Naispuolinen ystäväni erosi vuosia sitten. Niin käy välillä. Melkein puolet ensimmäisistä avioliitoista päättyy eroon. Eikä se ole vain huono asia, vaikka siitä aina jaksetaan voivotella. Jos parisuhde ei toimi ja se ei tunnu oikealta, niin on ihan reilua erota. Reilumpaa kuin se, että jatkaa parisuhteessa, jossa ei halua olla.
Ystäväni alkoi sinkkuuduttuaan käymään baareissa. Koska eihän sitä tiedä, vaikka löytäisi uuden rakkauden. Puolen vuoden kuluttua ystäväni avautui minulle. Hänen laskujensa mukaan kahdeksan kymmenestä häntä lähestyneestä miehestä oli naimisissa. Sinkkuja hänen ympärillään ei montaa pyörinyt. Vastasin hänelle, että yökerhot nyt ovat vähän sellaisia. Puutteessa ja naimisissa olevien hiekkalaatikoita. Ystäväni allekirjoitti sanomani, sillä yllättävän moni häntä lähestyneestä miehestä sanoi suoraan ja rehellisesti haluavansa seksiseuraa ilman sitoutumista. Vaikeahan sitä tietenkään on sitoutua, kun on jo naimisissa.
Muutamia vuosia sitten moni suomalainenkin salasuhteilija eli jännittäviä päiviä. Hakkerit nimittäin murtautuivat pettämissivusto Asley Madissonin asiakasrekisteriin ja julkaisivat miljoonan käyttäjän nimet. Pettämissivusto, kuten Asley Madisson ja Victoria Milan ovat tasaisesti kasvattaneet rekisteröityjen asiakkaiden määrää. Victoria Milan on ilmoittanut, että heidän palvelimellaan on 80 000 suomalaisen nimet. Ne ovat siis sivustoja parisuhteessa oleville, jotka hakevat salaista seksiseuraa. Victoria Milan julkaisi tilastonsa, jossa näkyy, että milloin heidän sivustollaan on suurin liikenne. Yllätyksenä ei tullut, että suurin ruuhka sivustolla on aamupäivisin. Silloin, kun ihmiset ovat töissä, poissa kotoa, jolloin kiinni jäämisen riski on pieni, eikä työkoneesta tarvitse poistaa sivuhistoriaa.
Väestöliiton tutkimuksen mukaan suomalaiset pariskunnat harrastavat seksiä vähemmän kuin vuosikymmeniin. Silti seksin tarve ei ole vähentynyt, vaan kyselyjen mukaan parit haluaisivat suhteisiinsa enemmän seksiä ja läheisyyttä. Halua siis on, mutta sitä ei laiteta käytäntöön. Tai laitetaan, mutta ei välttämättä kotona. Englantilaisen sosiologin Catherine Hakimin mukaan on länsimaalainen ongelma, että saatamme nykyisin saada enemmän seksuaalista nautintoa pika- ja sivusuhteissamme kuin pitkistä parisuhteistamme. Hakim ei väitä, että jokainen pettäisi, mutta: Seksuaalinen uskollisuus on nykyisin valinta, ei itsestäänselvyys. Ihmiset ovat kehittäneet uuden moraliteetin. Ennen kaikki perustui siihen, että lapset saatiin kasvatettua, mutta nykyisin tämä käsitys on murentumassa tai jo murentunut. Tämä tietenkin sotii länsimaista seksuaali- ja avioliittokäsitystä vastaan, Hakim analysoi.
Tässä on havaittavissa pieni vääristymä. Me solmimme parisuhteita, mutta emme ole valmiita sitoutumaan. Voiko olla niin, että ympäristö pitää parisuhdetta normina ja että parisuhde on se, jota on syytä tavoitella, vaikka ei olisikaan kykyä ja halua sitoutua yhteen ihmiseen. Koska vieläkin vapaaehtoista sinkkuutta ja parisuhteettomuutta pitää selitellä ihmisille. Niin kuin ystäväni piti selittää äidilleen, joka oli huolissaan, että onko hänen tyttärensä vain liian nirso, kun ei ole puolessa vuodessa löytänyt itselle ketään sopivaa. Äiti oli ollut jopa sitä mieltä, että kannattaa ottaa mielummin vaikka vähän huonompikin mies, että ei jää kokonaan ilman. Äiti on sitä sukupolvea, jolle sinkkuus ei ole valinta. Surullista se on ajatella, että on heitäkin, jota sitten vain ottavat jonkun. Jonkun, jonka kanssa perustaa perheen. Jonkun, jonka kanssa olla olematta onnellinen. Mielummin huono parisuhde kuin ei parisuhdetta ollenkaan.
On hieman huvittavaa ollut seurata keskustelua siitä, että naiset ovat muuttuneet nirsoiksi. Että heillä on liian kovia kriteereitä kumppanin suhteen. Ihan vain haluaisin kysyä, että miksi ei saisi olla. Kyllä minä ainakin pidän tärkeänä sitä, että jos aikomus on sitoutua yhteen ihmiseen loppuiäkseen, niin ihminen olisi sellainen, jonka oikeasti haluaa. Sehän on vähän kuin ostaisi itselle kodiksi asunnon, jossa ei viihtyisi yhtään. Minä viihdyn vaaleanpunaisissa rakkauslaseissani ja haluan uskoa parisuhteeseen. Haluan uskoa, että on mahdollisuus rakastaa yhtä ihmistä, kunnes kuolema meidät erottaa. Se ei ole kuitenkaan itseisarvo. On parempi olla rehellinen ja erota kuin olla epärehellinen ja kirjautua pettämissivustolle. Vaikeaahan se on. Rehellisyys. Tiedän sen itse ihan vain katsomalla peiliä.
Joskus käy niin, että kaksi ihmistä eivät olekaan toisiaan varten. Mutta sitten tullaan siihen lohduttavaan ajatukseen. Puolet solmituista avioliitoista ei päädy eroon. Sehän on hämmentävän kova lukema. Ja ehkäpä heidän joukossaan on jokunen prosentti myös heitä, jotka ovat aidosti onnellisessa parisuhteessa, eivätkä kirjautuneina pettämissivustoille tai kuolaamassa seksiseikkailujen perään yökerhojen tanssilattioilla.
Ystäväni löysi omansa. Ei hän tanssilattialla tullut vastaan, vaan kirpputorilla. Ei myytävänä ollut, mutta myyjänä. Ja kuinka he sopivatkaan toisilleen. Ovat niin ihanan rakastuneita, että tekisi mieli vain vierestä katsella. Onneksi ystäväni ei kuunnellut äitinsä horinoita ja ottanut ketään puoliksi kiinnostavaa, koska aika toi hänelle sen kokonaisen. Katsotaan, mihin rakkaus heidät vie. Aina on olemassa mahdollisuus, että loppuun saakka.
Kenenkään ei pidä tyytyä kehen vaan, mutta ei pettäminen kyllä ole mitään kovin uutta, nykyään se on vaan helpompaa. Ja toisaalta nykyään se tuntuu olevan moraalisesti paljon suurempi paha kuin mitä (miesten) pettäminen entisaikaan on ollut. Minusta on jossain määrin itsekästä erota, jos perheessä on lapsia ja vanhemmat tulevat toimeen keskenään, vaikka suurta intohimoa ei suhteessa sillä hetkellä olisikaan. Ero on kuitenkin lapsille iso elämänmuutos, vaikka vanhemmat eroaisivat kuinka asiallisesti. Ja ymmärrän, että vähän väljähtäneessä, mutta muuten ihan ok-suhteessa olevat saattavat hakea jännitystä elämäänsä vaikka pettämissivustoilta. Tuskin kaikki sivuilla pyörivät oikeasti edes siirtyvät sanoista tekoihin, enemmän on kyse jännityksen hakemisesta elämään. Vähän sama kuin jos baarissa vähän lirkutellaan vieraiden kanssa ja palataan sitten sinne omaan kotiin oman kullan kainaloon. Kokonaisuuden kannalta pidän tällaista vastuullisempana toimintatapana, vaikka toki väärin onkin, kuin että kolmenkympinkriisissä erotaan, kun puoliso kyllästyttää. Ja en missään tapauksessa ole sitä mieltä, että riitaisissa, väheksyvissä, väkivaltaisissa tms suhteissa tulee kenenkään pysyä lasten takia. Mutta mielummin vähän viestien vaihtoa netissä kuin lapsille kaksi kotia ja puolison erossa tuhoutunut itsetunto ihan vaan sen takia, että itse pääsee toteuttamaan itseään niinkuin haluaa.
Olen ollut useissa eri pituisissa parisuhteissa hienojen miesten kanssa ja olen onnellinen, että olen saanut elää vuosia heidän kanssaan. Kuitenkaan en ole ollut rakastunut yhteenkään heistä. Olen ehkä rakastanut ja ollut ainakin ehdottoman sitoutunut. Olen myös viettänyt pitkiä aikoja sinkkuna ja silloinkin aika paljon tapaillut miehiä. Olen myös ollut rakastunut useita kertoja. En kuitenkaan pysty parisuhteeseen sellaisen miehen kanssa, johon olen rakastunut. Alan panikoida ja pilaan kaiken. Minä kuitenkin haluaisin elää mieluummin kaksin kuin yksin. Nytkin minulla on hyvä parisuhde. Ihminen, jonka kanssa minulla on paljon yhteistä, meillä on kivaa yhdessä ja seksi on älyttömän hyvää. En silti ole rakastunut, eikä suhteessa ole minun puoleltani mitään suuria intohimoja. Haluan silti olla tämän mieheni kanssa. Mutta, jos ajattelisin kuten sinä ajattelet, minun ei pitäisi jatkaa tätä parisuhdetta, koska en ole rakastunut. Jos en pysty yltiöpäisen intohimoiseen rakkaussuhteeseen, niin eikö minulla ole oikeutta haluta parisuhdetta ollenkaan?