Perinteinen parisuhde perustuu kontrolliin. Niin se monella menee. Myrkyllisimmissä suhteissa se ilmaistaan täysin näkyvästi. Toisen vapautta rajoitetaan niin, että hänen pitää näyttää saamansa viestit, hänen pitää selittää joka hetki missä hän on menossa tai missä käynyt, hänen omia menoja rajoitetaan, häntä kielletään tapaamasta vastakkaisen sukupuolen edustajia ja niin edelleen.
Meidän ei silti tarvite mennä edes myrkyllisiin suhtesiin, jossa kontrolli näyttäytyy, vaan myös niin sanotusti terveellä pohjalla olevat perinteiset monogaamiset suhteet ovat täynnä kontrollia. Se on enemmän näkymätöntä kontrollia. Mustasukkaisuus perustuu kontrolliin. Siinä omien epävarmuuksien vuoksi toinen alkaa itse elämään niin, että toinen ei vahingossakaan tule mustasukkaiseksi. Ihminen alkaa kontrolloida itseään huomaamatta. Pahimmillaan se johtaa siihen, että ihminen alkaa elämään toisen mustasukkaisuuden ehdoilla. Lakkaa menemästä paikkoihin, välttelee ihmisten seuraa joista mustasukkainen ei pidä ja on sanomatta lauseita jotka kolahtavat mustasukkaiseen. Näin parisuhteessa aletaan elää toisen ihmisen käsittelemättömien tunteiden kautta ja suhteesta tulee kontrollisuhde.
Sitten on tietenkin se valtava itsekontrollin tarve. Meille opetetaan jo pienestä pitäen, että monogaaminen suhde tarkoittaa sitä, että siinä ei hyväksytä yhtään poikkemaa. Ei yhtään virhettä. Monogaaminen perinteinen suhde opettaa syyllisyyden ja häpeän jalon taidon. Jos kontrolli pettää ja tulet katsoneeksi ihaillen tai himoiten vierasta ihmistä niin sisälläsi asuva parisuhdejumala osoittaa samantien sormella ja käskee häpeämään. Siinä sitä sitten lasketaan päässä sekunteja kun seuraavan kerran tulee halanneeksi ystäväänsä, että ei varmasti halaa liian pitkään. Neljä sekuntia on hyvä aika, mutta viisi on jo liikaa. Menee pettämiseksi. Näin on minulle kirjoittanut eräs lukija.
Sellaista parisuhde pahimmillaan on. Sitä tulee pienentäneeksi itsensä koko muulta maailmalta. Ei puutu kuin jokin merkki hihasta joka ilmoittaisi, että minä elän perinteisessä parisuhteessa. Ei saa katsoa eikä halata liian pitkään. Ihminen syyllistää itse itsensä. Hänelle kun on sanottu, että olisi jotenkin luonnollista olla ihailematta tai ajatuksissaan himoitsematta koko elämänsä aikana muita kuin yhtä ihmistä, sitä omaa puolisoa. Tämä harhainen vanhatestamentillinen pakkoajatus synnyttää niin sanottuja hyvillä perhearvoilla eläviä ihmisiä. He pusertavat ihmisyytensä niin pieneksi, että se ahdistaa heitä itseäänkin. Kovaan ääneen he tuomitsevat muita ylivertaisella moraalillaan ja sanovat kovaan ääneen puolustavansa perinteisiä perhearvoja. Kunnes seuraavalla työmatkalla heidän kontrolli pettää ja he saalistavat yökerhon lattialla vierasta viljaa ja kotiin palattuaan alkavat jälleen paasata perinteisistä perhearvoista.
Niin se menee. Ihminen luopuu vapaaehtoisesti siitä kaikkein tärkeimmäistä mikä ihmisellä on eli vapaudestaan parisuhteen vuoksi. Pahimmillaan hän alkaa elää toisen ihmisen elämää. Luopuu kaikesta siitä, mikä hänelle itselleen on tärkeää ja alistuu toisen ihmisen kontrollille. Pahinta tässä kaikessa on se, että sellaista elämää elävä ihminen kuvittelee elävänsä oikein ja niin kuin elää pitääkin ja kovaäänisesti paheksuu kaikkia muita elämisen tapoja. Helpointa se on silloin, kun perjantai-illan hämärtyessä viiniä on mennyt jo useampi lasillinen. Silloin kontrolli pettää hetkeksi ja on aika huutaa rumia.