Sisäministeri Mari Rantanen hakee palvelukseen etsivää. Näin hän sanoo perjantain iltalehdessä: ”Kela-etsivät voisivat tehdä ”paljastavaa” toimintaa, siis tutkia ja selvittää väärinkäytöksiä.
– Pitäisi olla mahdollisuus katsoa tarkemmin, että miten näitä (tukia) käytetään, ketä esimerkiksi asuu huushollissa, johon asumistukia myönnetään, Rantanen kertoo.”
Korvanappiin saatujen tietojen mukaan Kela-etsiväksi vaaditaan perussuomalainen tai kokoomuksen persuosaston jäsenkirja. Tämän lisäksi katsotaan hyväksi halveksiva ja epäilevä suhtautuminen yhteiskunnan vähävaraisiin ja kyky päästä murtautumaan ihmisten huusholleihin.
Määrärahat tähän tehtävään saadaan suoraan niistä varoista jotka säästyivät siitä, kun hallitus päätti lakkauttaa harmaan talouden torjuntaan säädetyn lain. Lisäksi on kuultu huhuttavan että eräs aggressiivista verosuunnittelua harrastava monimiljonääri ja Sveitsiin varansa siirtänyt monimiljonääri avustavat Kela-etsiväjärjestelmän rahoitusta, sillä mikään ei ole yhteiskunnallisesti tärkeämpää kuin ladata yhteiskunnan kaikki panokset marginaaliseen sosiaaliturvan väärinkäyttämisen ilmiöön. Se helpottaa verojen kanssa kikkaileviakin harmaan talouden harrastelijoita, kun kiinnijäämisen riski on pieni etsivien keskittyessä selvittämään sitä, että kuka missäkin huushollissa asuu.
Kylläpä se on hienoa, että meitä kansalaisia hemmotellaan näin taitavalla politiikalla.