Syyllistyn siihen toisinaan itsekin. Ihmettelemään ääneen, että miksi ihmiset pysyvät suhteissaan, jotka eivät ole antaneet heille yhtään mitään vuosikausiin. Miksi ei voi vaan lähteä?
Palataan alkuasetelmaan. Meille on myyty ajatus parisuhteesta, joka kestää yhtä pitkään kuin ihmisen elämä. Ikään kuin parisuhteen mitta olisi millään muotoa arvottamaan sen merkityksen. Monet uskovat tuohon ajatukseen kuin uskontoon. Vai parisuhteen pituudella on merkitystä.
Niin kuin monesta muustakin kultista, niin yhden totuuden parisuhteen kultista on vaikea päästä eroon. Vanhoja uskomuksia on vaikea muuttaa toisiksi. Jopa niiden kyseenalaistaminen saattaa saada aikaan hyökkäyksen kyseenalaistajaa kohtaan. Sen huomasi viimeksi viime viikolla, kun julkaisin naisen tarinan, jossa hän ilmoitti elävänsä avoimessa parisuhteessa ja kirjoitti, että ei halua koskaan naimisiin eikä saada lapsia. Nousi jopa viha hänen sanomaansa kohtaan. Joku kehtasi pöyhiä vanhoja parisuhdetapoja ja suorastaan pilkata parisuhdejumalaa.
Tämä on yksi syy sille, että miksi ei erota. Eipähän saa ainakaan syytettä siitä, että on eronnut liian helposti. Hyväksyttävämpää on riutua paskassa parisuhteessa. Niin monet muutkin tekevät ja paremman perään haikaileminen on vain pelkkää haihattelua.
Tullaan vähän lähemmäksi ihmistä seuraavana. Ihminen haluaa ympärilleen turvaa ja rutiineja. Lähes jokainen meistä haluaa, sillä rutiinit luovat turvaa ja pysyvyyttä. Ero rikkoo nuo rutiinit täydellisesti. Ei ihminen erossa pelkää sitä, että menettää tärkeän ihmisen, vaan sitä, että normaali elämä menee rikki. Rutiinit särkyvät. Iso osa arjesta menee uusiksi ja moni asia pitää aloittaa alusta. Tämä kaikki on yllättävän rankkaa.
Tämän kaiken päälle vielä muut elämän inhimilliset asiat, kuten talous, niin ero saattaa näyttäytyä uhkaavammalta kuin jääminen tyhjään avioliittoon. Jäämällä eivät ainakaan rutiinit mene rikki ja elämää voi jatkaa samalla tavalla kuin ennenkin. Lauantaisin on saunavuoro ja lähikauppa pysyy samana.
Minä en kyllästy kritisoimaan ihmisiä, jotka puskista huutelevat, että ihmiset eroavat liian helposti. Kun eivät eroa. Kun ero harvoin on helppo. Siinä tulee pahimmillaan menettäneeksi oikeuden nähdä lapsiaan joka päivä, menettää yhteisiä ystäviä ja sukulaisia ja joutuu muuttamaan toiselle asuinalueelle. Kaikki rutiinit menevät rikki ja siihen kohtaan joku tietämätön huutamaan vittumaista mantraansa helposti eroamisesta saa jopa veren kiehahtamaan.
Nämä kaikki edellä mainitut asiat ovat syitä sille, että ihmiset eroavat aivan liian vähän ja liian myöhään. Lieveilmiönä tämä aiheuttaa sitten muun muassa pettämisiä, jonka yhteyteen kuuluukin toinen perseestä oleva mantra, että eikö pitäisi ennen erota ennen kuin lähtee onkimaan vieraalle lammelle. Tuo on aivan järjettömän mustavalkoinen ajatus, mutta ehkä sanojille itselleen elämä on niin helppoa ja mustavalkoista. En tiedä.
Kuten sanoin, syyllistyn yksinkertaistamiseen välillä itsekin, mutta siitä pitäisi ehdottomasti päästä eroon, koska kukaan meistä ei tiedä kahden ihmisen välisestä suhteesta yhtään mitään, eikä varsinkaan niistä ajatuksista, joita ihminen itse käy läpi sisällään.
Yhden asian tiedän ihan omasta kokemuksesta, eroaminen ei ole koskaan helppoa.
Tunnustan, että on se vaikea lähteä ja tehdä viimeinen nykäisy irti siitä vanhasta. Itsellä takana pitkä pari suhde ja avioliitto sekä aikuiset lapset. Silti vielä niin paljon näkemättä ja kokematta. Yritetty kestää ja rakastaa sekä löytää tunteet toista kohtaan uudestaan, turhaan. Nyt asumme erillään, mutta vielä ei ole tehty viimeistä irtiottoa, miksi? Niin se on vaikeaa ja pelottaa osittain. Silti voin niin paljon paremmin ja mikään ei ahdista sekä yöt nukun hyvin, vaikka yksin. Näemme toisiamme ja yritämme miettiä, miten voisimme jatkaa. Minun on vaikea lähteä, kun osittain pidän toisesta ystävänä ja on ihan kivaa, mutta ei tunteita. Haluan tunteita ja rakastaa sekä tulla rakastetuksi sellaisena, kun olen! Tiedän, että tästä ei tule enää mitään ja miksi en saa sanotuksi, ei kannata enää jatkaa? Ehkäpä teen sen huomenna!
Kiitos ❤ Teksti ja kommenttisi avasi omaa tilannettani taas hieman. Meillä lapset vielä kouluikäisiä, toinen asunto lähellä on käytettävissä. Sinne on kaipuu vuoroin molemmilla, kuitenkin jurnutamme tässä kotona ja hyvän jakson jälkeen palasimme ns vanhaan ahdistukseen vaikka etäisyyden kautta ajattelimme tilannetta katsoa. Erossa olimmekin vuoroin lasten kanssa kotona ja toinen toisessa paikkaa riippuen työvuoroista. Aloin löytää itseni ja uusia ystäviä. Puoliso huomasi tämän ja vetäisi ihastuttavana itsenään taas takaisin kunnes elämä arkiintui. Asia olisi siis nostettava taas esiin, mutta kun se ystävyys ja perhearjen kuviot toimivat. Tai ainakin huijaan itselleni että toimisivat, tässä on prosessi kesken. Parisuhdetta ja päivittäistä kohteliaisuutta ja puolison hyväksyntää kaipaan. Ja niitä uusia tuttavuuksiakin jotka jäi kun ne saikin mustasukkaisuuden hänellä heräämään ja saan kuulla nyt niistä. Ei tunnu auttavan että itse ehdottaa mukavia juttuja kun aina niissä on joku vika, mutta vastapuolelta ei tule parempiakaan kun ei huvita 😕