Minut on sijoitettu vastasyntyneenä vauvana kodin ulkopuolelle. Asuin ensimmäisen vuoteni laitoksessa, jossa vauva-ajan vuorovaikutustarpeisiin ei ehditty vastata ja päästyäni sijaisperheeseen, en vaan kasvattivanhempiani kiinnostanut. Raha ratkaisi. Olin oppinut epäröimään olemassaoloani, sillä itkut ja muut pienen lapsen tavat ilmaista olemassaoloaan sivuutettiin ja niistä sijaisperheeseen siirtyessä rankaistiin kerta toisensa jälkeen eristämällä aina teini-ikään saakka. Silloin muutin pois. Vihdoin.
Tunteet, tarpeet, ajatukset, siis kaikki ihmisen inhimilliset tavat ja tarpeet olla ja tulla näkyväksi, hyväksytyksi, rakastetuksi, hoivatuksi, kuulluksi leimautuivat kokonaisvaltaisen häpeän ja syyllisyyden alle, jonka vaikutuksen alla olen edelleen tänäkin päivänä. Sain myös rangaistuksia asioista, joita en ollut tehnyt, enkä edes liittynyt asiaan mitenkään.
En ole isääni koskaan nähnyt. Olen kerran puhunut hänen kanssaan puhelimessa ja silloinkin hän uhkasi minut tappaa. Sijaisperhe haukkui minua ja äitiäni suoraan minulle ja äitini haukkui minua ja sijaisperhettä suoraan minulle. Ne harvat kerrat kun äitini kävi minua sijaisperheessä moikkaamassa, olivat he toisilleen ystävällisiä, mutta sijaisperhe kyttäsi ihan jatkuvasti. Emme saaneet edes hetken rauhaa. Ehkä he pelkäsivät, että kerron äidilleni jotain sellaista, mikä johtaisi heidät menettämään rahanlähteensä.
Tulin itse äidiksi aivan liian nuorena ja lapset ovat syntyneet väkivaltaisissa suhteissa. Minut on raiskattu parisuhteiden sisällä lukemattomia kertoja. On hakattu ja arvotettu ihmisen alapuolelle, jos en antanut. Tai siivonnut. Tehnyt, kuten mies olisi halunnut. Ulkoisesti näyttänyt miltä mies olisi halunnut. Ollut jälleen jotain muuta ku mitä olen. Se oli minun valintani, että lähdin suhteeseen heidän kanssaan. Puolustuksekseni sanon, että eipä kenelläkään lukenut osassa ”olen väkivaltainen” , sitäpaitsi minulla ei ollut silloin muuta käsitystä rakkaudesta. En tiennyt muusta. Siitäkin huolimatta minä olin se, joka lähti. Ymmärsin kyseenalaistaa.
Sitä minä tässä vaan mietin, että mikä helvetti saa ihmisen oikeuttamaan itselleen tuollaisen käytöksen? Että onko se oma napa todella niin iso ja rakas, ettei siihen omaan ahdasmieliseen, sairaalloisen keskenkasvuiseen mieleen mahdu muut ihmiset kuin pelkkinä kierrätettävinä hyödykkeinä? Esineinä. Vai eikö siellä päässä yksinkertaisesti vaan liiku yhtään mitään?
Jännä juttu, että lapset eivät tapaa isiään ja suojelen pienokaisiani hengelläni, kuin leijonaemo. Heille olen onnistunut hyvät puitteet kotona tarjoamaan omista taustoistani huolimatta. Ovat onnellisia, ahkeria, tasapainoisia ja empaattisia ihmisiä. Olen lapsistani niin ylpeä!
Ai miten ihmeessä olen jaksanut tämän kaiken läpi? -Miksi olisin antanut heidän voittaa? Toivon, että jokainen, joka joskus elämänsä aikana on näin tai vastaavalla tavalla huonosti toista kohdellut, jossain vaiheessa elämänsä aikana tuntee niin syvän häpeäpiston sydämessään. Niin syvän ja terävän piston, että toivoo kuolevansa itse, koska ymmärtää miten on toista satuttanut, muttei kuole kuitenkaan. Pyytää anteeksi. Tosissaan. Kipu opettaa. Se on lohduttava ajatus. Oppia ikä kaikki. Mikään ei ikinä, koskaan, missään tilanteessa, milloinkaan oikeuta kohtelemaan toista väkivaltaisesti millään tavalla.
Tänään minulla on edelleen vaikeuksia ilmaista tunteitani ja tarpeitani muille, mutta harjoittelen sitä joka päivä. Olen ihan pienestä asti oppinut elämään ihan liian itseriittoisesti, mutta yritän aina välillä pyytää apua parhaalta ystävältäni ihan pikkujutuissakin. Paras ystäväni on pysynyt rinnallani jo 20 rankkaa vuotta ja on myös ainoa, joka elämässäni ollut pysyvä. Hänen kanssaan ja avullaan harjoittelen kohti sitä aina vähän valoisampaa huomista. Hän on korvaamaton. Olen onnekas, että olemme onnistuneet luomaan näin lujan, tasa-arvoisen ja rikkaan ystävyyden. Hän on rakastanut minua tavalla, joka on avannut silmäni. Hän saa minut valollaan jaksamaan.”
Lastensuojelussa on valitettavasti paljon kaltaisiasi lapsia ja nuoria. Se on niin kohtuutonta ja väärin. Olen vilpittömän pahoillani kokemistasi vääryyksistä. Toivon, että saat elämässäsi vielä niin paljon hyvää, että pääset eheytymään ja kokemaan arvokkuutesi. Rakkautta ja kaikkea hyvää! ❤️