”Ollaan kohta oltu puolisoni kanssa 10 vuotta yhdessä ja pian vuoden täyttävä lapsikin meillä on. Puolisoni on maailman huolehtivaisin ihminen parisuhteessa ja kiteytettynä hän edelleen 10 vuoden jälkeen palvoo minua ja pitää kuin kukkaa kämmenellä. Kukapa ei sellaista ihmistä rakastaisi.
Ihastuimme toisiimme lähes ensisilmäyksillä ja sen jälkeen se oli menoa. Suhteemme on niin uskomattoman helppo, jos niin voi sanoa. Arki rullaa, kun ei turhista napista (paitsi tietty joskus) Olemme monista asioista samaa mieltä, joka tietysti vähentää kitkaa erimielisyyksistä.
Puolisoni on rehellinen, luotettava, kaunis, rakastava, meillä on yhteinen hauska huumorintaju ja tykkäämme tehdä yhdessä paljon asioita. Puolisoni muistaa kehua minua välillä. Ohimennen pieni kosketus, iltaisin aina ennen nukkumaanmenoa halaukset ja suudelmat, myös kotiin tultua tai kodista lähtiessä. Huomionosoituksia on monenlaisia, välillä se on kahvin valmiiksi laittaminen, iltapalan tekeminen tai kaukosäätimen antaminen että saan päättää kanavan.
Puolisoni on kallioni ja kun minulla oli vaikeinta äidin kuoltua, puoliso piti kodin ja minut pystyssä. Vaikeina hetkinä kannattelemme toisiamme puolin ja toisin.
Se mitä arvostan myös puolisossani on, se että hän keskittyy omaan elämään, eikä jaksa miettiä ja arvostella muita, niinkuin ei minuakaan. Ollaan luonteeltamme samanlaisia, mutta myös hyvin erilaisia. Ja vaikka mitä päähänpistoja keksin, ei puolisoni koskaan arvostele tekemisiäni, sanomisiani tai vaikka musiikkimakuani. Tottakai hän voi sanoa ettei pidä samasta musiikista tai tietystä biisistä kuin itse, mutta sen(kin) asian voi ilmaista kauniilla tavalla, ei sillä arvostelevalla. Pystymme puhumaan kaikesta ja kerromme jos mieltä jokin painaa. En olisi uskonut, että koskaan löydän tälläistä rakkautta.
Puolisoni on vaimoni ja minä hänen, jos sillä on väliä ja eihän sillä ole, kun kaksi ihmistä on löytäny rakkauden.
