Rakastaminen tapahtuu pienellä vaivalla

Se tapahtuu pienellä vaivalla. Menisi ohimennen puolison taakse. Nostaisi kädet hänen ympärilleen. Ottaisi hänet pehmeästi itseään vasten ja pitäisi vain siinä. Pitäisi hetken siinä. Siinä ei tarvittaisi edes sanoja. Kosketus kertoisi sanoja enemmän. Halutessaan voisi sanoa jotain pientä ja kaunista. Kiitos, kun jaksat tämänkin hetken minun kanssasi. Tiedäthän, että haluan …

”Miten sitä voi sanoa olevansa parisuhteessa, jos tuntee olevansa koko ajan ihan yksin?”

Miksi ostaa yhteinen sohva, jos istuu sen jälkeen sohvan eri reunoilla? Eikö olisi rehellisempää ostaa sohvan sijaan kaksi nojatuolia? Mitä hyötyä on siitä, että olohuoneen verhot ovat sävysävyyn huoneessa olevan maton kanssa, jos huoneessa oleskelevat ihmiset eivät tunnu olevan toisiinsa yhteydessä yhtään mitenkään? Eikö ensin kannattaisi panostaa sisältöön ja sitten …

Rakkaus on parisuhdettakin tärkeämpää

”Jos on parisuhteessa, naimisissa tai avopuolisoina, niin on luvannut toiselle siinä olla. Jos yhtäkkiä haluaa suhteesta pois, se on itsekkyyttä. Eikä ole missään nimessä rakkautta päästää toista menemään. Rakkautta on se, että on toisen kanssa niin myötä kuin vastoinkäymisissä. Riitoja ja erimielisyyksiä tulee ja menee. Tämän päivän suhteissa niin helposti luovutaan, …

”Haluan seksiä, mutta en silloin, kun puolisoni on paikalla”

Muutama päivä sitten kysyin blogini otsikossa, että onko seksittömyys tarpeeksi hyvä syy erota? Käytin kirjoituksessa esimerkkeinä kahden naisen omakohtaista kertomusta omista parisuhteistaan, jotka he päättivät muun muassa miehen haluttomuuden vuoksi. Tämä herättikin heti jatkokysymyksen, että miksi mies on haluton? Annan äänen kahdelle lukijalleni, josta ensimmäisenä esille pääsee mies, joka rehellisesti …

Sinä ansaitset paljon enemmän kuin mitä olet saanut

Sinua on vaivannut jo pitkään krooninen koskettamisen kaipuu. Sinä heräät joka päivään jäämään ilman tarvitsemaasi. Kommunikaatio puolison kanssa on lähinnä naljailua ja murahtelua. Yhteisiä kauniita hetkiä kahdestaan ei enää ole. Aina löytyy tekosyy olla olematta yhdessä. Niin kuin kenelläkään olisi niin kiire, että ei ehtisi puolisoaan huomioida. Sinä olet ollut …

Avioliitto ei ole merkki rakastamisesta

Sain kimmokkeen tähän kirjoitukseen. Puheesta, jossa paloi epäsuomalainen tapa kyseenalaistaa voimakkaasti vanhoja arvoja. Puheesta, jossa uskaliaasti sanoitettiin liian tiukkaan suomalaiseen yhteiskuntaan juurtuneita tabuja. Minä haluan tämän puheen innoittamana kirjoittaa avioliitosta ja rakkaudesta. Avioliitto. Kahden ihmisen vapaaehtoisesti solmima rakkauteen nojaava liitto. Se on kaunis raami sille rakkaudelle, joka avioliittoa kantaa. Lupaus …

Rakastuneena elämänsä viimeiseen aamuun

Tässä ajassa on kannustettu kirjoittamaan kirjeitä ja muistamaan läheisiään, joita ei kuukausiin ehkä näe. Minä tartun haasteeseen ja kirjoitan kiitoksen jo edesmenneelle rouvalle, jolta olen oppinut elämän syvimmän tarkoituksen. Hän ei tätä kiitosta ja kirjoitusta tule koskaan näkemään, mutta olkoon tämä samalla muistutus elämän rajallisuudesta ja siitä, että sanojaan ja …

Mies on muutakin kuin kolmen minuutin panokone

Tulin kirjoittaneeni tekstin kosketuksesta. Siitä, että toisen sylissä oleminen voittaa helposti kolme minuuttia kestävän mekaanisen panemisen. Sain tekstistä paljon kommentteja. Teksti osui maaliin. Kävi vain niin, että miesten kommentit loistivat poissaolollaan. Haluan kommentoida itse, miehenä. Ja minä tiedän, että kirjoittaessani tämän seuraavan tekstin, puhun hyvin monen muun miehen suulla. En ole …

Avoin kirje kaikille meille vanhemmille

Rakkaat kanssavanhemmat. Olen kirjoittanut parisuhdeblogia seitsemän vuoden ajan. Olen käsitellyt blogissani parisuhteen ja rakkauden lisäksi myös perheasioita, lapsiasioita ja yhteiskunnallisia asioista. Meistä jokainen elää nyt yhtä elämänsä poikkeuksellisinta aikaa. Me emme ole kokeneet vastaavaa elämässämme koskaan. Me emme voi tälle tilanteelle nyt yhtään mitään ja ainoa keino mennä eteenpäin on …

Onko seksittömyys riittävän hyvä syy erota?

”Tapasin suomalaisen miehen, ja kaksitoista tuntia ensitapaamisemme jälkeen tuo mies tuli huoneeseeni, avasi paitani napit, nykäisi rintaliivini irti ja sai minut uskomaan, että olen haluttava nainen. En enää vain äiti tai arkinen vaimo. Yhtäkkiä minä, joka olin lähinnä suorittanut seksiä, tajusin rakastavani sitä. Miksi sen oivaltamiseen piti mennä kymmeniä vuosia?” …