”Halusin tehdä tämän nyt ilman oman nimen julkaisua, joten siksi tämän kautta.
Mennään kauas, tuonne -80 luvulle. Olin ekassa liitossa, mikä oli katastrofi, ensimmäinen vuosi jotenkin siedettävää, 7 vuotta räpistelin irti. Silloin pelasin sikaa että toinen irrottaisi otettaan. Tilaisuuksia oli, kun kiersin ammattimuusikkona, kieltämättä satoja kertoja tuli hyödynnettyä näitä sosiaalietuuksia. Silti näissä irtosuhteissa toimin kunnioittavasti näitä kumppaneita kohtaan, se sian pelaaminen kohdistui vain omaa liittoani kohtaan.
Niissä tilanteissa näin moneen kertaan sen, että heidän elämässä tilanne se, että jo tiedostavat omat ongelmansa ja siksi meidän juttu toteutui. Olin vain se indikaattori mikä osoitti mitä elämä voi myöskin olla. Muutamien kanssa näimme useamminkin ja siten tiesin miten elämä heitä jatkossa kohteli. Olin antanut uskoa ja itsevarmuutta ottaa sen ratkaisevan askeleen pois kodinkone-statuksesta.
En sitten tiedä, kumpi käytti hyväkseen kumpaa, vai oliko kyse puhtaasta win-win- tilanteesta.
Oikeasti… Elämä on liian lyhyt tuhlata aikaa paskassa suhteessa.
Itsellä ollut rajuja juttuja tämän 65-vuoden aikana, mutta en nyt sitä tässä erittele. Osaa olen käsitellyt kanssasi jo aiemmin, ja voin sanoa, että nostan hattua sinulle rohkeudestasi käsitellä näitä aiheita. Olen itse tehnyt samaa pienemmässä mittakaavassa ja tiedän maalittamisen ihanuuden. Siinä täytyy ottaa huomioon myös kanssaeläjät, ja siksi nyt kirjoitankin näin. Saat hyödyntää tekstiäni vapaasti, mutta ilman nimeä. Itse paskat nakkaan julkisesta mielipiteestä, mutta ajattelen läheisiäni.”
