Näyttää: 1 - 10 of 10 tulokset

”En syytä isääni siitä, etten ole saanut häneltä sitä, mitä olisin eniten kaivannut”

”Mä uskon, että minun kokemukseni omasta isästä on aika yleinen lapsille, jotka on eläneet lapsuuttaan siinä 80-90-luvulla ja varmaan aikaisemminkin. Isän rooli taisi olla lähinnä siittäjä, ja äiti huolehti lapsista. Isän seura oli lapsena älyttömän harvinaista. Isä lähinnä huolehti perheessä ruokaa pöytään, teki kahta työtä ja vietti perheen kanssa aikaa …

”Kaipaan häntä järkyttävästi vielä kolmen vuoden jälkeenkin”

”Oot tosi rakas. Näin sanoi avovaimoni minulle sairaalan sydänosastolla, kuten sanoin myös hänelle ja suutelin häntä. Seuraavana päivänä hän poistui luotani. Muistan ikuisesti sen hetken, koska ne olivat viimeiset sanamme. Yksitoista vuotta saimme elää mahtavaa yhteiselämää. Muistakaa sanoa rakkaillenne hyviä sanoja, se ei maksa mitään, mutta antaa elämään arvoa.  Minä, …

”En halua olla yksin enkä kasvaa enää yhtään ihmisenä”

”Minä olen se nainen/henkilö, joka on eronnut jo pari kertaa. Ensimmäisessä liitossa olin ihan liian pitkään onneton ja odotin muutosta. Odotin nimenomaan että toinen muuttuisi ja sitä myöten myös minun elämäni. Kaikki keinot kokeiltuani/kokeiltuamme, päätin lähteä. Ja päätökseen olin ja olen edelleen enemmän kuin tyytyväinen. Tottakai sitä joskus miettii, että …

”Kaipaan häntä järkyttävän paljon vielä kolmen vuoden jälkeenkin”

Julkaisin avovaimonsa menettäneen miehen tekstin blogissani. Hän kommentoi teksiä blogin kommenttiosiossa tällä seuraavalla kommentillaan, muistuttaakseen siitä, että rakkaus on tärkeintä, mitä meillä tässä elämässä tulee koskaan olemaan ja että mikään ei ole itsestäänselvää ja ikuista. ”Minä, alkuperäisen tekstin kirjoittaneena, haluaisin vieläkin kerran muistuttaa lukijoita siitä että elämä on hyvinkin ailahtelevainen. …

”Milloin sä oot viimeksi koskettanut mua?”

(Teksti, joka on muokattu useista saamistani viesteistä ja kommenteista vuosien varrella. Tekniikkana leikkaa ja liimaa taktiikka.) Millon sä oot viimeks koskettanut mua näin? Milloin sä ylipäätään oot koskettanut mua? Milloin minusta tuli osa kotiin kuuluvaa esineistöä. Milloin sä kysyit, että mitä mulle kuuluu. Tämä kaikki tässä meidän ympärillä, nämä seinät, …

”Työ ja liikunta on minun pakokeinoni tässä hellyydettömässä ja seksittömässä avioliitossani”

Tämä teksti ja tähän mennessä kirjoitetut kommentit menivät syvälle sieluuni ja minuun sattuu. ”Ihmisten pitäisi tyytyä vähempään, niin ei tarvitsisi erota” ”Olen keski-ikäinen mies. Olen ollut naimisissa reilut 20 vuotta saman naisen kanssa. Meillä on teini-ikäinen tytär, hyvä koti ja hyvät ammatit. Olemme terveitä ja kaikin puolin ihan turvallista ja …

Kaipaan lavuaarissa olevia partakarvojasi

Tarina päättyneestä rakkaudesta, joka voisi olla totta. Vessan lavuaari on puhdas ja kiiltävä. Minun oloni on silti surullinen. Kaipaan lavuaarissa olevia partakarvoja. Niitä, joista aiemmin sinulle huomauttelin. Joka kerta lavuaarissa olevat partakarvat olivat merkki siitä, että kylpyhuoneessa tuoksui sinun partavetesi tuoksu. Se tuoksu, joka teki minut aiemmin villiksi. Silloin, kun …

Me olemme yhteinen kaunis hetki

Kahdeksanvuotiaana nousimme naapurissa asuvan tytön kanssa taloyhtiömme roskakatoksen päälle katsomaan tähtiä. Oli syksyinen hämärä ilta ja tähtitaivas edessämme täysin auki. Makasimme katolla vierekkäin ja taivas näytteli meille näytelmää, jollaista ei missään muualla tule koskaan nähdyksi. Etsimme katseillamme tähtikuvio Otavaa, koska muita emme osanneet etsiä, emmekä edes nimetä. Tuosta hetkestä on …

Käsi joka sinua silittää

Se oli nuoruutta. Joitakin vuosia yli kahdenkymmenen. Aikaisen aamuyön tunteja, kun baarit olivat sulkeneet ovensa ja edessä oli yksinäinen kotimatka kohti yksin odottavaa asuntoa. Vuosituhat oli ensimmäisillä sivuillaan. Kaupunki ympärillä vielä uusi ja suhteellisen tuntematon. Asuin Pispalassa, Tampereella. Matkaa jäljellä muutamia satoja metrejä, ehkä korkeintaan kilometri. Pispalan pitkissä portaissa asteli …

Mitä tehdä pinnoilla, jos pinnan sisällä kumisee pelkkä tyhjyys?

Muistutuksena elämän tärkeimpiä asioita. Olen muutaman kerran teksteissäni maininnut leskirouva Helmin. Helmi on sittemmin jo edesmennyt rakkauden sanoman sanansaattaja. Hän tuli maininneeksi minulle yhdellä lauseella rakkaudesta kaiken sen, mitä olen yrittänyt kuusi vuotta kirjoittaa erilaisin sanoin blogiini. Haluan tuoda tuon sanoman uudelleen esille, koska se kertoo meille elämästä oikeastaan kaiken, …