”Haluan olla yksin, koska en halua rikkoa enää ketään toista”

Tämä teksti perustuu tositapahtumiin. Kirjoitin tämän tekstin rakastamisen vaikeudesta siksi, että tämän tarinan tulee tulla kuulluksi. Se oli myös syy sille, miksi tekstin nainen haluaa tuoda tarinansa julki. Teksti ei ole suoraa lainausta häneltä, vaan olen tarinallistanut sitä. Siksi teksti ei ole sulkumerkkien välissä.

 

Olen liian rikki rakastamaan. En haluaisi olla. Kaikki voisi olla niin paljon paremmin. Minulla oli maailman ihanin ja huomaavaisin aviomies. Hän rakasti minua niin hyvin kuin osasi. Minua, jota on mahdotonta rakastaa. Hän rakasti silti. Hän halusi ymmärtää minua enemmän kuin hänen olisi edes pitänyt. Kaiken tämän jälkeen minä satutin häntä.

Rikoin kaiken, mitä olimme rakentaneet.

Kun olin lapsi, ihmiset ympärilläni ihastelivat hymyilyäni ja kiltteyttäni. Ihanteellinen lapsimaskotti. Kukaan heistä ei tiennyt, että sen hymyilevän ja niiailevan tytön sisällä asui synkkä musta olento, jolla oli salaisuus. Sukuni uskoi Jumalan sanaan, kuriin ja perhesalaisuuksiin. Yksi salaisuuksista oli se, että minulle tehtiin lapsena asioita, joilla saa lapsen elämän tuhottua koko loppuelämäksi. Ihooni polttomerkittiin sana hyväksikäytetty, mutta ihon sisäpuolelle. Ulkopuolelta ei ollut luettavissa mitään.

Myöhemmin kerroin kaiken ihmiselle, joka synnytti minut tähän maailmaan. Hänelle, jolle pitäisi uskaltaa kertoa kaikki. Olin jo täysi-ikäinen ja päässyt irti lapsuudenkodistani, Jumalan sanasta ja käsistä, jotka minua satuttivat. Hän kuunteli minua ja sanoi sen jälkeen vain yhden lauseen. En muista lausetta sanatarkasti, koska se järkytti minua. Minä olen kuvitellut kaikki lapsenmielessäni, mitään ei ole tapahtunut eikä vainajasta saa esittää valheellista tietoa. En kutsu minua synnyttänyttä ihmistä äidikseni, koska äiti tarkoittaa turvaa, hyväksyntää ja rakkautta.

Minulla ei ole äitiä.

Muutin kauaksi toiseen kaupunkiin, jossa aloin hakea sitä, mistä lapsena jäin paitsi. Huomiota ja turvallista syliä. Helppo pala miehille, jotka saalistavat yökerhojen pimeydessä. Ensin tunsin olevani kaunis ja haluttu, kunnes vuosien päästä havahduin olleeni pala halpaa lihaa. Kukaan heistä minun sisälleni työntyneistä ei rakastanut minua hetkeäkään. Olin heille illan viimeisten hitaiden viimeinen mahdollisuus ja sen mahdollisuuden heille annoin.

Eräälle heistä annoin lapsen, jota hän ei ole nähnyt kertaakaan. Hänen vastuunsa lapsesta kesti viisitoista minuuttia eräänä krapulaisena sunnuntaiaamuna. En minä heistä ketään syytä. Kukaan ei pannut minua väkisin. Muutamalle sanoin en nyt halua, mutta he halusivat enemmän. Kuka minua nyt olisi uskonut. Itse minä niissä tilanteissa olin. Itse vapaaehtoisesti levitin jalkani miesten tulla. Yhtään orgasmia en koskaan saanut, mutta miehet saivat aina. En kai minä sitä edes hakenut. Hain ihmistä, joka huomaisi minut, rakastaisi, pitäisi sylissä ja turvassa. Mutta en minä rakastettavana enkä turvassa ollut.

Olin pantavana.

Lapsi oli kaunis ja jos koskaan pääsen tavoittamaan tunteen, miltä tuntuu olla onnellinen, niin lapseni kautta olen päässyt. Lapsi irrotti minut yökerhoista. Lakkasin olemasta miesten seksilelu. Pääsin ammattikorkeakouluun opiskelemaan, jossa tapasin miehen, joka ei halunnut lähteä heti seuraavana aamuna. Koulun kautta aloitin terapian. Siellä kaikki palautui mieleeni. Pahinta oli se ääni, joka pahuudesta lähti siinä vaiheessa, kun käteeni valui jotain tahmeaa. Olin terapiaistuntojen jälkeen niin väsynyt, että olisin halunnut nukkua vuorokauden.

Miksi sinä äiti itket?

Mies oli minulle ja lapselleni hyvä. Lapseni kiintyi häneen. Minulle tuli ahdistus ja paniikki. Halusin mennä miestä lähemmäksi, mutta en päässyt. En uskonut, että joku voi olla minulle niin hyvä ja rakastaa minua. En osannut rakastaa takaisin. Mitä lähemmäksi hän tuli, sitä kauemmaksi minä pakenin. Kunnes pakenin aivan kokonaan. Mies olisi halunnut muuttaa meidän kanssa yhteen. Minä sanoin miehelle, että hänen on lähdettävä. Lapselleni jäi ikävä, minulle syyllisyys lapseni ikävästä.

Tapasin aviomieheni kahvilassa. Hän tuli pöytäämme istumaan. Kysyi kohteliaasti lupaa ja hymyili. Katseemme kohtasivat useamman kerran ja lopulta hän alkoi puhua. Hän on ihana mies. Hän silitti minua ennen nukahtamista hiuksista ja luki lapselleni iltasadun. Lapseni oli alkanut sanoa häntä päiväkodissa isäkseen. Kahden vuoden kuluttua olimme aviossa. Emme juhlineet, en halunnut häitä.

Ketä minä sinne olisin kutsunut?

Kunnes kaikki alkoi alusta. Ei kukaan voi minua rakastaa. En osannut ottaa vastaan mieheni rakkautta. Mitä lähemmäksi mies yritti tulla, sitä kauemmaksi minä pakenin. Mies tiesi tarinani ja halusi ymmärtää. Häntä kultaisempaa ei voi olla. Minä olin hänelle kauhea. Kohtelin häntä henkisesti väkivaltaisesti ja olin hirviö. Kenenkään ei pidä sietää sellaista. Miehelle, joka vain halusi rakastaa minua. Lopulta pakenin toisen miehen vuoteeseen. Petin miestäni, joka oli minulle pelkästään hyvä.

Erosimme kahden vuoden avioliiton jälkeen.

En uskalla päästää ihmistä lähelleni. Haluan pitää muuria turvanani. Mitä jos joku murtaa sen ja satuttaa taas? Ei minua ole tarkoitettu rakastettavaksi. Haluan olla yksin, koska en halua rikkoa enää ketään toista. Minun seurassani ihminen menee rikki. Kaikki ansaitsevat parempaa kuin minut. Eniten itken lapseni kohtaloa. Hän on kiintynyt minua rakastamaan yrittäneisiin miehiin. Sen jälkeen olen irrottanut hänet heistä. Olen niin rikkinäinen, että pelkään rikkovani myös lapseni.

Onneksi minulla on hänet, sillä ilman häntä minulla ei olisi mitään. Näen tytössäni itseni hänen ikäisenään. Toivon hänen ajattelevan, että hänen elämässään on äiti. Aikuinen, joka antaa hänelle sylin. Sitä minä itse kaipaan. Saisi joskus olla luvalla heikko. Olisi jälleen se pieni tyttö, joka kaipaa äitinsä tai isänsä syliin ja siinä kaipauksessa syli olisikin auki tulla.  Saisi olla huolehtivassa sylissä. Kaikki paha katoaisi.

Olisi turvassa.