Näyttää: 1 - 3 of 3 tulokset

Maailman ihanin rakastaja

Sivustollani on seuraajana runoilija. Hän on kymmeniä kertoja muokannut tekstini runomuotoon tai ajatelmaksi. Haluan paljastaa hänet. Hänen nimensä on Anu ja hän löytää tekstistä kuin tekstistä olennaisen. Tässä hänen viimeisin tuotoksensa. Teema, jota olen toistanut monessa tekstissäni. Kyseenalaistan nimittäin voimakkaasti kuluneen parisuhdemantran, joka käskee tekemään töitä parisuhteen eteen. Parasta työtä …

Ei ole helppoa erota

Syyllistyn siihen toisinaan itsekin. Ihmettelemään ääneen, että miksi ihmiset pysyvät suhteissaan, jotka eivät ole antaneet heille yhtään mitään vuosikausiin. Miksi ei voi vaan lähteä? Palataan alkuasetelmaan. Meille on myyty ajatus parisuhteesta, joka kestää yhtä pitkään kuin ihmisen elämä. Ikään kuin parisuhteen mitta olisi millään muotoa arvottamaan sen merkityksen. Monet uskovat …

Lakkaa uskomasta sinulle jankattuihin parisuhdevalheisiin

Alkuun esimerkki naiselta, joka on aivopesty pahimmillaan yhteen ihmisen omaa hyvinvointia suuresti heikentävään ”parisuhdeviisauteen”. Se fraasi kuuluu, että ei saa antaa periksi liian helposti ja ihmiset eroavat nykyään aivan liian löyhin perustein. ”Erään yöllisen riidan aikana hän nousi sängystä ja tuli minun puolelleni sängyn viereen, kumartui minua kohti ja tuijotti …