Näyttää: 1 - 9 of 9 tulokset

Rakkautta on päästää hänestä irti silloin kun hän haluaa lähteä

Rakkaus ei ole väkisin kiinnipitämistä, rakkaus on irti päästämistä. Kuvittele tilanne, jossa puolisosi haluaa lähteä suhteestanne. Tai ei sinun sitä ehkä tarvitse kuvitella. Olet saattanut olla siinä tilanteessa. Miten olet tilanteessa toiminut? Oletko päästänyt irti ja toivottanut hyvää matkaa vai oletko yrittänyt pitää väkisin kiinni ja jopa uhkailla tai kenties …

”Pitääkö minun pyytää anteeksi sitä, että lapseni on vegaani?”

”Haluan kirjoittaa oman tarinani liittyen julkaisemaasi ”Soijahomo” tekstiin. Perheeseeni kuuluu lisäkseni mieheni ja kaksi lasta. Toinen lapsistani on viisitoistavuotias ja toinen kahdeksan. Vanhempi lapsistani on mukana eräässä eläintensuojeluyhdistyksessä ja on sitä kautta omaksunut maailmankuvan, jossa hän ei halua käyttää eläinperäisiä tuotteita. Hän on ollut vegaanisella ruokavaliolla nyt vuoden ajan. Minä …

”Vanhempieni parisuhde ei tehnyt kenellekään hyvää”

”Vanhempani olivat olleet yhdessä melkein 10 vuotta ennen esikoisen pyörähdettyä maailmaan. Tuo esikoinen olin minä. Aloin elätellä itse toivoa vanhempieni erosta jo ennen yläaste-ikää. En vain uskonut niin tapahtuvan. Isä oli päivät töissä, mutta kun hän tuli illoiksi ja viikonlopuksi kotiin; pyllähti hän nojatuoliinsa ja laittoi telkkarin päälle. Aina kun …

Sama viekoitteleva katse kuin kadenkymmenen vuoden takaa

Nainen katsoo miestänsä, joka on seissyt hänen rinnallaan yli kahdenkymmen vuoden ajan. Naisen ei tarvitse kysyä mieheltään mitään. Pieni ilme miehen kasvoilla riittää lauseeksi. Vuodet ovat hioneet heidät ymmärtämään toisiaan. Nainen miettii, että sanottiinko hänelle 16-vuotiaana, että olet liian nuori rakastamaan ja ettei ensi rakkaus ikinä kestä. Samantekevää. Yli kaksikymmentä …

”Äitinä olen onnellinen, että lapsillani on hyvä äitipuoli”

Tämä on kaunis viesti äitiydestä, luopumisesta, rakkaudesta, ymmärtämisestä, rohkeudesta, kauneudesta, vanhemmuudesta ja kaikesta siitä, mistä vanhemmuudessa on kyse. Avioero koskettaa vuosittain 30 000 lasta. Lasta se satuttaa kaikkein vähiten silloin, kun on hänen kaltaisia ihmisiä lasten elämässä. ”Olen käynyt kovan tien, kun olen tässä vuoden päivät opetellut suhtautumaan toiseen naiseen, joka …

”Kun ihmiselle antaa vapauden, hänen ei ole tarvetta karata”

”Erosin juuri 14 vuoden ihmissuhteesta, missä pettämistä oli puolin ja toisin. Viimeksi minun puolestani. Eksän reaktio oli hurja. Huolimatta hänen omasta historiastaan.  Hänelle oli työnsä puolesta paljon reissuja ja hän sai reissata yhtenään etelässä hotelleissa ja käydä risteilyillä. Ja se ”verkostoituminen” on ollut melko huolellista. Itse en koskaan pettämisestä loukkaantunut …

Kasvatusohjeita keski-ikäisten huoltajille

Kirjoitin eilen tekstin ihmisten huonosta käytöksestä. Eräs kommentoija toivoi, että joku laatisi käyttäytymisohjeet meille keski-ikäisille ja sen ylittäneille. Täältähän ne tulevat. Kasvatusohjeita keski-ikäisten huoltajille. 1. Jos sinulla on mahdollisuus käydä kaupassa ilman keski-ikäistä, niin käy. Keski-ikäisen uhma saattaa käydä kaupassa ylivoimaiseksi, sillä hän saattaa heittäytyä lattialle huutamaan huomattuaan, että jokin …

”Olen ollut 25 vuotta parisuhteessa saman ihmisen kanssa ja silti onnellinen”

”Minua harmittaa. Tuntuu kuin olisin jotenkin viallinen, kun olen ollut pitkään naimisissa saman ihmisen kanssa ja vieläpä onnellinen tässä suhteessa. Monesta paikasta saa lukea, ainakin rivienvälistä, että minun ei pitäisi olla onnellinen, tai ei ole mahdollista olla onnellinen. Olen vain tyytynyt johonkin minulle sopimattomaan, enkä ymmärrä edes voivani huonosti. Pitkät …

Siis ethän sä nyt noin voi sitä tehdä!

”On ihmisiä, joiden ei pitäisi koskaan ryhtyä parisuhteeseen.” Tämän lauseen kuulin radiosta erään psykoterapeutin sanomana. Kyse on ihmisistä, jotka eivät kykene minkäänlaiseen joustamiseen ja kompromisseihin. Ihmisistä, jotka ovat liian ehdottomia ja jyrkkiä tavoissaan ja mielipiteissään, että toinen ihminen helposti siinä rinnalla tukehtuu ja jää jalkoihin. Joissakin tilanteissa kyse on jopa …