”Ihan pakko on kirjottaa miten järkyttävästi hallituksen leikkaukset, hintojen nousu ja elämisen yleinen kalleus on muuttanut meidän perheen elämää.
Pari vuotta sitten me pystyttiin käymään ajelulle, ei matkoilla, mutta ajeltiin iltaisin lasten kanssa katselemassa myrskyä, kauniita maisemia tai lumipuiden holvittamia pikkuteitä. Voitiin ostaa kaupasta hedelmiä ja kasviksia ja vaikkapa kaakaota. Ja namipäivänä nameja. Elettiin hyvää ja onnellista elämää, ei leveästi, mutta ei varsin pihisteltykään.
Jo viime keväänä kaupassa käynti alkoi ahdistaa kassalle mennessä, vaikka kärryssä oli aivan välttämättömät ruoka-aineet, halvimmat. Lapsille ei ole varaa ostaa enää uusia vaatteita ja mitä ostaa niin nimenomaan lapsille. Itselle en ole pariin vuoteen ostanut mitään muualta kuin kirpparilta. Onnea ne, joilla on vielä varaa tehdä hutiostoksia ja sitten myyvät niitä kirppareilla.
Me aikuiset ollaan taitavia, korkeakoulutettuja, asutaan ahtaasti, eikä todellakaan laiteta rahaa muuhun kuin välttämättömään. Yritetään kaikkemme, ettei lapsen tarvitsisi sanoa, että ollaan köyhiä. Näin kuitenkin on. Ja vanhempana tunnen siitä sydäntäsärkevää surua.
Minkä motivaation tällainen elämä antaa lapselle yrittää mitään, kun sillä ei kuitenkaan pärjää?
Me aikuiset näännytään tämän stressin alle, sairastutaan ja sittenhän se vasta ilo ja riemu alkaa."
