Tämä teksti ja tähän mennessä kirjoitetut kommentit menivät syvälle sieluuni ja minuun sattuu.
”Ihmisten pitäisi tyytyä vähempään, niin ei tarvitsisi erota”
”Olen keski-ikäinen mies. Olen ollut naimisissa reilut 20 vuotta saman naisen kanssa. Meillä on teini-ikäinen tytär, hyvä koti ja hyvät ammatit. Olemme terveitä ja kaikin puolin ihan turvallista ja hyvää elämää vietämme, emme edes riitele juurikaan. Voisin kait todeta, että seesteistä ja turvallista arkea; yhteisiä iloja matkustelusta, harrastuksista, ulkona syömisestä, pienistä asioista. Kaikki on siis hyvin – vai onko sittenkään?
Seksiä liitossamme ei ole ollut enää noin kolmeen vuoteen. Vaimoni ei ole koskaan ollutkaan seksuaalinen eikä muutenkaan erityisen hellyyden tarpeellinen; eikä myöskään osoita hellyyttä minuun kosketuksin tai hyväilyin. Minä olen ollut aina – ja erityisesti edellisessä suhteessani n 20 vuotta sitten – hellyyden ja seksin tarpeellinen. Olen itse halunnut antaa hellyyttä ja kosketusta ja nautin valtavasti saadessani naisen kosketusta, enkä tarkoita pelkästään seksiä vaan hyväilyjä, suukkoja, samalla sohvalla lähekkäin istumista.
Minä olen jotenkin pikkuhiljaa vuosien saatossa hyväksynyt ja alistunut. Pakenen asioita ja tilannettani työhön ja liikuntaan. En käytä päihteitä, enkä alkoholia – nautin kerran viikossa saunan päälle 2 pientä olutta, hyvän ruoan kanssa lasi hyvää viiniä. Humalassa olen ollut edellisen kerran muistaakseni n 5 vuotta sitten. Työ ja liikunta on minun pakokeinoni tässä hellyydettömässä ja seksittömässä avioliitossani.
En ole koskaan pettänyt vaimoani fyysisesti; ajatuksellisesti kylläkin satoja kertoja. Olen selaillut seksitreffi-ilmoituksia, olen ottanut sähköpostitse yhteyttä näihin naisiin, olen jopa sopinut tapaamisia muutaman kerran, mutta vetäytynyt niistä sitten pois esim. sairastumiseni tekosyynä. Jokin moraalinvartija tai uskalluksen puute on saanut minut aina vetäytymään maksullisesta seksistä. Tyydytän seksuaalisuuttani itse pari-kolme kertaa viikossa; sehän on ihan normaalia ja tekee hyvää, pitää miehen terveenä – näin ovat jopa lääkärit sanoneet.
Tämän aamuisen jakamasi tekstin ja siihen tulleet kommentit luettuani olen yhä vakuuttuneempi siitä, että avioliittomme saattaa olla päätteessään.
Minulla on yksi paha burnout kokemus noin viiden vuoden takaa. Olin siitä sairauslomalla pari kuukautta ja kävin muutaman kerran terapiassa – se auttoi. Burnoutin aiheutti ensisijaisesti liian vaativa työ – ja tietenkin itse itselleni asettamat liian kovat vaatimukset. Mutta arvaatkos? Olen vasta noin vuoden sisään ajatellut, että tämä läheisyyden ja tietynlaisen arvostamattomuuden puute avioliitossani on ollut merkittävä tekijä ja syy työuupumukseeni, koska siihen työhönihän minä olen paennut tätä tilannettani.
Erityisesti minua kirpaisee tuo, että kuinka huonon ja läheisyyden tarpeettoman naisen mallin vaimoni antaa tyttärellemme – se sattuu minuun melkein vielä enemmän, kuin se että minä en saa naisen kosketusta. Pala kurkussani ja kyyneleet valuvat tätä kirjoittaessani; minuun sattuu, syvälle tunteisiini ja sieluuni sattuu.
Itse olen pyrkinyt olemaan tyttärelleni hellän ja koskettavan miehen malli. Pyrin halaamaan häntä päivittäin, annan suukon otsalle, silitän hänen hiuksiaan. Jos meillä on riitoja, jos esimerkiksi ”teini äksyilee” – niin saatan kaapata hänet halaukseen, painimme hetken olohuoneen matolla – meillä on ollut jo tyttäreni lapsuudesta saakka oma ns ”köntyspaini”, jossa jalat ja kädet maassa ns. karhumaisessa asennossa muksimme toisiamme hellästi ja nauramme samalla – Ja tiedättekö ihmiset, se toimii vieläkin, vaikka tyttäreni on jo teini-ikäinen. Aika monet teiniäksyilyn solmut on saatu auki pienen fyysisen kontaktin kautta.
Minulla on vahva tunne, että tyttäreni kaipaa ja tarvitsee isältään ajoittain tätä kosketusta. (Selvyyden vuoksi korostan, että kosketuksiimme ja hellyyteemme ei liity mitään seksuaalista. Vaan normaalia hellyyttä ja lämpöä mitä nähdäkseni vanhemman ja lapsen välillä pitääkin olla). Vaimoni ei fyysistä lämpöä ja kosketusta kohdenna myöskään häneen.
Vaimoni on kyllä muuten huomaavainen ja kantaa isoa vastuuta kotimme siisteydestä ja järjestyksestä, ruoan laitosta, arjen pyörittämisestä, tyttäremme asioiden ja huolen pidosta – ja siitä häntä kiitän ja arvostan.
Mutta minä taidan voida pahoin?
Auttakaa minua rakkaat ihmiset.”
No et ole ainut, olen nainen ja kokenut tämän monta vuotta 35 ja mieheni on 15 vuotta vanhempi. Aika tuskaa ja muut on käynyt mielessä.
Minulla sama tilanne mieheni kanssa. Yhdessä ollaan oltu yli 30 vuotta, mutta viimeiset 6-7 vuotta seksi on miehelle pakkopullaa ja kun sitä harrastetaan, on se sisään ja ulos ilman mitään esileikkejä.
Aikoinaan tv:tä katsellessa mies istui aina vierelläni, käsi polveni päällä, antoi suukkoja ohimennen, nappasi halaukseen jne. Nyt hän kulkee ohitseni, vaikka yritän koskettaa häntä.
Halipulaisena olen myös siirtänyt halailun lapsiin. Saatan halata tai pussata otsalle ilman mitään syytä. Valitettavasti oman tuskani olen siirtänyt viinilasiin (salassa perheeltä). En halua erota, sillä mekään emme riitele, mutta olen miettinyt että tämän pitää loppua ennenkuin alan kallistamaan kuppia liikaa
”Olet oman onnesi seppä” – ajatus voisi toimia tässä kohtaan. Eli jos asiat nykyisen, siltikin hyvän vaimon kanssa eivät parane, niin minä eroaisin suhteesta. Ei ole oikein jäädä roikkumaan suhteeseen, missä kärsit. Koskaan ei ole liian myöhäistä tavoitella onneaan.
Kyllä ymmärrän täysin tämän sieluun asti menevän läheisyyden puuttumisen tuskan. Olen naisena liitossani samassa tilanteessa ollut jo reilusti yli neljä vuotta. Vaikka rakastaa kovin yhä toista, läheisyyden ja intiimin puolen vajaus alkaa näkymään koko olemuksestani. Meillä kyseessä on lääketieteellinen ongelma, johon lääkärit eivät ratkaisua ole löytäneet vieläkään. Olemme keskustelleet asiasta paljon, mutta tilanne on yhä auki. Kukaan, joka ei tällaiseen joudu, ei ymmärrä niitä kaikkia tunteita, mitä molemmat osapuolet käyvät päässään. Toivottavasti pääsemme kaikki raastavissa tilanteissa olevat rakentaviin ratkaisuihin jokaisen osalta. Voin sanoa, että helppoja mitkään ratkaisut eivät ole kenellekään, kun asiat eivät ole mustavalkoisia. Voimia kaikille meille kärvisteleville.
Ensinnäkin halaus sinulle. Älä hyväksy tai alistu, kosketus parisuhteessa kuuluu ihmisoikeuksiin. Toivon, että saat kaipaamaasi kosketusta. Oletatko ihan varma, ettei myös vaimosi kaipaa kosketusta? Mitä, jos taustalla onkin joku tunnelukko?
Kysyn sinulta oletko puhunut ja sanonut vaimollesi suoraan, mitä kaipaat? Oletko itse tehnyt aloitteita, järjestänyt romanttisia treffejä ym.? Oletko kysynyt, mistä vaimosi syttyy? Olisiko esim. seksuaaliterapeutista apua?
Jäin miettimään sitä, kun sanoit, että vaimo kantaa isoa vastuuta kodista.
Minulle ruuhkavuosia elävänä naisena parasta esileikkiä on se, kun mies osallistuu kotitöihin 🙂 (joo vähän surulliselta kuulostaa :D)
On kai ihan tutkittukin juttu, että epätasa-arvoinen kotitöiden jako vähentää naisten seksihaluja. Jos mies tekee pitkää päivää ja hoidan yksin kodin ja kolme lasta niin silloin ei minulle jää henkisiä tai fyysisiä haluja/voimavaroja seksiin. Olen tämän myös kertonut miehelleni. Haluan haluta enemmän ja parantaa suhdettamme.
Toivon, että löydätte kosketuksen. Joskus on kuitenkin niin, että halut ovat liian kaukana, eivätkä lähene vaikka molemmat yrittäisivät. Silloin pitää kuunnella sydäntään ♥️
Moni muukin oli epäillyt, että mies ei tee kotitöitä ollenkaan ja että vaimon tunnekylmyys johtuu miehestä. Hän ei itse halua nimellään vastata kysymyksiin, mutta on välittänyt minulle viestin vastattavaksi hänen puolestaan: ”Laitan jo nyt muutaman täsmävastauksen eräisiin kommentteihin.
1. Kotityöt. Kyllä niistä on keskusteltu ja ovat balanssissa. Minulla on ollut aina hyvin vaativa työ ja pitkiä työpäiviä. Vaimollani on ollut pätkätöitä ja työttömyyden jaksoja, joten sen mukaan on sovittu kotitöiden järjestelyt. Minä teen ns raskaat siivoukset, ikkunouden pesut, mattojen tamppaukset, lattioiden pesut, omakotitalon kunnostus- ja huoltotyöt sen mukaan kuin osaan eli nurmen leikkaukset, rännien putsaukset, lumityöt ja pienremontit. Vaimoni hoitaa sitten ns päivittäis- ja viikkosiivouksia. Ei hän ole koskaan valittanut, että kotityöt olisivat epätasapainossa. Minun vastuulla on kuitenkin ollut perheen toimeentulo mm. vaimoni työttömyysjaksoilla.
2. Vaimoni lapsuuteen ja nuoruuteen liittyy itsetunto-ongelmia ja syömishäiriöitä. Niistä hän kantanee taakkaa vieläkin. Hänen äitinsä on hyvin kontrolloiva, joten luulen sen heijastuvan vaimooni vieläkin. Vaimoni on käynyt terapiassa aikuisiällään, viimeksi joitain vuosia sitten. Niistäkin on keskusteltu ja asioihin on tullut edistystä – mutta ei mielestäni riittävästi, jotenkun prosessit ovat kovin kesken ja välistä minusta tuntuu ettei vaimoni ota tuota terapiaa tosissaan eikä sitten käytännössä harjoita niitä tehtäviä mitä terapeutiltaan on saanut.
3. Ja tämä mikä tärkeintä. Rakastan vaimoani aivan valtavasti – mutta en halua olla hänen lääkärinsä, en hänen terapeuttinsa – vaan tasavertainen aikuinen, aviopuoliso. Minä en valitettavasti taida enää jaksaa kovin montaa vuotta tätä elämää. En todellakaan ole itsetuhoinen, en. Siitä ei tarvitse kenenkään huolestua. Haluaisin niin paljon olla haluttu ja ansaitsemani kohtelun saava mies. Haluaisin lämpöä, kosketuksia ja hellyyttä.”
Jotain järkevää ajattelin kommentoida, mutta kirjoituksesta paistoi niin suuresti inhimillinen läheisyyden kaipuu kaikissa muodoissaan, että se jotenkin mykisti. Ehkä siksi, että tekisi mieli vain sanoa ”lähde”, mutta siihen en koe olevani oikeutettu. Ehkä sanonkin sen sijaan, että voimaa ja taidat kuitenkin olla siinä mielessä oikealla tiellä, että mietit asiaa, olet kirjoittanut siitä. Uskon, että elämä ohjaa oikeaan suuntaan.
Myös mun mielestä tarve tulla kosketetuksi ja saada koskettaa on ihan ihmisenä olemisen tärkeimpiä asioita. Parisuhteessa se on erityisen tärkeää ja yksi tapa osoittaa rakkautta, kiintymystä, välittämistä, halua ja himoa. Itselleni se on tosi tärkeää ja tavoitan hyvin sen, miksi se tuntuisi pahalta olla ilman.
Huomaan jääväni miettimään, onko niin, että tilanteessa on vain kolme vaihtoehtoa; pettäminen, tilanteeseen onnettomana alistuminen tai suhteesta lähteminen. Kuinka avoimesti olette pystyneet kumppanin kanssa puhumaan asiasta? Se ei varmastikaan ole helppoa, mutta olisi tärkeää jakaa tätä asiaa yhdessä. Jos omaa onnetonta oloa kantaa yksin, sitä saattaa tulla huomaamatta työntäneeksi toista kauemmas.
Mietin myös, kuinka olen kuullut tälläaisissa tilanteissa joillekin toimineen avoimen suhteen, jossa ei tarvitse rikkoa omaa moraaliaan pettämällä. Suosittelisin tuoreen Avoimet suhteet -kirjan lukemista, siitä voi herätä monenkinlaisia mietteitä ja ajatukset liikahtaa johonkin suuntaan. Onko välttämätöntä, että yhden ihmisen pitää tyydyttää kaikki parisuhdetarpeemme vai voisiko olla toisinkin?
Tsemppiä tilanteeseen.
Kuulosti tutulta. Olemme mieheni kanssa kuin kämppikisiä. Nukumme eri huoneissa, meillä ei ole läheisyyttä saatikka seksielämää. Aikani yritin päästä lähelle ja pitää yllä läheisyyttä, mutta olen lopettanut yrittämisen kun asiat ei muutu. Olen ottanut asian puheeksi lukemattomia kertoja ja vastaus on aina sama :” meillähän on kaikki hyvin, eihän me koskaan riidellä ”. Jos se on parisuhteen ainoa kriteeri ettei riidellä , on asiat huonosti. Olen ”alistunut ” tilanteeseen ja osaksi hyväksynyt että tämä on näin. Haaveilen siitä että minut otetaan kainaloon ja pidetään hyvänä, vastavuoroisesti minä tekisin niin toiselle. Ihminen ei ole koskaan niin yksin, kun yksin huonossa suhteessa. Olen alkanut tekemään erotyötä sisimmässäni ja haluan pois tästä suhteesta. Olen siitäkin puhunut miehelle ja hänen vastaus on että jos on noin vaikeaa pitää lähteä. Elämä on yksinkertaista yksinkertaisille
Kiitos kirjoituksestasi, joka pistää miettimään ja antaa uskoa etten ole ongelmissani ainoa. Se on osittain kuin kuvaus omasta tilanteestani. Vaimo, joka ei halaa eikä pussaa – ei kuulemma ole sellainen ihminen. Läheisyys ja seksi lähes hävinnyt elämästämme, vain minä vastaan siitä puolesta ja siinä tilanteessa ettei enää kiinnosta. Olen herännyt siihen, että viimeiset neljä vuotta on ollut tällaista harmaata, ihan lakastuneen rakkauden keskellä elämistä. Olen antanut periksi. Ehkä meitä ei sittenkään ollut tarkoitettu yhteen. Muiden naisten kanssa tulen huomattavasti paremmin toimeen, mutta en oman kultani kanssa, joka on sitä jo kovin välttävästi. Pettänyt en ole, mutta viimeisten neljän vuoden aikana ihastunut muutamaan naiseen. Viimeisin ihastus on todella pistänyt miettimään. Hänellä myös ongelmia omassa parisuhteessaan ja olemme lähentyneet kovasti, toistaiseksi ystävinä. Lämpö tuntuu samalta kuin olisi pakkasesta astunut takan ääreen. Luulen että minun olisi aika lähteä, koska en pahemmin tunne mitään omatunnon pistoksia, mutta muu elämä pelottaa…
Lähde ihmeessä. Itse olin 30v. Miehen kanssa yhdessä, kolme lasta ja tein kaiken mitä vain kykenin. Mies ei puhunut, ei antanut hellyyttä eikä läheisyyttä. Erosimme vasta. Hänellä naisystävä, joka kuulemma kuuntelee ja puhuu. Seksi ei ole heillä tärkeää. Silti mies haluaa nähdä minu usein ja olla osa elämääni. Miettinyt olen, päästäänkö koskaan eroon toisistamme.
Minusta ansaitset nautintosi ja hyvän olosi hakemisen muualta. Jos vain mitenkään mahdollista avioliittoasi ja rakasta perhettäsi sekä taloutta tuhoamatta, ja löydät itseäsi miellyttävää seuraa maksullisesti, tee se. Se on satsaus hyvinvointiisi. Voisi jopa ajatella, että se olisi kuin hierojalla käynti.
Se, mitä vaimosi ei todella tiedä, ei voi satuttaa häntä.
Joten pidä huoli että tämä on sinun oma salaisuutesi ja että olet myös valmis sen kantamiseen loppuelämäsi. Eli että olet todella valmis siihen itse henkisesti.
Voimia sinulle!
Tsemppiä sinulle, tiedän miltä tuo tuntuu koska olen samassa tilanteessa…en minäkään tiedä mitä teen, kauanko jaksan, miten löydän läheisyyden ja intiimisyyden taas. Tuo miten tämä läheisyyden puute vaikuttaa lapsiin olen miettinyt itse, en halua antaa heille kuvan että tämä on hyvän suhteen malli 🙁 sama kokemus tyttärestä js painimisesta…teemme samaa ja hän tulee iloiseksi siitä, vaikka voi olla tosi huonolla teini-tuulella 🙁
Tuosta läheisyydestä niin en enää usko että se löytyy vaimolta koska hän ei siitä läheisyydestä tunnu välittävän samalla tavalla kun minä. En jaksa enkä halua jankuttaa asiastakaan enää, olen vain hiljaa ja kuolen sisältä päivä päivältä…en tiedä miksi en lähde….lapset varmaan, tuntuu pahalta rikkoa perhe sen vuoksi että en saa läheisyyttä…tuntuu itsekkäältä mutta joksus pitää miettiä omaa hyvinvointiakin…ehkä se päivä tulee ja pystyy taas nauttimaan elämästä, läheisyydestä ja kaikesta ilman masennuslääkkeitä…
Laita s-postii jos haluat jutella, vaikuttaa siltä että meillä on aika sama tilanne ja vois auttaa juutella jonkun kanssa! 💪
Harmittaa, miten menee ristiin nämä asiat ts. tarpeet. Miten nuorena ei huomaa, että päätyy yhteen vääränlaisen ihmisen kanssa. Minä olen samasta syystä eronnut muutama vuosi sitten, enkä ole hellyyttä arvostavaa miestä löytänyt. Sitten sellainen aarre on kiinni naisessa, joka ei tuota ihanaa ja miehessä ilmeisen harvinaista ominaisuutta arvosta. Vai onko niin, että lähes kaikki hellät ja keskustelutaitoiset miehet ovat varattuja, kun lähes kaikki naiset haluavat sitä.
Me ollaan oltu reilu 20 vuotta yhdessä. Seksi ja läheisyys on vähentyneet viime vuosina olemattomiin. Mies ei anna minkäänlaista läheisyyttä, koskettaa vain seksiä halutessaan ja sekin tapahtuu kerran kahdessa kuukaudessa. Minun haluni taas herättäisi läheisyys, koskettelu, toisen huomioiminen. Nyt kun en niitä saa niin halunikin on kadonnut. Välillä olen kokeillut että jos annan läheisyyttä ja huomiota miehelle niin saisinko samaa takaisin. No en saa, hän vain nauttii saamastaan huomiosta antamatta mitään takaisin. Ei sellaista kauaa jaksa. Näistä on puhuttukin mutta tilanne paranee muutamaksi päiväksi ja palaa sitten aina ennalleen. Nyt onkin olo että olkoon, en jaksa enää yrittää kun ei häntäkään kiinnosta. Perus mies, ei puhu eikä pussata. Ollaan sitten ilman.
Kaikki on näennäisesti hyvin, mutta et ole onnellinen. Meillä on vain tämä yksi elämä. Lähtisin viemään asioita siihen suuntaan, että pystyt solmimaan uuden, onnellisuutta tuovan suhteen. Se on niin paljon muutakin kuin irtosuhteet ja pelkkä seksi. Jos puolison kanssa asiasta on vaikea keskustella, pääsisikö alkuun yhteisessä terapiassa, jossa molempien tarpeet ja odotukset tulevat esiin. Voimia ja paljon onnea!
Pahinta on katsoa suihkunraikasta miestä kylpytakissaan ja niin vaan aina ja tuhannen kerran se kävelee ohi. Nukuttais saman peiton alla, pussailtais ja naurettais tyhmille jutuille niinkuin ennen vanhaan.
16 vuoden jälkeen ei nukuta ees samassa sängyssä. Mikä pettymys kun muksut on mummolassa viikon ja seksiä ei ole kertaakaan sinä aikana. Ja vaikka oliskin seuraavaks saa aikaisintaan kuukauden päästä. Jos nyt antaa niin on hetken hiljaa.
Ei auta puhumiset, itkut ja esivalmistelut. Ei enää kiinnosta typerät pikku lahjat ja lahjomiset kun haluais sen ihmisen.