Olen tekemässä jotain hävytöntä ja syntistä. Olen menossa kesällä naimisiin.
Avioliitto ei sinänsä ole syntinen kohta tässä vaan se, että olen jo kaksi kertaa eronnut. Jossakin on kai olemassa avioliiton kultainen sääntökirja, jossa sanotaan, että kahden kerran jälkeen olisi syytä luovuttaa. Minä en sellaista ole vain lukenut.
Saamassani viestissä toivottiin, että kukaan ei suostuisi enää vihkimään minua, koska suhtaudun halveksivasti avioliittoon, parisuhteeseen ja rakkauteen.
Eikä väärin naimisiin meneminen siihenkään jää. Emme ole nimittäin muuttamassa tulevan vaimoni kanssa samaan osoitteeseen avioitumisen jälkeen. Eihän niin voi naimisissa olla! Mikä avioliitto se sellainen on? Miksi on mentävä naimisiin? Oikeaan avioliittoon kuuluu arjen jakaminen toistensa kanssa eikä mikään satunnainen viikonloppukuhertelu. Ehkä sekin sääntö lukee samassa kirjassa, jota en ole lukenut.
On olemassa laatikkoihmisiä.
Laatikkoihmiset ovat ihmisiä, jotka ovat rakentaneet tai joiden päähän on rakennettu tiukkoja raameja koskien ihmisen elämää. He elävät elämäänsä kirjoittamaton sääntökirja edessään ja tilaisuuden sattuessa kohdalle, eivät emmi sanoa mielipidettään. Usein asioista, jotka heille ei edes kuulu ja josta he eivät mitään tiedä.
Laatikkoihmisille on olemassa yksi tapa rakastaa. Kaikki loput tavat ovat vääriä tapoja, joiden kimppuun on syytä hyökätä, koska ne aiheuttavat uhan omalle ajattelutavalle. Niin kuin hyökättiin ystäväni päälle, joka aviomies menehtyi traagisesti. Jossain vaiheessa leskeksi jäänyt nainen sattui rakastumaan, mutta eihän niin olisi saanut tehdä, koska on olemassa jokin laatikkoihmisten määrittelemä aika sille, milloin saa leskenä rakastua uuteen ihmiseen.
Liian aikainen rakastuminen ja elämässä eteenpäin meneminen aiheuttaa laatikkoihmisissä suunnatonta raivoa, koska eihän parisuhteen kultaista sääntökirjaa saa tuolla tavalla mennä rikkomaan.
Laatikossa on sinänsä ihan turvallista elää. Itse pidän enemmän laatikon ulkopuolisesta ajattelutavasta, koska laatikossa eläminen saattaa aiheuttaa ahtaanpaikankammoa. Voisihan sitä olla menemättä kesällä naimisiin, koska on avioliittoa kaksi kertaa onnistumatta kokeillut ja koska ei ole mahdollista muuttaa saman katon alle. Voisi alkaa kuunnella laatikkoihmisiä ja luovuttaa.
En silti tee sitä, sillä tiedättekö mitä? Ei ole olemassa yhtä parisuhteen kultaista sääntökirjaa. Niitä on niin monia kuin on parisuhteitakin. Minä kirjoitan tulevan vaimoni kanssa omaani. Siinä sääntökirjassa se ei ole merkityksellistä, että olemmeko olleet aiemmin naimisissa. Eikä sääntökirjassa ole merkityksellistä se, että asummeko samassa osoitteessa. Ei ole parisuhteen tunnusmerkki, että on sama katto.
Oikean parisuhteen tunnusmerkki on kahden ihmisen välisessä kosketuksessa. Se on samantekevää, onko kahden kosketuksen välissä ovi vai kahden kaupungin erottava maantie, jos kosketusta ei ole. Toisen sylissä voi tottua olemaan, vaikka se syli ei joka ilta ole saatavilla. Siihen taas ei pidä koskaan tottua, että syliin ei pääse, vaikka se sijaitsisi samassa huoneessa.
Miksi on mentävä taas naimisiin? Siksi, että rakastan ihmistäni. Pitääkö siihen olla jokin parempi syy?
Rakkautta ei ole tässä pahassa maailmassa koskaa liikaa tai liian monta kertaa, laatikkoihmiset pelkää että heidänkin puoliso voi yhtä helposti löytää muualta rakkauden ja siksi tuomitsevat.
Onnea teille <3
Voihan sitä olla yhdessä ilman että menee naimisiin ja muuttaa yhteen? Ei se tarkoita että on laatikkoihminen, jos asiaa ihmettelee. Itselleni avioliitto on todella merkityksellinen asia ja siihen olen 100% sitoutunut. Kuitenkaan se ei tarkoita, että ajattelisin, että siinä on pysyttävä vaikka mitä tapahtuisi. Kuitenkaan se ei tee minusta laatikkoihmistä, jos itse en eron sattuessa, en haluaisi kovin kepeästi (nopeasti) mennä uudelleen naimisiin. En mennyt nopeasti naimisiin nykyisenkään mieheni kanssa, halusin edes jollain tasolla tuntea sen ihmisen jolle sanon papin edessä tahdon (vuodessa ei kehenkään ole vielä oikeasti tutustunut). Minusta on väärin alkaa tuomitsemaan ihmisiä laatikkoihmisiksi sen vuoksi, jos sattuu ihmettelemään esim sitä, mikä kiire sinulla on jälleen kerran naimisiin. Yhdessä voi olla vaikka loppuelämän ilman avioitumista. Lisäksi, koska emme tiedä edellisten suhteidesi päättymiseen johtuvia syitä, emme tiedä mitä ex-vaimosi tästä kaikesta ajattelee, miten he voivat, mitä vanhempi tyttäresi ajattelee, niin on aivan luonnollista olla myös kanssaihmisenä kaikesta tästä huolissaan. Ja uskon, että myös osa läheisistäsi on huolissaan. Ja minusta siihen on myös oikeus. Se ei kuitenkaan tee meistä laatikkoihmisiä, me olemme ihmisiä.
Myös sinä Sami olet laatikkoihminen, ainoastaan eri tavalla kuin joku toinen. Sinäkin sanot mitä haluat, huolimatta siitä mitä muut asioista ajattelee. Sinusta esim pitäisi juosta karkuun jos vaimo pitää kodin siistinä ja leipoo, tämän minä koin loukkauksena. Miksi? Siksi, että minä en elä jonkun roolin mukaan, vaan minä pidän siitä että koti on siisti ja minun harrastuksiini kuuluu leipominen. Miehestäni tämä on ihana asia. Rakkautta on myös se että ei itse ala luokittelemaan toisia ihmisiä vain siksi, että he ovat jostain asiasta eri mieltä. En minä ainakaan. Sami saa mennä naimisiin ja minä voin siihen todeta että miksi näin nopeasti? Olisiko hyvä elämässä välillä pysähtyä, nauttia vain ja ainoastaan omasta seurasta ja tutustua itseensä ennen kuin sitoutuu jälleen kerran uuden ihmisen kanssa. Kukaan meistä ei tunne itseään, saati että tuntisi toista ihmistä. Siksikin on hyvä välillä pysähtyä ja katsoa sisimpään kuka siellä on. Nämä mielipiteet eivät tee minusta Sami laatikkoihmistä, vaan olen ihminen, joka ajattelee elämästä hieman eri tavalla kuin sinä. Älä siis kirjoituksissa tuomitse muita ihmisiä, jos et halua sinua tuomittavan. Ja se, että tuo elämänsä julkiseksi johtaa valitettavasti myös siihen, että saa varmasti kaikenlaista kohtelua osakseen, voi myös elää niin ettei tuo elämäänsä julkiseksi, nämä ovat elämän valintoja. Tämä ei kuitenkaan oikeuta Sami sinua tekemään samaa eli haukkumaan meitä muita jotka emme halua elää kuten sinä 🙂 Rauhaa ja rakkautta.
Kiitos vastauksestasi. Käytät sanaa kepeä nopean avioitumisen edessä. Kirjailija Kari Hotakainen sanoo haastettelussaan kosineensa tulevaa vaimoansa kahden viikon yhdessäolon jälkeen. Jokainen rakkaustarina on subjektiivinen kokemus ja ainoa, joka tietää siitä parhaiten, on kyseistä elämää itse elävä. Tuota samaa argumenttia on käytetty myös tasa-arvoisen avioliiton vastustajat toitottaessaan, että miksi homojen pitää naimisiin mennä, eikö se riitä että he keskenään tietävät rakastavansa. Siis sitä samaa argumenttia, jolla itse aloitit viestisi. Ei ole yhtä tapaa olla avioliitossa tai yhtä tapaa aloittaa avioliitto. Ei ole olemassa yhtä oikeaa tapaa tehdä. Eikä sinunkaan totuutena heittämät totuudet ole oikeita. Sanot ilman perusteluja, että vuosikin on liian lyhyt aika ihmisen tutustumiseen. Se saattaa sinulle olla. Muiden puolesta et voi sanoa. Mitä sitten vaikka onkin? Emmehän me koskaan edes toisiamme täydellisesti opi tuntemaan ja se on hyvä. Ihmisessä pieni salaperäisyys on vain plussaa.
Mitä tuohon siivottuun kotiin ja leipomiseen tulee, niin se oli vain esimerkki tietystä roolituksesta eikä avoin hyökkäys ihmisiä kohtaan, jotka siivoavat. Johonkin se tuntui osuvan, koska asia sai niin paljon huomiota. Itsekin siivoilen ja leivon. Mahtavaa jos ihmiset niin tekevät, mutta surullista jos jostain muusta kuin omasta halusta. Tekstini sisälsi huumoria, niin kuin tekstini usein sisältävät. Ja kuten tekstissäni kirjoitin, se oli MINUN oma lista, omia mielipiteitäni. Jos tekstin otti haukkumisena niin ihmettelen. Ei kaikesta pidä syyllistyä. Ihmiset saavat tehdä elämällään aivan mitä ikinä haluavat. Ei ole minun asiani arvioida. He voivat katsella kymmenen vuotta ennenkuin avioituvat tai kaksi viikkoa. Itse tietävät parhaiten. Laatikkoihminen-termissä aion pysyä, koska siinäkin tämä sama logiikka tuntuu toistuvan kuin rasismikeskustelussa. Olen vahvasti antirasisti ja muutenkin arvoliberaali ihminen ja en voi sietää rasismia tai ahdasta tapaa ajatella maailmaa. Rasistithan usein syyllistävät rasisminvastustajia rasismista rasisteja kohtaan, joka on naurettavin vastaväite ehkä ikinä.
Yhtä kaikki, on ihanaa mennä naimisiin rakastamansa ihmisen kanssa. Vihjailet tekstissäsi, että joitakin läheisiäni se saattaa huolettaa ja ahdistaa. Jos näin on, niin sanottakoon, että jos rakastaminen ja sitoutuminen ihmiseen on huolen ja ahdistuksen arvoinen, niin elämään pitäisi kai hankkia oikeitakin huolia. Papin aamen ei tulevaa liittoamme siunaa, sillä olemme uskonnottomia ihmisiä, mutta kaunis rakkausjuhla tekee sen sijasta. Miksi pitäisi olla tekemättä asioita, joita haluaa tehdä? Miksi pitäisi odottaa? Päätän kommenttini ystäväni sanoihin. Hän vietti häitään rakastamansa ihmisen kanssa puolitoista vuotta sitten syksyllä. Kolme päivää häistä, naisen aviomies menehtyi onnettomuudessa. Avioliitto kesti kolme päivää. Ystävä sanoi, että jos hän olisi tiennyt asiasta, he olisivat menneet naimisiin tunnin päästä tapaamisestaan. Olisi avioliitolle tullut enemmän päiviä. Niin se vain menee. Huomista ei ole kukaan luvannut, joten miksi jättää tänään tekemättä? Siihen kun joku osaa vastata tyhjentävästi, niin otan vastauksen ilolla vastaan.
Mitä julkisuuteen tulee, niin varmasti voi olla tuomatta elämäänsä julkiseksi. Minä olen valinnut kirjoittaa julkista ja henkilökohtaista blogia. Moni esiintyvä taiteilija on valinnut olla esiintyvä taiteilija. Julkisuus tulee mukana. Se ei silti tee yhtään sen hyväksyttävämmäksi sitä, että ihmiset herjaavat julkisuudessa olevia, koska ovat siellä valinneet olla. Ei kai se koskaan ole kohteen vika että tekijä tekee väärin? Samalla logiikalla voihan sitä olla menemättä illalla kaupungille, ettei vaan satu mitään. Tai pukeutua lakanaan ettei vaan aiheuta toisissa ihmisiä houkutuksia.
Rakkaus on ihana asia. Jokainen kosketus, jonka toiselle ihmiselle antaa, tekee tästä maailmasta kauniimman. Iloa ja valoa.