Julkaisin aiemmin viikolla tekstin, jossa kuolleessa ja seksittömässä suhteessa elävä nainen kertoi odottavansa vielä kymmenen vuotta ennen kuin eroaa avioliitostaan mieheensä. Hän kertoi tekevänsä niin, koska ei halua olla päivääkään ilman lapsiaan ja että tarvitsee toisen aikuisen mahdollistamaan arkensa. Hän kertoi tarinassaan myös, että hänen miehensä 0n paljon poissa kotoa.
”Olen parisuhteessa mukavuudenhalusta ja siksi että en halua olla yksin”
Jokainen tietää, että missä tuollaisessa tilanteessa oleva mies tai nainen käy. Harva sitäkään vain ääneen sanoo. Blogissani se sanotaan ääneen ja asian saa sanoa nainen joka tekstin luettuaan kirjoitti minulle. Teksti on suoraa ja rehellistä, joten asioiden maton alle lakaisijat voi jättää lukemisensa tähän kohtaan.
”Minä olen suhteessa miehen kanssa, jonka vaimo on juuri tuollainen. Itse asiassa hetken epäilin että teksti voisi olla hänen kirjoittamansa. Seksi ei vaimoa kiinnosta, joskus antaa vonkaamisen jälkeen muttei juuri itse innostu mukaan. Iltaisin katsotaan telkkaria sohvan eri päädyissä, harrastukset on eri, omat menot. Asioista ei enää puhuta, alussa mies yritti selvittää, mutta vaimon mielestä kuulemma ihan normaalia että ei ole seksiä.
En yhtään ihmettele että mies etsi läheisyyttä muualta, kun nainen ei päästä irti suhteesta (omaisuuden vuoksi). Seksin pihtaaminen on yhdenlaista vallankäyttöä.
Meillä on ihan puhdas intohimosuhde. Seksiä on aina kun nähdään, eli kerran-kaksi viikossa, joka viikko. Kohta tulee vuosi tätä ja suhde vain syvenee ja seksi paranee. Meistä on tämän vajaan vuoden aikana tullut myös läheisiä ystäviä.
Ennen kuin kukaan ottaa kierroksia, en ole kuitenkaan vaatimassa miestä itselleni. Minulle – soolopolylle – sopii mainiosti tällainen suhde, sillä tapailen miehen lisäksi myös kahta muuta miestä säännöllisesti. Lisäksi, en ikinä ottaisi itselleni vastuuta siitä että mies jättäisi vaimonsa minun vuokseni, joten asia ei ole edes keskusteluissa esillä.
Juuri nyt nautimme hetkistä joita meillä on.”
Nyt on sitten aika tuomita. Ennen sitä kannattaa kuitenkin kysyä itseltään seuraava kysymys. Mitä itse tekisit tuossa tilanteessa? Saan näitä tarinoita paljon. Toki niin että salasuhteessa elävä on nainen, koska naiset minulle pääsääntöisesti kirjoittavat.
Ensimmäisenä pidän huolen, että tuota tilannetta ei tule tähän suhteeseen, jos jostain syystä niin kävisi, että noin kävisi, vapauttaisin meidät molemmat.
Mikä saa ihmisen niin itsetyytyväiseksi ja varmaksi itsestään, että toista voi noin laiminlyödä vuosia ja kuvitella, että toinen sen vaan nielee. Tuo on henkistä väkivaltaa puolisoa kohtaan.
Joskus törmäsin kommenttiin, jossa nainen ilmoitti olevansa aseksuaali, miehelle sitä ei oltu kerrottu ennen lapsia ja avioliittoa. Hänen oikeus on olla mikä on, mutta jos mies käy vieraissa, niin avioliitto on siinä.
Mikä ihmisiä vaivaa?
Olet niin oikeassa. Mikä ihmisiä vaivaa? Ollaan valmiita tuomitsemaan tietämättä tarinasta kuin toisen puolen. Ollaan niin hyveellisiä mutta unohdetaan että parisuhteessa molemmat ovat vastuussa sen toimivuudesta. Ei toinen voi päättää että näin tehdään miten minulle sopii. Jos ongelmia tulee niiden käsittely, keskustelu ja yhteinen pyrkimys molempia tyydyttäviin ratkaisuihin pitäisi olla prioriteetti 1. Jos tähän ei päästä, käy usein niin että jompikumpi lähtee etsimään ihmistä sekä kosketusta. Hyväksytyksi tuleminen on yhtä kuin olla ihminen. Ihminen ihmiselle. Arvokas ja rakastettu.