”Mikään ei satuta niin paljon, kun että sinut jätetään täysin yksin, täysin huomioimatta. Olet yksi talon huonekaluista. Näin sanoi eron jälkeen ystävän mies, kun kävivät meillä kylässä.
Hän sanoi, että mieheni kohteli minua, kuin yhtä huonekaluista, juuri näillä sanoilla. En siis kuvitellut asiaa, koska juuri noin olin kokenut ja ajatellut. Jos ulkopuolinen sen huomaa, sen täytyi olla totta.
Hän myös sanoi vaimolleen, että kauaa en varmasti tuossa suhteessa ole, enkä ollut. Muutaman kuukauden päästä lähdin.
Olin niin yksin. Elin lasten kanssa ihan eri elämää, kun lasten isä, vaikka samassa talossa asuttiin. Hän ulkoisti itsensä perhe-elämästä ja parisuhteesta. Hän rupesi nukkumaan muualla talossa ilman mitään selitystä. Aluksi se loukkasi todella paljon, mutta ennen pitkää aloin ennemmin pelkäämään, että tulisi viereen.
Seksi loppui siihen, mutta senkin hän jossain kohtaa käänsi minun syyksi. Omalla toiminnallaan hän kertoi, ettei enää halunnut koskea minuun ja olla lähellä, mutta silti seksin loppuminen oli syyni. Olisi pitänyt mennä anelemaan seksiä häneltä. Hän ei koskaan ehdottanut.
Ihminen voidaan rikkoa ilman yhtäkään sanaa, hyljätä, jättää yksin samassa taloudessa. Silti ero oli hänelle yllätys ja ensimmäinen kysymys oli, että onko minulla joku toinen. Hän ei kuulemma olisi halunnut erota.
Suhde ei koskaan ollut helppo, ja olisi pitänyt luovuttaa jo paljon aikaisemmin, mutta häpeä on syvällä. Yksi avoero jo takana, olen sukupolvea, jossa ero on häpeä. Siitä häpeästä piti kasvaa ulos.
Kuorin kerros kerrokselta itseäni ulos liiasta kiltteydestä ja niistä uskomuksista, millainen minun pitäisi olla, jotta olisin hyvä. Suhde kasvatti ja kehitti minusta sen oikean ihmisen millainen minä oikeasti olen, itsensä hyväksymisen ja liiallinen muiden miellyttäminen loppui, mihin minut oli kasvatettu, kynnysmatoksi.
Kasvuprosessi on ollut rankkaa. Ihminen ei kasva muita syyttämällä ja uriutumalla. Exällä on omat kasvukipunsa, mutta hänellä ei ole valmiuksia käsitellä niitä. Hän ei koskaan ymmärtänyt mikä meni pieleen, eikä omaa osuuttaan.
Minä kasvoin pois suhteesta , mikä oli minulle vahingollinen ja ymmärrän osuuteni. Olin mahdollistaja.
Hän ei silti ole syytön ja tiettyjä asioita ei voi antaa anteeksi, mutta käsittelen niitä asioita ymmärryksen kautta. En ole katkera.
Nyt minulla on asiat hyvin, ymmärrän paremmin rajani ja osaan käsitellä ikäviä tunteita, ymmärrän, että tunteet on minun pääni luomuksia, rakkaani on niihin syytön. Vanhoja kuormia ei kaadeta toistemme niskaan. Niistä puhutaan.”