Milloin olet viimeksi sanonut puolisollesi, että näytät hyvältä? Milloin sinulle on viimeksi sanottu, että näytät hyvältä? Milloin olet viimeksi tuntenut, että olet puolisosi mielestä kauneinta, mitä maa päällään kantaa? Milloin olet osoittanut saman puolisollesi?
Maria Pettersson kertoo Ylen kolumnissaan miespuolisesta ystävästään, joka on saanut viimeksi kuulla olevansa komea ylioppilasjuhlissaan. Mies on nyt 34-vuotias. Edes parisuhteissaan hän ei ole kertaakaan kuullut olevansa komea. Kukaan ei ole sanonut, vaikka mies monella mittarilla on sitä.
Tuntuu kuin me pihtailisimme sanoissamme. Tuskin meissä enää on sitä vanhaa ja tuhoavaa kasvatusmallia jäljellä, jossa kehu tekee ihmisestä ylpeän ja siksi emme sano koskaan toisillemme mitään kaunista. Emme edes sille omalle puolisollemme.
Miksi emme sitten kehu?
Ehkä on olettamus, että miehille ei tarvitse kehuja antaa. Varmasti on olemassa miehiä, jotka eivät sitä edes osaa ottaa vastaan. Varsinkaan miehen ulkonäköön tai olemukseen viittaava kehu mielletään heti liian homoksi tai vittuiluksi. Olen minäkin saanut hämmentävän katseen sanoessani tuntemalleni miehelle, että hän näyttää aivan helvetin hyvältä.
Useinhan kehumisen jälkeen alkaa kehutun itsensä vähättely sukupuolesta riippumatta. Kyllä te tämän ilmiön tunnistatte. Ihan tavalliselta minä näytän. Vanha kirpputorilta ostettu takki tämä vain on. Meikeillä saa ihmeitä aikaan. Hyvin vaikea on kehumisen jälkeen kiittää ja tuntea olevansa kehujen arvoinen. Ajatella, että niin muuten näytänkin aivan järjettömän hyvältä. Ehkä siellä takana painaa vielä ne vanhat kasvatusmetodit. Parempi piilossa harmaana kuin värikkäästi näkyvillä. Kehuhan tekee ihmisestä näkyvän ja näkyvillä olemisessa meillä saattaa olla vielä opeteltavaa.
En tiedä muista miehistä, mutta omalta puoleltani voin antaa pienen pyynnön, että kehukaa miehiänne. Siitä saa voimaa. Kuten Maria Pettersson kolumnissaan kirjoittaa, tuntuu hirvittävän surulliselta, että komea mies ei vuosikymmeniin kuule itsestään mitään kaunista. Ei ihminen kehuihin ahdistu, mutta kehumattomuuteen voi ahdistua. Mikään ei tunnu ihanammalta kuin tulla positiivisesti huomatuksi.
Ehkä kyse on siitä kuuluisasta itsestään selvyytenä ottamisesta. Toisen oletetaan pysyvän rinnalla ilman, että tekee mitään sen eteen. Olen jopa pohtinut, että erkaantuminen parisuhteessa alkaa siitä, kun ei enää kuule tai tunne olevansa kaunis, komea tai haluttu. Onnellisuuteen parisuhteessa se ainakin vaikuttaa. En minä halua elää parisuhteessa, jossa minulle ei sanota kauniita asioita tai jossa minä en sanoisi ihmiselleni hänen olevan kaunis ja haluttava. Kauneimmillaan ihminen voi tehdä sanoillaan ja kohtelullaan toisesta ihmisestä vielä kauniimman. Valitettavasti asia on myös toisin päin. Voimme myös kohtelullamme ja sanoillamme murentaa ihmisen kauneutta ja itsetuntoa.
Ei se niin vaikeaa ole, kehuminen. Kokeilkaa sanoilla saada toinen hehkumaan. Se hehku kantaa kauas. Ehkä jopa yhteiseen intohimoiseen loppuelämään saakka.
Meitä on moneksi ja monella tapaa kieroon tai suoraan kasvatettu.
Olen 44 -vuotias mies, jonka äidin puolen sukujuuret tulevat Pohjanmaalta. Äitini on kertonut kuinka hänen nuoruudessaan, kotona kommunikoitiin vittuilemalla. Niin osoitettiin rakkautta, ilman vaaraa ylpistyä. Ei minun kotona juuri tunteita näytetty tahi niistä puhuttu.
Olen viimeksi tänään saanut kuulla näyttäväni komealta.
Viimeksi tänään olen kertonut, kuinka kaunis sekä haluttavan seksikäs, naisystäväni on.
Parisuhteessa näiden asioiden ilmaiseminen toiselle, on useampi kuin yksi tiiliskivi perusteissa. Pidin kovasti siitä että, juttu on julkaistu. Vaikka tunnen olevani jo jatkokurssilla ja kirjoituksessa monet asiat tuntuivat itsestäänselvyydeltä, ei aiheesta voi koskaan puhua liikaa.
Se on liian tärkeä!
Olen parisuhteessa miehen kanssa, joka mielestäni on todella komea, ja muutaman kerran olen sanonutkin sen hänelle. Hän on vastannut, ettei tykkää siitä, että kehutaan komeaksi, koska ajattelee silloin, että häntä pidetään tyhmänä…Niinpä nykyisin kehunkin häntä hoksaavaksi, fiksuksi tai viisaaksi, aina kun sopiva tilanne sattuu kohdalle. Mielelläni kyllä kehuisin myös ulkomuotoa silloin tällöin…
Ja kehukaa myös miehet vaimojanne. Ex miehen selitys kehumattomuuteen oli juuri tuo pelko siitä, että ylpistyisin, jos kehuisi… Ja 80-luvun lapsina ei oppikaan kovin vanhaa perua ollut.
Edellisessä parisuhteessa tajuan tehneeni myös tämän virheen. En ole kehunut riittävästi enkä ole itsekään kehuja saanut. Erohan siitä tuli. Nykyisessä suhteessa olemme sopineet että kun tulee jotain sanottavaa mieleen niin pitää kakaista ulos. Mieheni on minusta komea ja kun ensimmäisen kerran kerroin sen hänelle, hän hämmentyi. Kukaan ei kuulemma koskaan ole sanonut häntä komeaksi. Minä jaksan ihmetellä tätä kun minun silmissäni hän on aivan silmäkarkki. Hän kehuu minua myös ja ensimmäistä kertaa elämässä todella koen, että se on totta. Minä olen jonkun mielestä ihana! Se jos mikä lisää hyvinvointia.
Kehuminen kannattaa aina!