Näyttää: 1 - 6 of 6 tulokset

Petetty, pettäneempi ja petetyin

”Olen lukenut mielenkiinnolla artikkeleitasi ja vielä suuremmalla mielenkiinnolla mitä ne ihmisissä aiheuttaa. Olen nähnyt uhriutumista, vanhojen haavojen vuotamista ja omaa pelkoa parisuhteesta ja ylipäätään pelkoa milloin mistäkin. Itselläni on kokemusta parisuhteista aidan molemmilta puolilta ja monin eri tavoin, jos näin aihetta voi lähestyä. Mutta aloitan tarinani, kuinka tapasin elämäni parisuhteen. Tummennan hänet …

”Miltä tuntuu tulla petetyksi?”

Lukija kertoo ja bloggari tarinallistaa: Ensin tulee epäusko. Ei näin voi käydä minulle. Sitä alkaa syyttämään itseään siitä, että miten ei ole muka nähnyt merkkejä. Sen jälkeen ymmärtää, että onhan niitä merkkejä ollut. Puoliso on ollut omissa oloissaan, paljon puhelimella ja hänelle on tullut paljon menoja. Hän ei ole halunnut …

Nainen joka tuli rakkaansa pettämäksi

”Kaikki alkoi hiljaisuudesta. Hän istui vierelläni iltaisin poissaolevana. Toisina iltoina hän oli korostetun läsnä. Puhui minusta kauniisti ja halusi olla miellyttävä. Myöhemmin ymmärsin, että ne olivat juuri niitä iltoja, jolloin hän oli ollut edellisen illan poissa. Ehkä hän tietämättään katui tekemäänsä. Minulle tuli tunne, että kaikki ei ole hyvin ja …

Nainen joka tuli miehensä pettämäksi

Kirjoitin muutama viikko sitten tekstin, jonka pohjana käytin minulle kirjoittaneen vaimoaan pettäneen miehen tekstiä. Tänään jaan tekstin, jossa ääneen pääsee nainen, joka on tullut miehensä pettämäksi. Tarina on naisen, mutta olen muokannut tekstiä blogiksi sopivaksi. ”Mieheni petti minua vuoden ajan minun tietämättäni. Hänellä oli seksisuhde työkaveriinsa. Hän harrasti naisen kanssa …

”Pahinta on ollut ajatella, että hän tuli viereeni suoraan toisen naisen sylistä”

Haluan jakaa teille saamani tarinan naiselta, joka on tullut suhteessaan petetyksi ja jätetyksi. ”Kaikki alkoi hiljaisuudesta. Hän istui vierelläni iltaisin poissaolevana. Toisina iltoina hän oli korostetun läsnä. Puhui minusta kauniisti ja halusi olla miellyttävä. Myöhemmin ymmärsin, että ne olivat juuri niitä iltoja, jolloin hän oli ollut edellisen illan poissa. Ehkä …

Pettäjän tarina.

Erossa on aina kaksi osapuolta. Niinhän sitä sanotaan. Näin onkin, nimittäin syyllinen ja syytön. Riippuen aina siitä, että keneltä asiaa kysytään. Se kun on vain niin helpompaa antaa omakin osuus ja vastuu erosta sen toisen kannettavaksi. Haluan kertoa teille pettäjän tarinan. Se on kaunistelamaton ja rehellinen tarina parisuhteesta ja parisuhteista, joita …