Näyttää: 11 - 20 of 27 tulokset

Omilla jaloilla seisten rakastaminenkin on helpompaa

Alkuun saamani kommentti. ”Minä olin hyvin riippuvainen miehestäni. Sitten, 32 avioliittovuoden jälkeen, hän poistui yllättäen tästä elämästä. Jäin yksin kahden ala-ikäisen lapsen kanssa. Minun oli pakko opetella pärjäämään yksin, sillä toista miestä en voinut edes kuvitella. Siitä on nyt 15 vuotta, ja olen oppinut tulemaan toimeen itsekseni. Olen myös ymmärtänyt, …

”Miksi ei saisi olla riippuvainen alkoholistaan?”

Muistatteko, kun julkaisin tekstin, jossa nainen kertoo riippuvuudestaan parisuhteeseen ja pitää tapaa suhtautua siihen täysin ongelmattomana. Tekstin linkki alla. Julkaisen tekstiin tulleen nerokkaan kommentin, jossa parisuhde sanan tilalle on laitettu sana alkoholi. Muuttuuko tekstin sanoma ja sävy mielestänne? ”Minusta on hienoa, että ihminen ei halua eikä osaa olla juomatta. Alkoholia …

”Miksi ei saisi olla riippuvainen rakkaastaan”

”Minusta on normaalia, että ihminen ei halua eikä osaa olla yksin. Toisia varten me täällä olemme. Olen lukenut, että läheisriippuvuus olisi haitallista. Miksi ei saisi olla riippuvainen rakkaastaan? Minä myönnän että olen. En haluisi elää viikkoakaan yksin. Minulle ei mikään määrä läheisyyttä ole liikaa. Janoan sitä koko ajan. Yksi iltakin …

Voisitko välillä koskea minuakin!

Mahtavaa. Sinulla on kädessäsi älypuhelin. Luet sillä minun tekstiäni. Kiitos siitä, se tuntuu ihanalta. Minä elän sillä, että sinulla on tällä hetkellä kädessäsi älypuhelimesi ja olet klikannut tekstini auki. Kiitos. Seuraavana sahaan omaa oksaani. Vielä tärkeämpää kuin lukea tekstiäni olisi se, että klikkaisit myös puolisosi esille. Hän saattaa odottaa siinä …

Miksi edes olla suhteessa, jossa ei voi luottaa?

Hämmentää. Vaikka kuinka julmia esimerkkejä julkaisee ihmisten kokemasta mustasukkaisuudesta, niin aina löytyy ymmärtäjiä ja heitä, joiden mielestä mustasukkaisuus on kohteen vika. ”Miksi ei ole koko ajan avoin. Noin käy, kun yrittää salailla asioita. Jos olisi vapaaehtoisesti avoin, niin ei tarvitsisi kytätä. Oma vika, kun vaadin häntä näyttämään viestinsä, koska hän …

”Laita itsesi kuntoon, niin katsotaan sitten”

Laita itsesi kuntoon, niin katsotaan sitten. Näin sanoin vaimo päihdeongelmaiselle miehelleen ja pakkasi kamansa jättäen mieheensä alkoholiongelmanssa kanssa. Miehelle oli yritetty kyllä saada apua juomiseensa, mutta mies ei apua omien sanojensa mukaan tarvinnut. Onko julmaa jättää alkoholiongelmainen, joka ei hae itselle apua? Ei ole. Julmempaa on pakottaa pysymään vierellään, vailla …

”Minä olen hyväksikäytetty”

”Vuosien terapian ansiosta tiedän tänään olevani hyväksikäytetty. Haluan jakaa tarinani, jotta edes yksi voisi välttyä samalta kohtalolta. Laulussa kysytään, että miksi naiset aina rakastuvat renttuihin. Minä en tiedä, että rakastuinko renttuihin, mutta niin sanottuihin pahoihin poikiin joka ainoa kerta. Ehkä rakastuminen on turhan kaunis sana, sillä rakastumisen sijaan annoin itseni …

Ei ole olemassa sellaista asiaa kuin sitoutumiskammo

Hän kärsii sitoutumiskammosta. Nuoret ihmiset ovat sitoutumiskammoisia. Ihmiset eivät enää pysty pitkiin suhteisiin, koska eivät ole kykeneväisiä sitoutumaan. Lauseita, jotka eivät tarkoita yhtään mitään. Sitoutumiskammo? Mikä ihme se on? Palataan hetkeksi menneisyyteen. Aikaan, jolloin ihminen saattoi olla koko elämänsä samassa työpaikassa ja samassa avioliitossa. Huolimatta siitä, että viihtyikö kummassakaan. Ehkä …

Miten tehdä parisuhteesta helppo ja vaivaton?

Pitääkö parisuhteen olla helppo ja vaivaton? Todellakin pitää olla. Miksi ihmeessä sen pitäisi olla ikuista vääntämistä ja vastata tunnelmaltaan kankeita suomalaisia sukujuhlia? Onkin aika tehdä epävirallinen ja epätieteellinen lista helpolle ja vaivattomalle parisuhteelle. Anna puolisosi olla rauhassa. Hän ei ole vain sinua varten. Älä oleta, että puolisosi täyttää jokaisen tarpeesi. …

Oletko sinäkin parisuhderiippuvainen?

Pelkäätkö jääväsi yksin? Onko elämäsi yksi suurimmista peloistasi se, että puolisosi hylkää sinut? Pelkäätkö hylkäämistä jopa niin paljon, että oman hyvinvointisi kustannuksella suoritat parisuhdettasi ja miellytät puolisosi niin paljon, että omat tarpeesi jäävät täyttämättä? Oletko jokin parisuhteistasi tullut joskus päätökseen? Mitä olet sen jälkeen tehnyt? Oletko välittömästi kirjannut itsesi moniin …