”Heräsin ennen kuin hänen kellonsa soitti. Menin saman peiton alle ja halasin ja silittelin. Tämä oli virallisesti toinen aamu, kun me ollaan avopuolisot toisillemme. Hän ei ole aamuihminen, minä olen, mutta se ei haittaa. Hän kääntyy selälleen ja käteni seikkailevat hänen ihollaan, nautin siitä, että saan koskea. Herätyskello soi, mutta hän ei nouse vielä. Tovin saan olla vaeltelevine käsineni vielä siinä.
Hetken päästä hän nousee, puhelimen valon kajossa pukee vaatteet päälleen, ettei valot häikäise minua, koska jään vielä nukkumaan hetkeksi, niin kuin joka aamu. Hän menee keittiöön, keittää kahvia, myös minulle. Touhuaa omat touhunsa ja aamupalansa. Käy suukottaan minua sängyssä ennen kuin lähtee töihin.
Ensimmäisenä yhteisenä arkiaamunaviime kesänä hän lähti suukottamatta ja sanoin ettei niin voi lähteä, suukko mennen tullen, sitä minä haluan. Ja sen jälkeen ei olla lähdetty eikä tultu kotiin suukottamatta.
Mä nousen myöhemmin. Laitan keitetyn kahvin kuppiin ja mikroon, menen aamutoimilleni. Laitan musiikin soimaan ja tanssin Hetken. Juon rakkaani keittämään kahvia ja herätän pienimmät lapset (omani). Kun olemme valmiina lähtemään, niin käyn vielä yläkerrassa suukottamassa hereille myös hänen lapsensa. Lähdemme töihin, kouluun ja eskariin.
Yleensä ennen kuin pääsen töihin, puhelimeni piippaa ja hän laittaa minulle omasta soittolistastaan viisi biisiä. Kuuntelen ne päivän mittaan, kun on töissä sellainen väli. Useasti jo ajomatkalla, joka kestää vajaasta tunnista puoleentoista. Joskus saan bonusbiisin, kuten tänäänkin.
Lähetän päivän mittaan viestin, joskus monta. Joskus vain ❤:en. Hän vastaa ❤.
Tänään menin vanhempien lasteni tykö illaksi ja yöksi. Ja tiedän, että ennen kuin hän menee nukkumaan, hän lähettää mulle hyvän yön viestin. Ja aamulla ensimmäisenä, kun hän herää, hän lähettää Huomenta viestin ❤:n kanssa.
Olen hänen mielessään viimeisenä illalla ja ensimmäisenä aamulla, kuten hän myös minun.”