Kirjoitin muutama viikko sitten tekstin, jonka pohjana käytin minulle kirjoittaneen vaimoaan pettäneen miehen tekstiä. Tänään jaan tekstin, jossa ääneen pääsee nainen, joka on tullut miehensä pettämäksi. Tarina on naisen, mutta olen muokannut tekstiä blogiksi sopivaksi.
”Mieheni petti minua vuoden ajan minun tietämättäni. Hänellä oli seksisuhde työkaveriinsa. Hän harrasti naisen kanssa seksiä työpaikan lounastauoilla, työmatkoilla ja joskus vapaa-ajallaankin naisen kotona. Silloin, kun naisen oma aviomies ei ollut paikalla.
Mieheni ei koskaan kertonut asiaa minulle. Hän kiisti kaiken vielä silloinkin, kun sain puhelun hänen rakastajansa aviomieheltä. Nainen oli narahtanut pettämisestä miehelleen ja mies halusi soittaa asiasta minulle. Puhelun jälkeen mieheni väitti minulle, että mies valehtelee. Silmiin katsoen sanoi, että hänellä ei ole seksisuhdetta työkaveriinsa.
Kyllä hänellä oli. Myöhemmin selvisi, että mieheni oli pettänyt minua vuoden aikana toisenkin naisen kanssa. Tämäkään ei tullut selville siten, että mieheni olisi itse siitä kertonut. Se selvisi viesteistä, jotka luin salaa hänen puhelimestaan hänen jäätyään kiinni pettämisestä työkaverinsa kanssa.
Tuntui kamalalta lukea hänen puhelintaan. Olen aina ajatellut olevani ihminen, joka ei sellaista tekisi edes viimeisessä hädässä. Vielä kamalampaa oli kuitenkin lukea viestien sisällöt. Avoimen seksisävytteisiä ja naisen ulkonäköä ja olemusta ylistäviä viestejä. Samanlaisia viestejä, joita hän lähetteli minulle suhteemme alkuaikoina. Viestejä, jotka silloin tuntuivat ihanalta saada, koska ne olivat kohdistettu juuri minulle.
Olimme kaksitoista vuotta yhdessä, joista viimeiset kahdeksan vuotta naimisissa. Meillä on kaksi lasta. Mieheni sai muutama vuosi sitten unelmatyön kaupungista, joka oli meille molemmille vieras. Irtisanouduin itse omasta työstäni, koska muutimme perheenä miehen työn perässä vieraalle paikkakunnalle. Minulta jäi toiseen kaupunkiin kaikki sosiaaliset kontaktit, sukulaiset ja ystävät.
Hiljalleen rakentelin uutta sosiaalista piiriä uudessa kaupungissani ja pääsin itse myös töihin. Kaikki alkoi loksahtaa elämässä taas paikoilleen. Parisuhde tuntui siltä, kun se lapsiperhearjessa usein tuntuu. Päivät tuntuivat aivan liian lyhkäisiltä ja kohtaaminen oli enemmän arjen suomien tilanteiden varassa. Kaikki oli ihan hyvin. Mikään ei viitannut siihen, että avioliittomme olisi tilanteessa, jossa läheisyyttä ja seksiä olisi pitänyt lähteä hakemaan jostain muualta.
Siksi saamani puhelu oli musertava. Tuntui kuin yhdessä hetkessä koko elämästä olisi kadonnut pohja. Epätodellinen olo siitä, että on elänyt valheellisessa elämässä, joka ei ole totta. Aivan kuin ei olisi enää tuntenut sitä ihmistä, jonka kanssa on elänyt yhdessä viimeiset 12 vuotta. Kaikki vedetty vessanpöntöstä alas yhdellä saamallani puhelulla.
Ehkä kaikkien pahimmalta tuntui kuulla tämä kaikki sivulliselta. Miehelläni ei ollut munaa kertoa asiasta itse. Ei edes siinä vaiheessa, kun hän oli jäänyt housut kintuissa kiinni. Silloinkin hän vielä jatkoi valehtelemistaan. Yritti paeta vastuutaan kuin pieni poika, joka on jäänyt vanhemmalleen kiinni pahanteosta. Se loukkasi minua ehkä kaikkein eniten.
Puhumattakaan siitä, että sen vuoden aikana, jolloin miehelläni oli salainen seksisuhde toisen naisen kanssa ja jolloin hän petti minua toisenkin naisen kanssa, hän tuli koskettaneeksi myös minua. Kuinka pahalta tuntuu ajatella, että oli iltoja, jolloin hän tuli viereeni nukkumaan suoraan toisen naisen vuoteesta.
Tietenkin olen miettinyt, että miksi tämä kaikki tapahtui? Miksi minä en ole riittänyt miehelleni? Mitä vikaa minussa on, että mieheni piti lähteä hakemaan seksiä muualta? Olenko ollut liian kylmäkiskoinen ja huono puoliso hänelle? Onko muut naiset kauniimpia ja seksikkäämpiä kuin minä olen? Miksi minä en riittänyt?
Lasten vuoksi minun piti pitää itseni kasassa. Jatkoimme mieheni kanssa arkea niin kuin arkea pitää jatkaa. Tapahtuu elämässä sitten mitä tahansa, niin lapset on ruokittava, töissä pitää käydä ja arjen pitää pyöriä. Myöhemmin olen ajatellut, että rutiinit ehkä pelastivat minut pahimmalta. Itsetuntoni oli lyöty pirstaleiksi ja elämältäni oli otettu pohja pois, mutta jotenkin sain itseni nostettua aamuisin sängystä.
Alun musertavan pettymyksen ja järkytyksen jälkeen minulle alkoi nousta viha miestäni kohtaan. Tiesin, että voisin yhdellä puhelulla tuhota hänen työuransa. Nainen, joka oli hänen rakastajansa, oli mieheni alaisena heidän työpaikallaan. Jos olisin soittanut työpaikalle ja kertonut tapahtuneesta mieheni ja naisen työpaikka olisi varmasti ollut vaakalaudalla. Onneksi en soittanut. Kosto ei kai koskaan ole paras ratkaisu päästä omasta pahasta olosta eroon, vaan se lisäisi sitä sitten myöhemmin, kun ymmärtäisi, että kuinka typerää se olisi ollut.
Vaikka mieheni satutti minua mitä julmemmalla tavalla ja vaikka mieheni petti täydellisesti luottamukseni ja hajotti minussa jotain sellaista, joka ei ehkä koskaan palaudu ennalleen, niin mieheni on silti isä meidän yhteisille lapsillemme. Heidän vuokseen minun on nieltävä ylpeyteni ja olla lähtemättä koston tielle. Lapset siitä eniten kärsivät.
Tavallaan ymmärrän heitä, jotka purkavat pettymystään ja pahaa oloaan kostamalla puolisolleen hänen pahat tekonsa käyttämällä lapsia koston välikappaleina, mutta vaikka ymmärrän sen, niin en hyväksy sitä. Se on petetyksi tulemisen jälkeen typerintä ja itsekkäintä, mitä voi tehdä. Lapset ovat syyttömiä vanhempiensa typeryyteen.
Anteeksi en pystynyt miehelleni antamaan. Jos hän olisi kertaluonteisesti ajautunut vieraaseen vuoteeseen ja kertonut siitä rehellisesti minulle, niin se ei olisi avioliittoamme kaatanut. Sellaista voi sattua kenelle tahansa. Vuoden ajan kestänyttä salailua ja valehtelemista en voi anteeksi antaa. Tai ehkä myöhemmin voin, mutta avioliittomme on silti lopullisesti ohitse. Me jatkamme enää yhteisinä vanhempina.
Hyvin se rooli on sujunut. Me olemme pystyneet sopimaan keskenämme lastemme asumisjärjestelyistä ja sovitut asiat ovat pitäneet. Olemme viettäneet yhdessä lastemme syntymäpäiväjuhlia ja yhdessä olimme myös jouluaattoillan. Vaikka mieheni toimi minua kohtaan hirvittävän väärin, niin lapsilleen hän on paras mahdollinen isä ja lapset ovat joka tapauksessa todiste siitä, että vaikka avioliittomme päättyi rumasti, niin se synnytti myös jotain hämmentävän kaunista.
Tämä kaikki on jättänyt suuren särön luottamukseeni ihmisiä kohtaan. Särön se on saanut myös itseluottamukselleni. Silti olen noussut jo aamuihin, joissa katson itseäni peilistä ja peilistä katsoo takaisin ihan kaunis ja viehättävä nainen. Ehkä joskus vielä uskallan päästää jonkun ihmisen lähelleni.
Ehkä joskus vielä uskallan antautua rakkaudelle.
Vielä en siihen pysty.”
Melkeen identtinen tarina omani kanssa…
Myös tunnepuoli, luulen tosin hajonneeni vielä pahemmin lähes hullujen huoneelle olisin kuulunut.
Nyt 3 vuoden jälkeen on jo helpompaa, enkä enää etsi syitä, joita mies ei koskaan kertonut.
Kuin mun exä. Miksi ei ole miehessä miestä kantamaan vastuutaan? Vielä kiinni jäädessä valehdellaan. Onneksi pääsin moisesta lutjakkeesta eroon, parempi myöhään kuin ei milloinkaan, välillä harmittaa etten lähtenyt jo vuosia sitten.
Minulle on käynyt aivan samoin. Jalat lähti alta, mieheni vannoi rakkauttaan minuun ja valehteli vielä 1/2 vuotta pariterapiassakin, suhteen syvyydestä, kunnes löysin itse hotellilaskuja, jotka paljastivat yli vuoden jatkuneen kaksoissuhteen. Tämän jälkeen hän kertoi rakastuneensa työkaveriin ja omasta kyvyttömyydestään lopettaa suhde ja toisaalta satuttaa minua totuudella. Kaikki hyvin itsekästä, empatiakyvyyttömyyttä. Kaikesta huolimatta hän vannoi rakkauttaan minuun ja tunsin itse, että myös vieläkin rakastan miestäni, ja lähdin seikkailuun. Kun kerran jalat oli alta ja koko elämä tuntui kyseenalaiselta, yhdeltä kysymysmerkiltä, halusin saada ymmärrystä, mitä, miksi, milloin? Tiesin, että jos lähden, saattaisin päästä helpommalla, vaikka avioero onkin aina vaikea. Olemme 1 1/2 vuotta käyneet molemmat omassa terapiassa ja yhdessä pariterapiassa. Kiukkuiset vihan läheiset kohtaukseni ja oman arvoni kyseenalaistaminen ovat nykyisin aika harvinaisia. Saattavat ilmetä, jos joku asia muistuttaa heidän suhteestaan. Aluksi tein ehkä jälkikäteen ajatellen sen virheen, että halusin tietää aivan kaiken ja tämän jälkeen pyöri lähes vuoden mielikuvia päässäni. Emme ole molemmat koskaan itkeneet niin paljon kuin viimeisien 1 1/2 puolen aikana, mutta mitä tästä on kehittynyt on parempaa, kuin ikinä osasinkaan kuvitella. Olemme käyneet parisuhteemme, oman elämänkertamme, syvimmät tarpeemme, pelkomme, estomme ja rajamme yhdessä läpi. Tänään en ainakaan itse keksi mitään, mitä en sisimmästäni olisi jakanut mieheni kanssa. Hänestä ja hänen tarpeistaan, peloistaan, rajoistaan ja estoistaan olen kuullut enemmän, kuin edeltä menneiden 10 vuoden aikana. Kaksoissuhdetta en voi mielloinkaan antaa täysin anteeksi, mutta alan olemaan asian kanssa sujut. En ikinä olisi muuten oppinut niin paljon itsestäni ja heitin itseni alusta alkaen koko persoonallani peliin, kun mitään ei ollut enää menetettävissä. Mieheltä vaadin armottomasti vastauksia tekoihinsa jne. Olemme riisuneet sielumme, kuin sipuli kuori kuorelta toisillemme ja tämä on luonut uskomattomasti ymmärrystä ja uutta luottamusta sekä läheisyyttä, joka tällaisenaan ei välillämme koskaan aikaisemmin ollutkaan. Koen itseni kuin uudelleen vasta rakastunut, uuteen mieheen. Tästä syystä näen mieheni ihmisenä, hänen käsittämättömien tekojensa takana ja ymmärrän, että työtoveri olikin aika saman tekevä. Olisi voinut olla ketä tahansa, tai mieheni olisi voinut alkaa juoda, paetakseen omaa pahaa oloaan. Monestakin syystä hän oli kadottanut kontaktin itseesä. Jälkikäteen koen sen lapsiperheen arjessa myös itse itseeni kadottaneeni. Olen myös ottanut täysin vastuun omasta osastani suhteessamme ja kehittynyt ihmisenä niin paljon, että sanoisin olevani tänään ylpeä ja vahva aikuinen nainen ja aikuisen miehen kanssa naimisissa. Näinkin saattaa käydä, jos uskaltaakin luottaa uudelleen. Tärkein tae itselleni on luottaa itseeni, etten kadota kontaktia itseeni.
Tähän pystyy vain ihminen, joka ottaa myös vastuunsa suhteesta, oman osuutensa siinä, että suhdetta ei ole ns päivitetty ja pidetty suhdetta yllä. On unohdettu puhua ja kysytty mitä meille kuuluu tänään. Kaksi kypsää aikuista, jotka pystyvät keskustelemaan. Tarvitaan myös paljon ymmärrystä, rakkautta ja empatiaa myös sitä toista kohtaan. Se, että toinen ei kerro ei ole julmuutta, vaan pelkoa ja haluttomuutta satuttaa ketään, ei pysty lopettamaan, koska sitä ihmistä sattuu, ei pysty kertomaan, koska sinua sattuu. Miehesi on oppinut olemaan mieliksi, toiselle kumartaa, toiselle pyllistää. Näiden asioiden ymmärtäminen auttaa pääsemään yli. Toista se on tämän alkuperäisen tekstin mies, joka ei pysty tunnistamaan ja jatkaa valehtelua. Siitä ei koskaan silloin pysty rakentamaan jatkoa.
Hyppäsi silmille tuo ”on unohdettu puhua”, se kun ei aina ole niin. On miehiä jotka vain eivät koskaan ole kypsiä tunne-elämältään ja haluavat aina kaiken ja ei ät välitä ketä ja kuinka montaa ihmistä loukkaavat.
Olen nähnyt tämän niin usein läheltä ja kaukaa että voin sanoa että tuo ”on unohdettu puhua” kiehahti siksi oman kattilani yli. Ei se puhuminen ratkaise, vaan sitoutuminen ja halu sitoutua. Se, on jokaisen itsensä vastuulla.
”Hyppäsi silmille tuo ”on unohdettu puhua”, se kun ei aina ole niin. On miehiä jotka vain eivät koskaan ole kypsiä tunne-elämältään ja haluavat aina kaiken ja ei ät välitä ketä ja kuinka montaa ihmistä loukkaavat.
Olen nähnyt tämän niin usein läheltä ja kaukaa että voin sanoa että tuo ”on unohdettu puhua” kiehahti siksi oman kattilani yli. Ei se puhuminen ratkaise, vaan sitoutuminen ja halu sitoutua. Se, on jokaisen itsensä vastuulla.”
Kommentoin yllä olevan kertomuksen pariskunnan tarinaan. Jos he pystyvät puhumaan pettämisen jälkeen, olisi varmasti pystytty puhumaan myös ennen sitä. Eli unohdettu puhua. Älä vedä toisen tarinaa omaan tarinaasi.
Ja kyllä se puhuminen todellakin ratkaisee, puhuminen on suhteen tärkein peruspilari. Ihminen, joka ei pysty keskustelemaan asioista parisuhteessa, ei ole ihminen, jonka kanssa parisuhdetta kannattaa jatkaa. Mutta tämäkin asia selviää aika nopeasti, kun itse yrittää hoitaa parisuhdetta keskustelemalla. Se on sitten täysin oma valinta jäädä suhteeseen puhumattoman ja välinpitämättömän ihmisen kanssa. Onhan aikuisella ihan oma vastuu omasta elämästään, ketä voi syyttää, jos jäät satuttavaan suhteeseen? Ihan itseäsi.
Olen ollut tämmöisessä suhteessa, itse otin sellaisen ja itse siihen jäin liian pitkäksi aikaa ja tein jopa lapsia. Ihan oma tyhmyys. Järki kuitenkin voitti ja lähdin suhteesta. Ei siihen kukaan pakottanut jäämään. Tämä on sitä peiliin katsomista, mitä omaan elämäänsä katkeroituneet eivät pysty tekemään.
Aikuinen ihminen päättää miten haluaa elämänsä viettää, hyvin vai huonosti.