Näyttää: 1 - 3 of 3 tulokset

Kuinka onnekasta on saada istua villasukat jalassaan tässä hetkessä

Kuuntelin kansanradiota. Villasukissa ja kauhtuneissa verkkareissa. Kupissa höyrysi kuuma vastakeitetty kahvi. Syyssade ropisi ikkunaan. Ajattelin että tässähän on ihan täydellinen hetki ja elämässä on kaikki hyvin. Se tuntui samaan aikaan mahtavalta ja pelottavalta ajatukselta. Mahtavalta siksi että ei tämä elämisen onni valtavia puitteita ympärilleen tarvitse. Pelottavalta siksi että milloin tämä …

Sirkusnorsu olohuoneessa -kertomus läheisriippuvuudesta

Olipa kerran poika. Hän oli iältään siinä neljän. Oli yö ja tähdet olivat kuin valoa tuovia reikiä mustan taivaankannen pinnalla. Poika seisoi pihapiirissä olevalla mattotelineellä. Hänellä oli päällään yöasu ja jalassaan kumisaappaat. Mattoteline sijaitsi talonmiehen asunnon edustalla. Sattumalta talonmies oli katsonut ikkunasta. Nähnyt mattotelineellä pienen hahmon. Laittanut kengät jalkaansa, nostanut …

Anoppi olohuoneessa.

Muistattehan Tommy Hellstenin kirjan Virtahepo olohuoneessa, joka kertoo alkoholin läsnäolosta lapsiperheessä. Siinä kirjoitetaan, kuinka alkoholi aiheuttaa traumoja lapsen elämään. Se on vakava kirja vakavasta aiheesta. Lainaan kirjasta otsikkoa kirjoitukseeni anoppi olohuoneessa. Se on kertomus aikuisiän tunneperäisistä traumakokemuksista, joita anopin läsnäolo omalla sohvalla saattaa aiheuttaa. Kyseessä on yleinen kertomus anopeista ja …