bloggarin peniksien tuntoja. Eikä nimittele ihmisiä. Nyt keskityn itselleni tärkeisiin asioihin. Toivon samaa sinne.