Kävin museossa.
Siellä on nähtävillä työväen asuntoja 1800-luvun lopulta lähtien.
Palataanpa vuoteen 1920.
Yhden huoneen kokoisessa asunnossa asuivat Monosen perhe.
Perheeseen kuuluivat vanhemmat Aleksi ja Maria sekä kolme lasta nimeltään Sulo, Helmi ja Sylvi.
Perheen isä oli ulkotyömies ja äiti Pellavatehtaan työntekijä.
He asuivat viidestään yhdessä huoneessa.
Eikä tässä vielä mitään. Jossakin vaiheessa perheen isä huomasi, että huoneessa on aivan liikaa hukkaneliöitä heidän viisihenkiselle perheelleen.
Huoneeseen otettiin asumaan vielä vuokralainen, Finlaysonin työntekijä Matti.
Näin yhdessä huoneessa saatiin kaikki neliöt mukavasti käyttöön.

Otetaan tässä välissä suora leikkaus vuoteen 2015.
Nelihenkisen perheen keskimääräinen asunto on neliömitoiltaan noin 80.
Molemmilla lapsilla on omat huoneet.
Vanhemmilla yhteinen makuuhuone.
Joillakin vanhemmilla jopa omat työhuoneensa.
Silti se tila ei tahdo millään riittää.
Uusi tilavampi asunto on koko ajan hakusessa.
Vanhemmat ovat liiasta työnteosta stressaantuneita.
Puhutaan elämän ruuhkavuosista.
Kiire estää kohtaamasta perhettä. Seksi on loppunut jo aikoja sitten.
Kalenterit ovat täynnä elämän ruuhkavuosien piirtämistä merkinnöistä.

Takaisin vuoteen 1920.
Yhden huoneen kokoisessa asunnossa elelevät viisihenkinen perhe ja yksi vuokralainen.
Vanhemmat käyvät töissä ja työn teon lomassa tehtailevat uusia lapsia.
Huoneessa, jossa on jo syntyneitä lapsia ja vuokralainen Matti.
Se ei tahtia haittaa. Elämän ruuhkavuodet harteillaan vanhemmat painavat.
Sängyt huoneessa ovat kapeita. Ehkä jopa niin kapeita, että yöllä on oltava niin lähekkäin, että siinä asentoa vaihtaessaan isä Aleksi vahingossa luiskahtaa äiti Marian sisään.
Tai ehkä Aleksi ulkoistaa toisinaan tehtävän vuokralainen Matille.
Samassa huoneessa kun majailee. Saa Aleksi välillä huilata ja Matti iloa elämään.
Kukaan ei koskaan suunnittele uuden asunnon hankkimista.
Aleksi jopa välillä mittailee, että onko huoneessa yhäkin hukkaneliöitä.
Voisi vielä yhden uuden vuokralaisen asumaan ottaa.
Marian sisältä tippuu uusia lapsia, mutta huone ei tunnu pienenevän koskaan.

Vuoteen 2015.
Perheen äiti on 120 neliöisen asunnon itäsiivekkeessä.
Hän harrastaa nurkkahuoneessaan elämän ruuhkavuoseilua.
Voimajooga on saanut kohoon virtaamaan uutta henkisyyttä.
Se on saatava purettua kuvien voimin Instagramiin ja sanoilla Facebookiin.
Lapselle pitäisi tehdä ruokaa ja rästityöt saattaa loppuun.
Perheen isä on kuskaamassa heidän poikaansa treeneihin.
Viisi kertaa viikossa kaupungin toiselle laidalle.
Treenien aikana isä avaa läppärin. Tekee työnsä, joita on kasaantunut liikaa, loppuun.

Illalla kotona väsyneet vanhemmat istuvat sohvan eri kulmilla.
Lapsi pelaa huoneessaan peliä, jossa ammutaan.
Pariskunnan rakkaus on asuntolainan suuruinen.
Yöllä nukahdetaan ruuhkavuosista väsyneinä 180 senttiseen aviosänkyyn.
Tai valvotaan toistensa tietämättä, kumpikin haaveillen.
Äiti, että tulisi joku Matti vuokralainen ja ottaisi lähelleen.
Isä, että tulisi joku vanhan ajan Maria ja ottaisi lähelleen.
Siinä he heräävät aamulla. Läheisyyttä vailla.
Elämän ruuhkavuosiin ja liiallisiin neliöihin eksyneet. 

1920-luvulla oli asunnoissa ruuhkaa.
Aikuiset, lapset ja vuokralaiset samojen seinien sisällä.
2010-luvulla on ihmisten asenteissa ruuhkaa.
Tutkimusten mukaan suomalaiset pariskunnat harrastavat seksiä vähemmän kuin koskaan.
Saman tutkimuksen mukaan itsetyydytyksen määrä on kasvanut huomattavasti.
Mikä tässä kuviossa ei täsmää?

Elämän ruuhkavuodet. Mitä se tarkoittaa?
Eikö vuorokaudessa on edelleenkin 24 tuntia?
Olemmeko rakentaneet talon, jossa on kuuden huoneen verran yksiöitä?
Olemmeko ostaneet liian ison sohvan ja sängyn peittämään huoneiden heijastamaa ikävää?

Ei ruuhkavuodet ole selitys olla harrastamatta seksiä tai olla kohtaamatta toista ihmistä.
Se on todellisuudesta pakoa.
Kaksi kosketusta vailla olevaa ihmistä eri huoneissa masturboimassa yksinäisyyttä kauemmaksi.
Saman katon alla. Saman vihkivalan alla. Yhteisen elämän keskellä.
Ajankuva.
Parisuhteen ajankuva.

Emmekö voisi mennä samaan huoneeseen, pienentää vähän neliöitä, pyyhkiä kalentereista tapahtumia, ostaa kapeamman sängyn ja vaihtaa käsiemme paikkaa niin, että itsemme sijaan koskettaisimme toista.
Keskellä ruuhkavuosia. Tai vaikka keskellä ruuhkabussia.

Kai meistä on vielä siihen, palautumaan.

Irrottaa käsi itsestä ja siirtää se kohti toisen ihoa.

 

 

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *