”Olen ollut mieheni kanssa yli 14 vuotta, meillä on omakotitalo, kaksi pientä lasta ja koira. Ulkomaanmatkoja, vene ja mökki. Kaikki sinänsä tosi hienosti.
Mutta kuinka yksin sitä voi ollakaan parisuhteessa. Mieheni on omien sanojensa mukaan bilehile. Ja sitä hän todella on ollut aina, luulin vain että lapsien myötä tilanne muuttuisi.
Vuosiin mahtuu paljon epämääräisiä flirttailuja toisten naisten kanssa, jatkoja, reissuja jos jonkinlaisia. Kävimme puimassa tätä kaikkea terapiassa ja tilanne tuntui silloin kääntyvän parempaan. Kunnes taas se palasi tuttuun uomaansa.
Hänelle sattuu kohtalaisen usein niin, että hän lähtee perjantaina palaveriin johon kuuluu skumppa, ja kotiin hän selviää sunnuntaina. En enää edes kysy missä hän on ollut tai kenen kanssa.
Tällä välin, hyvin itsestäänselvyytenä, minä huolehdin kodin ja lapset. Pienempi lapsemme on päälle 2 – vuotias, ja tuntuu että olen nyt valvonut pian 3 vuotta. Minä olen joka kerta se joka hoitaa yöt ja aamut, olen sitten krapulassa, kipeänä tai mitä vaan.
Mieheni kärsii työperäisestä kovasta stressistä eikä nuku myöskään. Hän on kerran vauva-aikana ottanut jopa hotellihuoneen itselleen että saisi nukkua. Ja välillä käynyt mökillä nukkumassa. Ja stressiä tasataan sillä skumpalla tosiaan. Kotona ollessaan hän on pääsääntöisesti kireänä ja huonolla tuulella. Läsnäolon korvaa puhelin.
Nyt hän miettii pitääkö muuttaa pois täältä talosta että saisi nukuttua. Koska pää ei kestä.
Minä myöskään en kestä enää tätä. Ymmärrän loputtomiin asti, mutta eikö perheen pyörittämisen pitäisi olla molempien vanhempien asia. Olen myös tajunnut nyt, että olen ollut koko yhdessäolo aikamme ahdistunut luottamuspulan vuoksi.
En usko että hän muistaa reissuillaan kovinkaan hyvin vaimon olemassaoloa. Ainakaan niin miten minä toivoisin. Ja kuitenkin päätän kerta toisensa jälkeen hiljentää sisäisen ääneni jotta arki voi jatkua.Pelkään että pienennän itseni tässä suhteessa näkymättömiin. Ja olen vihainen itselleni että annan hänen tehdä niin.
Pohdin onko tämä kenellekään enää hyvä ratkaisu. En kuitenkaan haluaisi mitenkään rikkoa perhettämme.”
Tälle ”Pienennän itseni tässä suhteessa näkymättömiin” kommentti että lähde nyt kun vielä oma pää on kasassa ja pienten lasten äitinä pyydän että älä juo jos sinun pitää hoitaa lapset. Älä anna heille kurjaa lapsuutta vain sen takia että mies on mitä on. Teidän on parempi muualla ilman tätä bilehilettä. Hukkaat vain oman elämäsi turhaan.
Olisi kiva kuulla päivitystä tarinalle, kuinka tässä sitten on käynyt? Älkää ikinä olko näkymättömiä, poistukaa suhteesta sellaisen mallin haluatte antaa lapsillenne, kun he aikuisina valitsevat kumppanit paremmin!
Jotenkin kovin tuttua. Mieheni on arkipäivät toisella paikkakunnalla töissä ja kotiin tullessa perjantai-ilta menee kavereiden kanssa pelatessa lauantai-ilta ja – yö juodessa ja su krapulassa. Minä huolehdin yksin yhteisen lapsemme ja hänen lapsensa. Kuitenkin sitä viikonloppua aina odottaa ja lähes joka kerta pettyy. Pelkään kuitenkin, että mieheni on paremmissa asemissa erotessa ja vie lapseni, koska tiedän, että sisaruksia ei haluta erottaa. Hän myös tienaa enemmän kuin minä.
” En kuitenkaan haluaisi mitenkään rikkoa perhettämme.” Se on aivan joku muu, joka sen perheen on jo rikkonut, kuin sinä. Lähtemällä voit korjata siitä edes jotain.