Näyttää: 1 - 10 of 29 tulokset

”Rakastamme toisiamme, mutta mies ei kykene vastaamaan hellyyden tarpeisiini”

”Olen ollut nykyisen mieheni kanssa 20 vuotta. Suhde alkoi salamarakkautena ja saimme myös pian lapsia. Mies on aina ollut hyvä tuki ja erinomainen isä. Mutta. Alun huumaan jälkeen seksi on kadonnut tyystin. Rakastamme toisiamme, mutta mies ei kykene vastaamaan hellyyden tarpeisiini, mikä on sitten etäännyttänyt minua hänestä. Kaipaan halauksia, kosketusta …

”Kuinka kauan minun pitäisi jaksaa omaa yksinäisyyttäni?”

”Johdin perheyritystä, kun mieheni hoiti perheen asiat oman työnsä ohella 70%:sesti. Monesti hoiti ylikin, minulle ei jäänyt paljoakaan. Usein tulin kotia kun ruoka oli jo valmis, kaikki kotihommat tehty. Lapset ruokittu ja läksyt katsottu. Lähdin salille kun ei ollut kotona muuta, mies halusi olla vain.Jos olisin jäänyt kotia, olisin ollut …

”Louis Vuitton ei korvannut yksinäisyyttäni”

”Mieheni oli miljonääri, mutta myös työnarkomaani. Itse olen hyvin humanisti psyk.sairaanhoitajana. Hänellä oli AINA aikaa minulle, kun seurustelimme. Vaikka vain tunti, kun saimme olla yhdessä tehdessäni vuorotyötä, oli hänelle suuri ilonaihe. Muutaman vuoden taivuttelun jälkeen muutin hänen kartanoonsa, ja siitä hetkestä aloin voida pahoin!Hänellä ei enää ollutkaan minulle aikaa! Vain …

”Pienennän itseni tässä suhteessa näkymättömiin”

”Olen ollut mieheni kanssa yli 14 vuotta, meillä on omakotitalo, kaksi pientä lasta ja koira. Ulkomaanmatkoja, vene ja mökki. Kaikki sinänsä tosi hienosti. Mutta kuinka yksin sitä voi ollakaan parisuhteessa. Mieheni on omien sanojensa mukaan bilehile. Ja sitä hän todella on ollut aina, luulin vain että lapsien myötä tilanne muuttuisi. …

”Miehelläni on rakastajatar jota vastaan en voi pärjätä”

Miehelläni on rakastajatar jota vastaan en voi pärjätä. Minulla on ihanan rakas mies. Olemme olleet yhdessä useita vuosikymmeniä ja hän on aina ollut toinen puoliskoni, ystäväni, rakastettuni,sielun kumppanini. Ennen jaoimme varmaankin kaiken arjestamme ja kävimme tuntikausien keskusteluja milloin mistäkin aiheesta. Siinä missä minä olen impulsiivinen höpsö, hän on tasapainoittava vakaa …

”Sain kumppaniltani kroonisen sukupuolitaudin”

”Olen reilu kolmekymppinen nainen. Pitkästä liitosta eronnut, tavallinen perheenäiti. Aikuisiällä joutunut opettelemaan paljon asioita, yksinolon, seksuaalisuuteen liittyvät asiat, vapaus ja mitä minä itse haluan elämältäni. Kun vihdoin eron jälkeen pääsin jaloilleni ja olin tutkiskellut itseäni, että kuka minä oikein olenkaan ja mitä minä haluan, latasin tinderin. Hyvin pian huomasin, että …

”Olen niin introvertti, että en löydä itselleni ihmistä”

”Olen 40v mies ja en ole seurustellut koskaan. Treffeillä olen käynyt hyvin vähän ja seksin harrastus on ollut vähäistä. Olen hyvin introvertti ihminen, enkä ole osannut solmia kaveruus-/ystävyyssuhteitakaan kovin hyvin. Saatan vaikuttaa etäiseltä ja kylmältä tuolla liikkuessani (jos milloin liikun), mutta syy on se, että olen hyvin vetäytyvä ja ihmisarka …

”Olin kuin yksi talon huonekaluista”

”Mikään ei satuta niin paljon, kun että sinut jätetään täysin yksin, täysin huomioimatta. Olet yksi talon huonekaluista. Näin sanoi eron jälkeen ystävän mies, kun kävivät meillä kylässä. Hän sanoi, että mieheni kohteli minua, kuin yhtä huonekaluista, juuri näillä sanoilla. En siis kuvitellut asiaa, koska juuri noin olin kokenut ja ajatellut. …

”Vannoin etten ikinä alkaisi suhteeseen varatun miehen kanssa”

”Mä yritin vuosia pitää kiinni siitä että kulissi riittää. Oli asunto ulkomailla, 3 kk vuodessa tropiikin lämmössä, kylpylälomia jne. Sitä mikä menestyvän yrittäjäperheen elämään kuului. Silti lopulta se yksinäisyys parisuhteessa, joka ei antanut mitään, oli niin kalvavaa, että nyt elän yksin siinä ulkomailla olleessa loma-asunnoista ja viimeinenkin kulissien ripe on …

Vuoden kamalin päivä

Tänään on äitienpäivä. Sosiaalinen media täyttyy kauniista äitikuvista ja äititeksteistä. Onnea kaikki äidit ja äidiksi itsensä tuntevat. Sitten ovat he, joiden sosiaalinen media ei täyty kauniista kuvista, vaan heidän päivänsä täyttyy kyyneleistä ja muistoista. Yksi tarina siitä maailmasta. ”Äitienpäivä on minulle vuoden kamalin päivä. En aukaise koko päivänä sosiaalista mediaa, …