Näyttää: 1 - 10 of 26 tulokset

”Koronarokote teki minusta lapsentappajan”

”Tuli sellainen olo, että haluan jakaa nämä fiilikset sinun kanssasi. Jotenkin tarvitsen tässä tilanteessa jonkinlaista tsemppiä ja ehkä sitä järjen ääntäkin. Väkisinkin mietin, että olenko minä tässä se vastuuton ja huono ihminen, joka ajattelee itsekkäästi omaa napaansa tuijottaen eikä osaa huolehtia niistä kaikkein rakkaimmista ihmisistään, omista lapsistaan. Olen kolmen lapsen …

Minähän ei kroppaani myrkkyä ota sanoi rokotekriittinen Markku ja laittoi tupakaksi

Saan kahden viikon kuluttua toisen koronarokotuksen. Syvään päätyyn eksynyt lääkäri, en ole varma, että onko häneltä otettu sittemmin lääkärinoikeudet pois, kertoi eilen someyleisölleen, että koronarokote aiheuttaa potenssiongelman. Pipuli ei niin sanotusti enää värähdä koronapiikin jälkeen. Viitteeksi hän laittoi postaukselleen englanninkielisen tutkimuksen, mutta unohti toki sanoa, että kyseisessä julkaisussa ei tokikaan …

Kuinka moni nainen tai mies vain hiljaisuudessa alistuu ja jää väkivaltaiseen suhteeseen?

Olen elänyt 7 vuotta väkivaltaisessa suhteessa. Alusta asti oli henkistä väkivaltaa, joka paheni vuosi vuodelta. Jossain vaiheessa kuvioihin tuli töniminen, tukistaminen, retuuttaminen. Sellainen pieni, josta ei mitään jälkiä jäänyt hetken punoitusta lukuunottamatta. Kaikki oli aina minun syytäni oli kyse sitten koiran oksentamisesta tai huonosta ravintola ruuasta. Alkuun järkytyin riidan yhteydessä …

”Haluan että minulla olisi taas ikävä”

Emme vielä tiedä, että mitä tämä yhäkin käsissämme oleva korona-aika on tehnyt parisuhteillemme. Olen kuullut, että lisääntynyt yhdessäoloaika on sopinut joillekin pareille ja parisuhde on muuttunut tiiviimmäksi ja paremmaksi, mutta sitten olen kuullut toistakin tarinaa. Näille toisille tarinoille annan kertojan äänen. ”Haluan vanhan maailman takaisin. Minulle ei sovi tämä jumissa …

Me tarvitsemme kulttuuria!

Vuosi on ollut monelle pitkä. Kulttuuri on ihmisen hyvinvoinnille mittaamattoman arvokas asia. Kliseinen ajatus sanoo, että kulttuuri on ruokaa ihmisen mielelle. Kulttuurintekijöiden ruoka onkin sitten toinen asia. Yhteiskunta on ollut enemmän ja vähemmän kiinni viimeisen vuoden ajan. Siihen on ollut hyvä syynsä. Mitenkään muuten pandemiaa ei voida voittaa kuin taistelemalla …

Kauniita tarinoita pandemian keskeltä osa 2 ja 3

Osa 2 ”Kyselit lukijoiden kommentteja pandemian aikaisesta parisuhdetilanteesta.Tämä tulee kuulostamaan vaaleanpunaiselta hattaraunelmalta, mutta olemme viettäneet kuluvan vuoden erittäin tiiviisti 4-henkisen perheemme kesken.Huomasimme, että tulemme yllättävän hyvin toimeen keskenämme (vaikkei tietenkään lasten riitelyltä säästy kukaan). Lisäsimme arkeemme luonnossa liikkumisen. Aina kun oli tylsää, kävimme metsäretkillä. Kesällä veneilimme paljon. Tottakai arki on …

Kauniita tarinoita pandemian keskeltä osa 1

”Kun pandemia keväällä -20 alkoi, elin sinkkuna kohtalaisen vapaasti ja tapailin aika paljon miehiä, kävin treffeillä ja siimaa oli viritteillä vähän suuntaan jos toiseen siinä toivossa, että johonkin tarttuisi se the one and only. Kun rajoitteet ja muut sitten iskivät päälle, loppui ”kevytmielinen” tapailu ja täytyi miettiä tarkemmin ketä tapaa, …

”Korona pelasti parisuhteeni”

”Olen viidessäkymmenessä oleva mies. Keskisuuren yrityksen esimiesasemassa. Olen koko elämäni ollut työkeskeinen, kuten hyvin monet ikäpolveni miehistä. Työ on määritellyt miehen mitan ja arvon ja se on mennyt arvoasteikossa jopa perhe-elämän ylitse. Viime kevät oli raskasta aikaa. Koronarajoitusten tullessa tapahtui, jos nyt ei äkkipysähdys elämän suhteen, mutta totaalinen muutos. Se …

Miten haluaisit tulla rakastetuksi?

Pysähdy hetkeksi paikoillesi. Ota kupillinen teetä. Lakkaa teeskentelemästä muutamaksi tunniksi. Mieti tämän jälkeen parisuhdettasi. Milloin olet viimeksi miettinyt sitä? Meneekö se siinä sivussa kuin itsestään? Jos menee, niin sehän on vain hyvä siinä tapauksessa, että tunnet saavasi siitä haluamasi. Jos menee, niin se ei ole hyvä siinä tapauksessa, jos et …

Avoin kirje vapaus ja rakkaus sanaa väärinkäyttäville

Olemme eläneet muutaman viime viikon aikana pahinta korona-aikaa maassamme. Päivittäiset tartuntaluvut ovat olleet todella korkeita ja pelko siitä, että luvut tulevat yhä kasvamaan on aiheellinen. Esimerkiksi meillä täällä Tampereella on lasten harrastukset laitettu jälleen jäihin ja yläkoulusta ylöspäin kaikki koulut suoritetaan etänä. Tämä siksi, että olisi olemassa mahdollisuus suhteellisen normaalista …