”Minä menetin puolisoni, koska en osannut olla hänen puolellaan. Olen lukenut naisten lähettämiä tarinoita, joissa miesten äidit ovat tunkeutuneet poikiensa parisuhteeseen mukaan ja pojat ovat lähinnä seuranneet asiaa vierestä. Minä olen yksi heistä.

Äitini oli hyvin kontrolloiva nainen. Hän on koko elämäni ajan puuttunut elämääni. Nuorempana koin sen välittämiseksi. En osannut ajatella sitä siltä kantilta, että välittäminen oli tapa päästä puuttumaan elämääni ja kontrolloimaan sitä. Sinkkuaikoinani äitini pesi minun pyykkini, siivosi minun asuntoni ja kävi puolestani kaupassa ja teki ruokaa. Pidin käytöstä normaalina, koska äidit nyt vain ovat sellaisia. En kyseenalaistanut sitä, että hän saattoi tulla asuntooni ilman lupaa omilla avaimillaan silloinkin kun  olin itse sieltä poissa tai kun olin paikalla, hän vain saapui paikalle soittamatta ovikelloa.

Myöhemmin muuttaessani naisen kanssa yhteen asia konkretisoitui minulle naiseni kautta. Äitini jatkoi samaa käytöstään ja kävi asunnossamme omilla avaimillaan. Järjesti astia- ja vaatekaappeja kysymättä. Puuttui jokaiseen ostokseen tai valintaamme. Sanottuani ensimmäisen kerran äidilleni, että sinun ei enää tarvitse tulla siivoamaan ja ruokaa laittamaan, sillä minulla on nyt nainen. Samalla tulin paljastaneeksi asenteeni naista kohtaan. Ymmärsin vasta eron jälkeen, että olin ottanut naisen elämääni äidin rooliin ja äidille ei ollut enää roolia elämässäni ja sitä äitini ei hyväksynyt, sillä hän koki jäävänsä tarpeettomaksi.

Vanhemmillani on tapasuhde. He ovat vihanneet toisiaan jo pitkään. Ero ei silti tule kysymykseenkään, koska ero ei tule kysymykseenkään. Minulle se sitä vastoin tuli kysymykseen, koska puolisoni ei ensinnäkään kestänyt sitä, että en saanut asetettua äidilleni rajoja ja toisekseen, koska minä pidin puolisoani varaäitinä. Se oli se naisen rooli, jonka olin äidiltäni oppinut. Lankoja kädessä pitävä kodinkone ja kun huomasin, että naiseni onkin aivan jotain muuta kuin äitini, niin vielä vähemmän pystyin sanomaan äidilleni vastaan, sillä tarvitsin jälleen äitiäni pitämään minusta huolta. Siksi riidoissa puolisoni kanssa asetuin äitini puolelle.

Tunnen itseinhoa kirjoittaessani tätä. Ymmärsin riippuvuuteni äitiin ja äitini riippuvuuden minuun vasta menettäessäni puolisoni. Napanuora oli jäänyt katkaisematta ja suhteemme äitini kanssa sairas. Onneksi minussa oli sen verran miestä ja selkärankaa, että päätin aloittaa terapian, jossa aikuiselta pikkupojalta on alettu katkaista napanuoraa ammattilaisen kanssa. Haluan joskus vielä elää tasapainoisessa ja terveessä suhteessa. Vielä en ole siihen valmis, sillä äitini raapiminen pois minusta on vielä selvästi kesken. Minun on vieläkin vaikea sanoa hänelle vastaan, vaikka pieniä parantumisen merkkejä onkin ollut ilmassa.

Sen ymmärrän nyt kirkkaasti, että miksi puolisoni lähti elämästäni.”

3 kommentti

  1. Kiitos, että jaoit tarinasi, avaat varmasti usean muunkin silmiä. Itsellänikin on toisella tavalla hankala äitisuhde. Ja parisuhteessa olen ollut se kodinkone. Olet hyvällä matkalla parantumiseen, vaikkakin ehtona on kohdata kivut. Tsemppiä ja valoa elämään. Ja tietenkin rakkautta.
    – Maija

  2. Olen naimisissa miehen kanssa jonka äiti käy kylässä joka päivä ja vielä useita kertoja päivän aikana. Tulee kuin kotiinsa, siivoaa, tiskaa ja puuttuu kaikkeen. Mies ei osaa laittaa äidille rajoja vaan äiti on aina ykkönen kaikessa.Olen itse alkanut todella vakavasti harkita eroa, en vain enää jaksa enkä kestä kuviota..Usein mietin mihinkä mies minua tarvii? Olenkin monesti ehdottanut että voisi äitin kanssa jatkaa elämäänsä yms.. Mutta hän ei näe tässä kuviossa mitään ongelmaa.. onko kenelläkään mitään vinkkejä? Onko ero ainut ratkaisu tälläisessä tilanteessa?

    1. Ero ei välttämättä ole ainoa vaihtoehto, mutta kyllä teillä nyt on tässä ihan vakavan keskustelun paikka. Olisi hyvä keskustella miehen kanssa siitä, miten sinä tilanteen koet ja miltä se sinusta tuntuu. Otat siis asian puheeksi sopivassa kohtaa rauhallisesti ja asiallisesti, ei missään nimessä kesken riitatilanteen. Olen itse ollut tuossa tilanteessa ja mies ensin kyllä loukkaantui, kun sanoin, että napanuora olisi syytä katkaista eikä ymmärtänyt, mitä tarkoitan. Aikaa kului ja myöhemmin totesi itse, että nyt ymmärtää, mitä aikaisemmin tarkoitin ja siitä se sitten alkoi pikku hiljaa muuttua parempaan päin, kun mies itsekin tiedosti ongelman. Nykyään ei olla edes tekemisissä appivanhempieni kanssa appiukon narsistisen ja väkivaltaisen käytöksen vuoksi. Yrittivät saada minua ja miestäni eroamaan, mutta onneksi mieheni oli siinä kohtaa jo vahvistunut niin paljon, että valitsi mieluummin tämän nykyisen perheensä manipuloivien vanhempiensa sijaan.
      Tsemppiä sulle. Toivottavasti saatte asian puhumalla muutettua parempaan päin.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *