Kuvitellaan tilanne, jossa puolisosi lähtee ulos ja jättää puhelimensa olohuoneen pöydälle. Käykö sinulla edes hetkellisesti mielessä, että voisit ottaa puhelimen käteesi ja tutkia puolisosi saamat viestit ja puhelut? Kaikki on hyvin, jos asia käy mielessä, mutta päätät silti olla toimimatta. Kaikki ei ole hyvin, jos siirrät ajatuksesi toiminnaksi. Olet syyllistynyt digitaaliseen väkivaltaan puolisoasi kohtaan.
Kaikkein hienoin tilanne parisuhteessahan olisi, että puolison puhelimen näkeminen vapaana ei aiheuta sinussa minkäänlaista reaktioita ja molemmille on itsestäänselvä asia se, että toisen yksityisyyttä ei parisuhteessakaan loukata.
Tämä on sangen yksinkertainen asia selitettäväksi auki. Jokaisella ihmisellä on oikeus yksityisyyteen, parisuhteessakin. Puolisollasi ei ole ehdotonta pakkoa kertoa sinulle saamistaan viesteistään ja varsinkaan puolisollasi ei ole mitään syytä näyttää saamiaan viestejään sinulle. Tämä jo siksi, että itsestäni tuntuisi pahalta, jos jollekin toiselle laittamani henkilökohtaiseksi tarkoitettu viesti valuisi muiden kuin asianomaisen silmille.
Parisuhde perustuu rakkauteen eikä omistamiseen. Ollaan hyvin kaltevalla pinnalla, jos alkaa vaatia toisen ihmisen henkilökohtaistakin elämää itselle jaettavaksi ja pitää sitä parisuhteen ehtona. Ehkä liian moni uskoo vanhaan väsyneeseen fraasiin, että avioliitossa kaikki on yhteistä. Ei ole, eikä pidä olla. Ajatuksenakin todella ahdistava. Jos puolisoni saa henkilökohtaisia hänelle tarkoitettuja viestejä ystäviltään, niin ne ovat hänelle, ei meille tulleita viestejä ja puolisoni ei todellakaan tarvitse jakaa niitä minulle, edes pyydettäessä.
Jos tuossa tilanteessa alkaisin vaatia saada lukea viestit tai koko puhelimen, niin vika ei olisi puolisossani, vaan minussa. Omistamisenhaluun ja tuhoavaan mustasukkaisuuteen on onneksi saatavilla hyvää ammattiapua, sillä ennen pitkään tuo puolison kontrollointi ja kyttääminen johtaisi ansaittuun eroon.
Kontrollointia selitetään usein luottamuksen puutteella puolisoa kohtaan. Epäillään, että puoliso tekee jotain väärää ja salailee asioita. Tämäkin on kovin yksinkertaista. Jos ihminen päättää tehdä puolison selän takana asioita, niin sitten ihminen tekee. Siihenkään ei ole ratkaisuna se, että vaaditaan häntä luopumaan yksityisyydensuojastaan.
Kyllä minä ymmärrän tarpeen loukata toisen ihmisen yksityisyyttä. Voi olla niin vahva epäilys puolison epärehellisyydestä, että puhelimen jääminen vapaaksi tekee tilaisuudesta varkaan. Tai voi olla pahoja haavoja menneisyydestä, joka on aiheuttanut tuhoa perusturvallisuuteen, jonka johdosta puoliso on jatkuvan epäilyn alla ilman varsinaista syytäkään.
Siltikin se menee niin, että jos sinulla on puolisona epäluotettava tapaus, niin asia ei ratkea sillä, että käytät kaikki energiasi hänen vahtimiseensa, kontrollointiin ja digitaaliseen väkivaltaan. Epäluotettavuuteen tai tuhoavaan mustasukkaisuuteen on vaihtoehtona pariterapia tai ero.
Pahimmillaan tilanne menee pisteeseen, josta seuraavana kertoo eräs lukijani:
”En aluksi edes ymmärtänyt, että mistä oli kyse. Nukkumaan mennessämme puolisoni kysyi, että kuinka monta Facebook -kaveria minulla on. Hän halusi nähdä kaverilistani ja kysyi kaikista vastakkaisen sukupuolen edustajista, että keitä he olivat ja miksi he ovat minun Facebook -kavereitani. Seuraavana iltana hän pyysi poistamaan minua muutaman kaverin listoistani.
Joka ikinen kerta, kun puhelimeni piippasi viestin merkiksi, niin puolisoni kysyi, että keneltä viesti tuli ja mitä asiaa hänellä oli. Vastasin kyllä aina, koska ei minulle lähettänyt viestejä kuin muutama ystäväni ja äitini. En tuossakaan vaiheessa osannut olla asiasta huolissani.
Havahtuminen tuli erään työpäivän aikana. Sain puolisoltani viestin, että kenen kanssa olen ollut Whatsappissa. Hän oli huomannut palvelusta, että olin käynyt siellä hetki sitten ja käynnin syy kiinnosti häntä niin paljon, että hänen piti kysyä sitä minulta kesken käynnissä olevan työpäiväni. Tuolloin vasta ymmärsin, että puolisoni kontrolloi ja vahtii käyttäytymistäni ja tilanne ei ole enää normaali.”
Tämä tarina on surullisen yleinen. Pahinta tässä vahtimisessa ja digitaalisessa henkisessä väkivallassa on se, että se vie molempien parisuhteessa elävien energiaa ja aikaa. Sekä jatkuva epäileminen että jatkuva epäiltynä oleminen on äärimmäisen mieltä kuormittavaa käyttäytymistä. Sellaisessa ei kenenkään pitäisi parisuhdettaan elää, sillä se vie pohjaa kaikelta rakanetavalta ja lopulta rakkaudelta.
Minulle tässä ei ole kuin yksi tapa. Olen jopa ehdoton yksityisyydensuojan kannattaja. Puolisoni yksityisyys ja yksityiset asiat eivät kuulu minulle millään tavalla. Hän kertoo minulle halutessaan mitä ikinä hän minulle haluaakaan kertoa. En voi olla vaatimassa jokaista viestiä kuultavaksi tai edes sitä, että keneltä mikäkin viesti on tullut. Ei ole minun asiani.
Vaikka minä epäilisin, että selkäni takana viritellään jotain, mistä minun pitäisi olla huolissani, niin silti minä en ole se taho, joka rikkomalla puolisoni yksityisyydensuojaa selvittää asian. Se on puolisoni asia sanoa se minulle ja minun asiani kysyä mieltä askarruttavaa asiaa kauniisti puolisoltani, enkä odottaa sitä hetkeä, että puhelin tai tietokone jää vartioimatta ja käyn lukemassa viestejä, jotka eivät ole minulle lähetettyjä.
Toisin sanoen, minun pitää luottaa siihen, että puolisoni ei tee selkäni takana asioita, joista hän ei minulle kerro. Jos päivästä toiseen, kuukaudesta kuukauteen ja vuodesta toiseen pitää epäillä ja kytätä, niin olen väärässä parisuhteessa ja se pitää lopettaa luottamuksen puutteeseen.
Me emme missään tianteessa omista puolisomme yksityisyyttä. Me emme saa asettaa ehtoja parisuhteelle ja rakkaudelle, jossa toisen tai molempien pitää luopua omasta yksityisyydestään. Jos siihen ei kykene, niin sitten ei kykene parisuhteeseenkaan.
Se kun edelleenkin perustuu vapaaehtoisuuteen ja vapauteen.
Olet tainnut itse toimia näin, että lähetellyt puolison selän takana viestejä 🙄 Uskottele itsellesi mitä tahansa, joo on kirjesalaisuuden rikkomista mutta sinun toiminta on perheen ja luottamuksen rikkomista. Mieti sitä. Joskus on tullut mieli bussipysäkillä kysymään sulta, että miks kirjoitat tällaista paskaa. En oo sit viittinyt ku sulla on ollut lapsi mukana.
Hei ”Lilli”. Tekstini ei liittynyt omaan elämääni mitenkään. Minun henkilökohtainen elämäni ei liity tähän mitenkään. Erostani on kolme ja puoli vuotta aikaa ja olemme exäni kanssa ihan hyvissä väleissä. Se että miksi mielestäsi kirjoitan tällaista paskaa on epärelevantti kysymys siihen kysymykseen verrattuna, että miksi sinä kaikesta huolimatta luet omasta mielestäsi paskaa blogia ja vielä kommentoit sitä. Jos sinulla on tunteita, että sinun pitää tulla bussipysäkillä solvaamaan ihmisiä, niin kehoitam sinua pääsemään eroon vihastasi ennen kuin liikut julkisilla paikoilla. Jätä ainakin minut ja minun lapseni rauhaan. Minusta on kiva jutella kivojen ihmisten kanssa. Sinä et kommenttisi perusteella kuulu siihen ryhmään. Kaikkea hyvää ja pidä tästä eteenpäin huolta ihan vain siitä omasta parisuhteestasi.
Kirjoitit minun elämästäni. 10 yhdessäolo vuoden ja 3 lapsen jälkeen olen havahtunut siihen että puoliso kontrolloi ja kyttää. Tilanne paheni jälleen tänä talvena. Yksi yö havahduin siihen kun puoliso paiskaa kännykkäni päälleni ja huutaa minulle mitä paskaa olen hänestä puhunut kavereilleni. Niille harvalle joita hän ei ole onnistunut säikyttämämään pois. Facebookin kaverilistani hän on käynyt läpi ja vaatinut sieltä poistamaan ihmisiä. En suostunut vaan kerroin hänelle että hänen täytyy vihansa kanssa mennä terapiaan. Vielä ei ole tilanteeseen tullut muutosta mutta ehkä vuosi 2021 tuo mukanaan muutoksen. Tai sitten ei ja edessä on vääjäämättä eri tiet.