Näyttää: 51 - 56 of 56 tulokset

Seksiä pikkujouluissa

Puhutaan, että rakkaus on kemiaa. Kemiat kohtaavat ja synnyttävät intohimon täyteisen rakkauden, joka joissakin tapauksissa johtaa elämänmittaiseen ihmissuhteeseen. Ihminen kohtaa ihmisen ja heidän välilleen syntyy jännite. He viehättyvät toisistaan ja alkavat vaipua kohti rakastumisen psykoottista tunnetta. Syntyy vuosisadan rakkaustarina. Alkoholi saa aikaan ihmisessä kemiallisen reaktion, joka pahimmillaan tai parhaimmillaan johtaa …

Parisuhde voi hyvinkin loppua, mutta rakkaus ei milloinkaan

Saan säännöllisin väliajoin palautteen, että miten minä voin ja kehtaan kirjoittaa parisuhteista, koska niin moni omista parisuhteistani on päättynyt eroon? Kertauksena seuraava asia: Minulle on kerrottu, että vielä 50-luvulla ihmiset menivät nuorena naimisiin. Sitten he olivat naimisissa seuraavat 50 vuotta, vaikka toisinaan teki niin pahaa, että viimeiset vuosikymmenet ihmiset elivät …

”Petin puolisoani olemalla hänelle välinpitämätön”

Viimeisimmässä blogitekstissäni käsiteltiin välinpitämättömyyttä puolisoa kohtaan. Julkaisemisen jälkeen sain viestin naiselta, joka halusi kertoa oman tarinansa siitä, miksi hän on ollut välinpitämätön parisuhteessaan. ”Minä tunnustan olevani välinpitämätön puolisoani kohtaan. Luulen, että suurin syy puolisoiden väliseen välinpitämättömyyteen on yksinkertaisesti siinä, että he ovat toisilleen väärät ihmiset. Parikymmentä vuotta sitten vietin iloista …

Kilisee kilisee kulkunen

Pikkujoulukausi on kiivaimmillaan. Ajankohta, jolloin pettäminen tuntuu olevan yleisempää kuin muulloin. Pettäminen on aina moraalisesti väärin, vaikka ymmärtäisikin siihen johtaneet syyt. Se on petetylle osoitettua henkistä väkivaltaa, joka voi jättää pitkään kestävät haavat. En usko ajatukseen, että ihminen joka elää onnellisessa ja tyydyttävässä parisuhteessa kokee tarpeelliseksi hakea huomiota muualta. Pettämiseen …

Pettäjän tarina.

Erossa on aina kaksi osapuolta. Niinhän sitä sanotaan. Näin onkin, nimittäin syyllinen ja syytön. Riippuen aina siitä, että keneltä asiaa kysytään. Se kun on vain niin helpompaa antaa omakin osuus ja vastuu erosta sen toisen kannettavaksi. Haluan kertoa teille pettäjän tarinan. Se on kaunistelamaton ja rehellinen tarina parisuhteesta ja parisuhteista, joita …

Pettämisen anatomia.

Monella on edessään vuotuinen aikuisten karkkipäivä eli pikkujoulut. Luin lehdestä, että on järjestö nimeltä Opettajat ilman rajoja. Jos kyseinen yhdistys pitää pikkujoulut, niin olen kutsulle altis. Voin tulla ohjelmanumerona puhumaan vähän parisuhteesta. Ihan vaikka ilmaiseksi. Ja jos ilta kääntyy pettämisen puolelle, niin ei se mitään. Ainahan ne pikkujouluissa kääntyvät. Viime …