Siedin kovaa mitätöintiä. Ja vielä ensimmäisistä treffeistä lähtien.
”Kuvassa näytit komeammalta”. Myöhemmin: Olen kyllä parempaakin saanut” (siis ensimmäisenä yönä). Kuuntelin vertailua edellisiin ja lukuisiin hoitoihin. Kokemattomana minulla ei ollut asiaa sanoa vastaan. Opastus ei tullut kysymykseen. ”Olisit ollut mies ja hankkinut kokemusta, minä en poikia ala opettaa”. Samalla hierarkialla eteni suhde. Hän päätti, minä tottelin. Ennen häitä tuli ensimmäinen vieras mies kertomaan, että panen sun muijaasi. Uskoin ettei ollut mitään tapahtunut. Uskoin väärin.
Tuli häät. Hääyötä ei. ”Kuitenkin olisit ryssinyt”. Sen verran oli kosketusta että esikoinen tuli. Osallistuin lapsiarkeen. ”Mitään et tee.” Läheisyys loppui esikoiseen. Seksiä tuli jonkun verran kun oli ”aika” seuraavalle lapselle. Siihen plussaan loppui se seksikin. Syntyi kuopus. Valvoin koliikkivauvan kanssa yöt ja siinä sivussa kävin töissä. ”Yhtään et auta”. Sosiaaliväkikin kävi ihmettelemässä. Lopulta kysyivät minulta että jaksanko. (Esikoinen kertoi mikä työnjako on). Sanoin että kyllä tämä tästä. Ei tullut perheapua.
Kelaus vuosi eteenpäin. Vaimoa ei paljon kotona näkynyt. Oli festareita, kamujen juhlia, kyläilyjä kaukana. Yksi viikonloppu kotona koko kesänä.
Sitten tuli pommi. Asunto hankittuna, ero, lapset hänelle, minulle ”tarvittaessa”. Lopputulos: en suostunut päivystäjäksi, joten lapset jäi minulle.
Eron jälkeen kohtasinkin naisen, vaikka ex olikin ennustanut, että munatonta nysvää ei kukaan huoli, toki tulin jätetyksi kun löytyi ei-lähihuoltajamies. Toki voin olla edelleen väärässä, että hän vaan kusi silmään ja lujaa, mutta hän väitti vuosia eron jälkeen, että olisin näyttänyt hänelle mitä on olla haluttu nainen.
Saa nähdä mitä tulevaisuus tuo. Toivottavimmin sen, että saan saatella nuo kaksi rakkainta aikuisuuteen, mielellään näyttäisin heille toisenlaistakin naisen mallia kuin ex-vaimo. Mainitsemani ex-tyttöystävä oli ihan muuta, nykyinen myös, ihana, lämmin, kannustava heille ja minulle. Usko naisiin on tullut takaisin.”